sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Kesä moit

Musta tuntuu, että mun pitäisi taas alkaa kirjoittaa, koska se on luovaa tekemistä, mikä on salettiin hyvä mun sekaisille aivoille.

Olen ollut parisuhteessa vuoden. Mä en ikinä uskovat tämän kestävän näin pitkään, koska tää on ollut ihan helvetillisen turhauttavaa, ja täysin pimeetä aikaa. Mä tiedän, että mun pitäisi pyristellä irti tästä ennenkuin mulle käy huonommin, mutta en vaan osaa antaa periksi.

En osaa antaa periksi, vaikka toinen tönii, huutaa, haukkuu nimillä millä kukaan ei ole minua aikasemmin kutsunut, uhkaa erolla, ja vie avaimen. Se väänsi mun kättä lauantaina, ja tunnusti, että se on taas käynyt tsekkaamassa mun puhelimen. Se kävi myös mun käsilaukulla, ja löysi mun hermotupakat, mitkä se viskasi mun naamaan.

Mulla on kuulemma asennevamma. Mä en tiedä, että miten mun pitäisi olla. Laitan ruokaa, käyn kaupassa, olen aina sen luona. En kuulemma siivoa tarpeeksi. En osaa tiskata. Olen sottainen kun kokkaan. En osaa vetää (rikkinäistä) vessanpyttyä, suljen verhot väärin, kävelen liian raskaasti aamuisin. Turhauttaa kuunnella sättimistä, ja joskus mulle menee hermo. Joskus jatkuva huomauttelu vaan on liikaa, ja silloin olen ikävä, ja sarkastinen. Joskus en taas edes tiedä tehneeni väärin, ja kun yritän puolustaa itseäni, niin hommasta tulee ihan kauhea sirkus.

Tiedättekö miten raskasta on kun joku väittää, että teet, tai ajattelet jotain, vaikka et todellakaan tee, tai ajattele?