tiistai 8. lokakuuta 2013

Isompi depis

Töissä ei olekaan mennyt päin persettä vähään aikaan. Nyt nasahti ihan kunnolla nenään ison pomon toimesta. Heitin vähän kyseenalaisen kommentin (siinä oli oikeasti enemmän kysymys kielivammaisuudesta, kuin asenneongelmasta, mutta vaikea sitä oli sitten jälkikäteen selittää, kun edes tarkkaan muistanut, että mitä sanoin), joka johti taas johonkin epäviralliseen puhutteluun. Sitten se repi omia johtopäätöksiään mun sanomisista, ja yritin selittää, että olen turhautunut vain muiden ihmisten tekemättä jättämisiin, ja tiedon vähyyteen, ja ei, en vastusta muutosta. Yritän Ainoastaan selittää oman näkökantani, jotta tekemääni päätöksiä olisi helpompi ymmärtää, ja sen kautta päättää paras tapa tehdä asia.. Alkaa vähän tuntua, että mut ymmärretään tahallaan väärin. Tässä menikin monta viikkoa hyvällä, ja positiivisella fiiliksellä, ja uskoin oikeasta, että pystyn vakuuttamaan ihmiset siitä, ettei mulla ole mitään asenneongelmia. Ei ole oikeasti. Vastusta epäreiluutta, ja suosimista, ja se näköjään tulkitaan asennevammaisuutena tässä mielistelevässä perseennuolija työyhteisössä. Hyvätkin työkaverit ovat olleet ihan outoja, ja näen heissä ihan uusia piirteitä. Jotenkin tuntuu, että käynnissä on joku kilpailu mistä mulle unohdettiin kertoa. Mulla on todellinen ulkopuolinen olo. Ollut jo pari viikkoa. Musta tuntuu, että jotain selkäänpuukottamista on tapahtunut, koska tilanne on niin muuttunut. Niinpä rehellisyys, ja suorapuheisuus on mennyt jonkun eteen, ja tiedän aika varmasti, että kuka on puhunut mun sanomisia eteenpäin. 

Tämä päivä oli muutenkin paska. Olo oli yksinäinen, ja yksinäisyys ahdisti eilistä enemmän. Loppupäivän töissä menikin sitten erinäisille asioille nyyhkiessä. Nyt on ihan oikeasti ryhdyttävä toimeen, että pääsen elämässä jonnekkin.