torstai 5. syyskuuta 2013

Vähän sanaton

Kerroin kaverille tänä aamuna mun uusista ideoista muuton, ja maajussien suhteen. Reaktio veti hiljaiseksi. En kuulemma voi perustaa elämääni miehen etsinnän varaan, ja mun pitäisi oppia olemaan onnellinen ihan yksin. No vastahan tässä on kolme ja puoli vuotta hurahtanut pidemmästä parisuhteesta. Ja kun jotain on jonkun kanssa ollut, ja homma on mennyt vituiksi niin olen ottanut opikseni, ja ollut onnellinen sinkku taas hetken. Elämä yksin on ihan kivaa, mutta minusta näyttää siltä, että mun kaikki sekoilut, ja epäonnistumiset johtuvat nimenomaan siitä, ettei mun kuulu olla sinkku. Parisuhde on mulle turvallinen asia. Se parhaimmillaan pitää minut poissa isoista ongelmista. Tunnen itseni, ja tiedän, että paljon paskaakin on suhteissa. Uskon, että joskus taas löytyy joku kenen kanssa oikeasti sujuu, ja voin käyttää historiaani hyväksi, ja välttää isoimpia virheitä.

Kaveri on muuttunut. Luulen, ettei sen uusi kämppis tykkää minusta, ja vahvana persoonana se on manipuloinut kaverini ajattelemaan minusta jotain. Tuntuu, että viime viikonloppuna loukkasin molempia jotenkin. Ehkä meidän maut ja tyylit menivät ristiin.... Miksi naistenkin pitää olla niin vaikeita. Miehet ovat mahdottomia tapauksia jo, ja nyt naiset.