sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Eloa hiljaista

Mitään ei tapahdu. Eilen juopottelin pullon viiniä, vaikka olen päättänyt, että kotidokailu saa loppua. Tänään on vähän nihkeä olo.

Tekstailin eilen erään toisen nettimiehen kanssa. Lopetin nettideittailun, ja se antoi puhelinnumeronsa. Vielä se ei ole alkanut ehotella pervoja tai muutakaan, joka on ihan positiivista. Kivan oloinen tyyppi, mutten tiedä, että onko se kuitenkaan yhtään mun tyylinen. Tämä on vähän vanhempi, ja sillä on teini-ikäinen poika. Ikäeroa on "vain" yhdeksän vuotta. En oikein tiedä, että mitä se etsii, kun se kertoo itsestään vähän huonosti.

Viime perjantain deitistä ei ole kuulunut mitään tiistain jälkeen. En ilmeisesti tehnyt vaikutusta, ainakaan hyvää sellaista. Vähän tympeää.

Hobo otti vihdoin yhteyttä tänään. Rahat kuulemma siirtyy huomenna. Kävin jo läpi erilaisia tunteita ennen yhteydenottoa, ja olin jo vähällä kirjoittaa sille jonkun avautumisen taas. Onneksi jätin väliin, ja ainoastaan päätin, että on kusipää, ja liian lyhyt, ja haisee pahalle. Silti olen siihen jollain tasolla ihastunut, ja se on sairasta, ja mun on pakko päästä eroon siitä. Sen isä oli kuulemma jossain isossa leikkauksessa, ja siksi se ei ehtinyt pankkiin. Mulla oli kokoajan sellainen fiilis, että se kyllä on samassa kaupungissa mun kanssa. No ehkei se ole. Ellei sen faijaa sitten ole operoitu täällä kotikaupunkinsa sijaan.

Kaverin veljen kaveri on reissussa, joten siitäkään ei ole kuulunut mitään.

Loppupäiväksi mulla on onneksi ohjelmaa. Vihaan sunnuntaista yksinäisyyttä. Tämäkin päivä on ollut ihan turha ajan haaskausta. Toki olen saanut pikkuasioita hoidettua, mutta muuten ärsyttää olla näin saamaton.

Perjantaina tämä vaikeilija kaveri tekstasi. Ehdin jo innostua, että sillä olisi jotain tärkeää. No eipä ollut. Kysyi vaan minua tsekkaamaan yhden jutun duunissa. Jippii. Elämä jatkuu ilman sitäkin.

Ekat menkat sitten kesäkuun alun alkoivat tänään. Kiva palata takaisin ns. normaaliin. Viimeinenkin varmistus siitä, että keskeytys meni kuten piti, ja maaliskuussa en varmasti ole jakautumassa. Pitäisi vielä varata aika terapeutille, ja käydä juttelemassa fiiliket läpi jonkn ammattilaisen kanssa, En yhtään kaipaisi mitään takaiskua parin kuukauden päästä.

Ensi viikonloppuna voisin ehkä tehdäkin jotain vaihteeksi...

torstai 26. syyskuuta 2013

Toimeton torstai

Mulla on yksi arkivapaa tällä viikolla. Yritin saada sitä junailtua perjantaiksi kun keli näytti hyvältä, ja rahaakin olisi tilillä, eikä illaksi suunnitelmia. Pomo oli kuitenkin mulkku, ja jollain power tripillä, ja vapaapäivä on nyt sitten tänään. Ulkona on harmaata, ja mulla ei ole rahaa. Toisaalta ei sillä nyt niin väliä, ja enpähän ainakaan pode huonoa omatuntoa, koska nousin vasta reilu tunti sitten ylös, ja meinaan lymytä sisällä illan treeneihin asti. Teen kaikia pikkuhommia koneella, ja kuuntelen radiota kahvikuppi kädessä. ja rahaakin säästyyy. Eli siis käänsin tämän positiiviseksi mielessäni, enkä välittänyt pomon egoilusta.

Positiivinen ajattelu vaatii vähän työtä, mutta tulokset ovat vahvoja. Mun mieli on niin hyvä. Keskityn itseeni, ja ihmisiin jotka koen vaivan arvoisiksi.

Törmäsin täysin sattumalta mun vanhaan pomoon pomoon Suomesta. Ihan älytöntä. Tai no ollaan samassa konsernissa töissä, ja se oli vierailulla. Se ei heti tunnistanut meikäläistä, mutta juteltiin jälkikäteen, ja sen tuntui olevan yllättynyt, että olen sentään vähän edennyt urallani. Se kyseli epäuskoisena, että miten mä olen tänne päätynyt. Lopuksi se kuitenkin sanoi, että jos joskus tarvitsen jeesiä, ja suosittelijaa, niin se tekee sen mielellään. Verkoistoiduin siis ihan puun takaa, ja tämä tekee just hyvää mun isoille suunnitelmille.

Miesrintamalla ei mitään uutta. Perjantain deitti lähetti ehkä kolme viestiä tällä viikolla, joten veikkaisin, ettei toisia treffejä tule. Hobon rahoja ei ole vielakaan nakynyt. Tiistaina se lupasi hoitaa asian, mutta eipä ole rahaa tilille kilahtanut. Lähetin sille taas viestin. Pidän viestit positiivisina, ja rentoina. Vittupäisyys viivytti koko prosessia alunperinkin. Kaverin veljen kaveri lähettelee fb:ssä edelleenkin viestejä. Musta tuntuu, että se tahtoisi mun pöksyihin, mutta en tiedä, että miten se järjestyisi ilman, että kuulostan lutkalta, ja järjestän rehelliset panotreffit. Miehen puute on muuten aika kova. Harvoin on panettanut näin paljon. Mutta ehkä tämä paine pitää minut positiivisena, ja käynnissä. Mutta kyllä panokin maistuisi....

Nettideittailu loppuu taas huomenna. Tarjonta oli oikeasti aika kammottavaa. Jos naisetkin ovat yhtä freak showta, niin minäkin varmaan siellä seassa näytin turhan hyvältä ollakseni totta. En edes saanut yhteydenottoja, kuin ihme tyypeiltä muutaman kerran viikossa. Nyt ei selkeästi ole menossa sesonki mun pariutumisen kanssa.

Ainiin, yksi mies meidän urheiluporukoista on viime aikoina ollut tosi tuttavallinen. Sunnuntaina mulle kävi pieni onnettomuus, ja se oli ekana paikalla. Se kyseli koko loppu päivän, että oonko ok, ja iltarientojen lopussa se vielä varmisti, että pidän huolta itsestäni. Sitten se on ollut fb:ssä aktiisesti tykkäämässä, ja se jopa aloitti yksityiskeskustelun, joka lipsahti urheilusta henkilökohtaisemmalle tasolle. Se vaan on pannut, ja seurustellut ainakin kahden muun aktiivisen urheilijan kanssa, ja sillä on rumat kengät, ja pääasiassa huonot vitsit. Joskus porukalla pienessä sievässä mietittiin, että miten kukaan voi langeta siihen? Sitä ei herranjumala saa tapahtua minulle!

lauantai 21. syyskuuta 2013

Treffit

Työkaverien painostuksesta päätin kuitenkin mennä treffeille eilen. Psyykkasin itseäni sillä, että olen maksanut palvelusta missä on mahdollista tavata uusia ihmisiä, ja olisi ihan retardia olla tapaamatta ketään. Ja lisäksi mulla olisi tiedossa epäsosiaalinen perjantai-ilta pyykkiä pesten, ja viiniä kitaten. Niin, ja sitten olen vielä valittanut, että kuinka tylsää mun elämä on.

Onneksi menin! Tyyppi oli paremmannäköinen kuin kuvissa. Se vaikutti hauskalta, ja hyvin elämässä pärjäävältä. Harrastukset eivät ole mitään super jänniä, ja tyylikin tavallinen, mutta se vaikutti normaalilta. Mutta sellaiselta, ettei se kaihda uusien juttujen kokeilemista. Eli sen voisi saada innostumaan mun jutuista... 

Lisäksi sillä on oma asunto, ja auto joten siitä saa jo massiiviset lisäpisteet. Niin ja juotti mulle neljä tuoppia, ja aloin jo pelätä, että juon vahingossa perseet olalle. Pyysin kuitenkin myös vettä, joten onnistuin olemaan like a lady. 

Olin ehdottomasti puheliaampi osapuoli, mutta se taitaa olla mun osa. Kun miettiin kaikkia treffejä, ja suhteita, niin olen aina se joka puhuu enemmän. En koskaan ole  ajatellut itseäni puheliaaksi, mutta kai mä sitten olen.

Se saattoi mut bussipysäkille, ja siinä oli vähän sellainen hetki, että vaikutti sen kohta suutelevan, mutta onneksi vaihdettiin vaan poskipusut, ja olin kotona ennen puolta yötä. Se myös varmisti, että pääsin kotiin turvallisesti. Hyvä homma! Pisteet sille!

Tosi kiva ilta ennakko-odotuksista huolimatta!

torstai 19. syyskuuta 2013

Positive thought

Kirjoitin edellisen postauksen bussipysäkillä, kun odottamani kulkuväline ei saapunut ollenkaan. Aurinko paistoi, ja tuuli puhalsi naamalle, ja sotki hiukset, mutta unohdin sen, että mulla on muka tappava kiire kotiin sen 15 minuuttia aikaisemmin. Käytin ajan kirjoittamalla laatu (hah) postauksen, ja nauttimalla leppeästä päivästä sen ylimääräiset 15 minuuttia. 

Ei mitään

Jutustelin Hobon kanssa pari päivää sitten. Henki oli kai ihan hyvä, mutta sitten se käsitti jotain väärin, ja mä en käsittänyt, että mitä se yritti sanoa. Se ei ole mikään kirjallisenkielen osaaja, ja sen kirjoitettua tekstiä on välillä vaikea ymmärtää, koska sanat ei muodosta järkeviä lauseita. Hiton natiivit... Mut joo me kai ollaan ihan suht frendejä. Rahoja ei ole kyllä näkynyt vielä.

Sovin nettideitit huomiselle mut Jotenkaan ei nappaa yhtään mennä. Vaikka mieli tekisikin läheisyyttä jonkun kanssa, niin jotenkin sen saamiseen liittyy niin paljon kaikkea hässäkkää. En jaksaisi uhrata voimavaroja mihinkään puolivillaiseen hengailuun. Eikä netissä ole edes ketään oikeasti kiinnostavaa tällä hetkellä. Kai mä oon vaan nirso.

Olen yrittänyt nyhtää optimismia irti päivittäisistä touhuista, ja tavallaan se on aika toimiva taktiikka. Se lievittää stressiä (työ&pariutumis), ja valaa uskoa tulevaisuudesta. Mulla on isoja suunnitelmia, mutta pitää odotella niiden kypsymistä rauhassa. Rennosti vaan! 

Henkisesti olen jotenkin tyhjä. Pakko alkaa kasaamaan taas niitä omia juttuja jotka ovat aikaisemmin tehneet onnelliseksi. Budjetti on olematon, mutta ehkä saan ilmaiseksi järjestettyä jotain ravintoa mielelle. En enää tahdo tuhlata päiviä. Tahdon innostua taas! 

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Pohjassa

Tanaan olen potenut hillitonta krapulaa. En ole poistunut sisatiloista, ja olen edelleenkin pyjamassa. Kohta varmaan menen oikeasti nukkumaan. Jotenkin kiva paasta huomenna takaisin duuniin, ja arkeen. Pari viimeista viikonloppua ovat tuntuneet jotenkin yksinaisilta. Vaikka eilenkin olin ihmisten kanssa tekemisissa koko paivan, ja illalla oli viela jatkobileet... Harmittaa kun koko tama paiva meni sangyssa angstaten. Heti ensi viikolla alan kayttaa mun vapaat viikonloput vahan jarkevammin. Ja viikolla enen aikaisin nukkumaan, niin ei tarvitse viikonloppuna itaan unimaratoneja.

Nettideitti rintamalla ei oikein tapahdu mitaan. Tylsaa hommaa, kun minua kiinnostavat miehet eivat vastaa sahkopostiin. Enpa sitten ole viitsinyt kovasti ketaan edes lahestya, kun kukaan ei kuitenkaan vastaa.

Ihana mies ei ole vielakaan lukenut viestia. Lahetin sille eilen illalla kannipaissani kaveripyynnon, ja yllattaen se ei ole vastannut siihenkaan. Mitapa tuosta! Nyt ei asia ainakaan jaa vaivaamaan.

Hobo on ollut myos hiljaa. Saisi sekin nyt jarjestaa mulle ne rahat, koska loppukuun budjetti alkaa nayttaa niin laihalta. Oli ihan kiva syodakin jotain muutakin kuin duunipaikan ilmaisruokaa, eli edellisen paivan jamia sotkettuna keskenaan. Nam.

Nyt pitaa alkaa ryhdistaytya, ja alkaa unelmoida tulevaisuudesta. Tahan touhuun on saatava nyt uusi suunta.


perjantai 13. syyskuuta 2013

Käänteitä

Viikko on ollut ihan vähän outo, mutta positiivinen.

Jos aloitan Hobosta. Meillä oli fb tappelu pystyssä, kun se lähestyi minua mun rahoista. Vastasin vähän tympeästi, ja sillä meni kuppi totaalisen nurin. Sitten meni mullakin, ja se vastasi aika ikäviä asioita. Vedin henkeä muutaman tunnin, ja vastasin sille sovittelevaan sävyyn. Mulla oli niin hyvä fiilis koko viikon, etten jaksanut alkaa riitelemään kenenkään kanssa, ja yllyttää negatiivisia ajatuksia taas pintaan. Seuraavana päivänä se pyyteli anteeksi, ja nyt me olemme kai ihan väleissä taas. Ehkä jopa rehellisemmissä, ja paremmissa, kuin ennen. Se on viikonlopun töissä toisessa maassa, joten en odota siltä mitään lähipäivinä. Katsotaan, että mitä sen kanssa nyt lopulta käy, ja nähdäänkö me vielä joskus. Tuskin, mutta olen ihan cool asian kanssa.

Sen näkökulma (jonka se vihdoin kertoi..) auttoi minua ymmärtämään, että mikään ei tosiaan ole niin mustaa, ja valkoista. Ymmärrän nyt itsekin joitain niistä jutuista mitä Hobo maintsi. Olen kuulemma työntänyt sitä pois, kun se on yrittänyt olla tukena. Tavallaan tunnistan kyllä, että mistä Hobo on repinyt ton fiiliksen. Emme jutelleet livenä, tai nähneet kertaakaan. Tekstiviestien välityksellä on aika hankalaa viestittää niitä aidoimpia fiiliksiä, ilmeitä, eleitä, äänenpainoa jne. Olen melko suora, ja asiallinen kommunikaatiossani, enkä koskaan pyytänyt sitä suoranaisesti tänne, tai pyytänyt mitään muutakaan. Ehkä tästä syntyi se torjuva fiilis. Lähinnä mietin vaan sitä, että olisiko kaikki ollut helpompaa, jos en olisi kertonut juuri kellekkään raskaudesta, ja olisin vaan käyttänyt omia aivojani, ja muutaman valikoidun ihmisen tukea. Kaverien kommentit manipuloivat mun mieltä aika paljon, ja jotenkin unohdin, että mitä mä oikeasti olen. Mitäpä tuosta, elämä jatkuu. viisaampana.

Sitten Herra F tekstasi mulle yhtenä yönä. Vastasin viestiin aamulla, ja se vastasi heti. Juteltiin vähän niitä näitä, ja se sanoi että jutellaan myöhemmin lisää. Mitähän se tahtoo? Se on kotimaassaan töissä/lomilla kuukauden. Jännä, että sillä teki nyt mieli ottaa yhteyttä vaikka se normaalisti asustaa kilometrin säteellä, eikä siitä kuulu mitään.

Laitoin viestiä sille parin viikon takaiselle ihanalle. Viesti on edelleen lukematta, koska se luuraa fb:n "muut" postilaatikossa. Ehkä vois lähettää kaveripyynnön tehosteeksi. Pahin kaipuu on ohi, mutta edelleen harmittaa, että miten hommassa kävi, ja miten emme koskaan vaihtaneet yhteystietoja. Ehkä näin on tarkoitettu. En menetä mitään, vaikka laittaisinkin sen kaveripyynnön sen viestin lisäksi. Tuskin me ihan sattumalta missään ikinä enää törmätään.

Sitten olen viestitellyt tämän kaverin veljen kaverin kanssa. Kun mainitsin tästä tälle mun so called kaverille, niin se suunnilleen tuhahti takaisin, että se on viestitellyt sille, ja sen kämppikselle kanssa, ja se tahtoo vaan olla kiva kaikille. No niin kai sitten. Tämä kaveri muutti tällä viikolla kämppiksensä kanssa isompaan asuntoon. Mä haistan katastrofin, mutta mitäpä tuosta. Kaverista ei kuulu töiden ulkopuolella mitään, ja se on jostain vihainen. Olen yrittänyt olla töissä ihan normaalisti, mutta eipä mulla ole hirveästi sanottavaa, kun tuntuu, että se tuomitsee kaiken mitä mä sanon, tai teen. Sanoinkin jo itselleni, että on aika etsiä parempia kavereita, jotka eivät halveksi toisten päätöksiä. Teki mieli tänään lounaalla kysyä siltä, että meinaatko käydä imuttelemassa jonkun uuden miehen kanssa tänän viikonloppuna, vai kenties ottaa johonkin exään yhteyttä, mutten sortunut samalle tasolle kuin se silloin heitti sen epäilyttävän mieskommentin meidän reissun jälkeen.

Hauskaa, että Hobo sanoi inhoavansa maanmiehiään.Koen nämä tyypit myös kapeakatseisina, ja tuomitsevina. Toisten asioista puhutaan paljon, ja paheksuen, muttei itse olla yhtään sen parempia (esim tää mun kaveri joka jakaa huuliherpestään oikealle, ja vasemmalle, ja jos se ei onnistu, niin jollekkin exälle voi aina soittaa..). Varsinkin näin ulkomaalaisen näkökulmasta on jopa helppo ajatella näitä rasistisina. Paikallisten kanssa on aika vaikea solmia ystävyyssuhteita, koska ne aika usein pitävät itseään vähän parempina, ja näin ollen niillä on oikeus tuomita sinua. Tavallaan hauskaa, että se kaverin kaveri (joka kans pani Hoboa) oli karjunut kännipäissään kaverin kämppikselle, että sillä on ylimielinen, ja ylenkatsova suhtautuminen kaikkiin. Tämä kämppis sitten järkyttyneenä selitti tätä aamulla minulle, ja minua vähän nauratti, koska ihan aiheesta koko episodi tapahtui, ja samasta syystä minäkin hengasin reissussa mielelläni yksin, ja sitten ajauduin johonkin ihme tilanteeseen näiden mimmien kanssa.

Mutta siis me ollaan tosi hyvissä väleissä tän kaverin kaverin kanssa nyt, koska ollaan molemmat ilmeiseti hieman hylkiöitä. Ainakin me olemme samaa mieltä asioista, ja olemme joka panneet samaa miestä, ja meillä on jopa sama harrastus. Ehkä se on rehellisempi, kuin tämä tahdoton kaverini, joka on täysin kämppiksensä vietävissä, eikä omista itsetuntoa.

Mut hei, hyi minua, kun haukun ihmisiä. Tuhma minä!

Fiilis on tosi positiivinen. Yritän vaan muistaa hymyillä, ja tappaa kaikki negatiivset ajatukset heti alkuunsa. Kyllä tämä taas tästä :)

lauantai 7. syyskuuta 2013

Ihmiset

Kaveri on ihan varmasti ähmissään viime viikonlopusta. En edelleenkään käsitä, että mistä kenkä puristaa. Tällainen mä olen, ja pienessä sievässä vielä enemmän itsenäinen, ja vielä isommalla egolla varustettu.. Ei olla paljon töissä puhuttu. Molemmat on sitäpaitsi flunssassa. Eilen sitten bussissa se kyseli, että onko Hobon rahoja näkynyt, ja kerroin, että mssä mennään. Sitten se oli pari minuuttia hiljaa, ja tokaisi, ettei meinaa enää antaa neuvoja, tai mitää näihin juttuihin littyen, koska en kuitenkaan kuuntele. No en kuuntelekaan, jos ne eivät vaikuta minun tilanteeseeni sopivilta. Itse kuitenkin tiedän oman tilanteeni, ja siihen sekaantuneet ihmiset parhaiten, ja peilaan toisten neuvot sitten oman tietämykseni kautta.

Hyvähän se on saada toinen näkemys asiaan. ja miksi mun näkemys olisi aina se väärä? Kun seurasin kaverin ehdotusta Hobon knassa, niin sain aikaan tämän tilanteen missä siihen ei saa yhteyttä, eikä sen osuutta abortista tulla ikinä varmasti näkemään. Joskus vaan pitää leikkiä mukana, vaikkei se olisikaan aina tunteiden tasolla viisainta. varsinkin kun itse tiesin, että vittumaisuus, ja ehdottomuus ei vie minnekään Hobon kanssa. No my bad. Virheistä opittu, ja seuraan omia vaistoja tulevaisuudessakin. Voin ainakin syyttää kaikesta itseäni sitten.

En nyt sitten tiedä, että mitä tän kaverin kanssa tekisi. Jos en voi sille enää puhua mistään elämääni liittyvästä, ja se halveksuu ideoitani, ja tekemisiäni, niin mikä pointti on olla kavereita? Kun miettii, että miten se antoi tukea kun suhde I:n kanssa kariutu helmikuussa, niin sen kommentit olivat ainoastaan, että mitä se sanoi, ja olisi kannattanut kuunnella sitä. No mutta kun se nyt ei ole se pointti, vaan se, että minuun sattuu, ja jossittelu ei vie minnekkään kun virhe on jo tehty (sitä paitsi meillä oli hyviäkin hetkiä, joita on kiva muistella..). Ja nyt kun miettii tätä aborttia, niin eipä se juuri muuta tehnyt kuin moralisoinut, ja naputtanut siitä, että kaunistelin totuutta siitä, että nainko Hobon kanssa vai en. Siksi valehtelin, koska en tahtonut moralisointia.

Itse se päätyy suutelemaan joka viikonloppu uuden miehen kanssa, ja sitten se heristää minulle sormea, kun päädyn jonkun kanssa sänkyyn kerran kahdessa kuukaudessa (hyvällä tuurilla..) Sillä on ollut noin viisi eri mittaista parisuhdetta kahdessa vuodessa. Minulla on ollut yksi yhdeksän kuukauden mittainen. Miksi mun pitäisi kuunnella sen neuvoja, kun se ei itsekään osaa näitä suhdehommia sen paremmin? Lisäksi se tuntui järkyttyneen, kun suutelin naisen ( tai no kahden..) kanssa viikonloppuna, ja se vaan jankkasi, että miksi niin tein, ja mitä siitä saan. Ja lisäksi vielä siihen moralisoinnit, että teimme sen vain miehiä kiihottaaksemme. No entäs sitten vaikka teimmekin? Pieni kujeilu, ja flirtti kuuluu tuollaisissa viikonloppu aktiviteeteissa asiaan. Tykkään naisista jollain tasolla, ja tunnistin sille joskus, että olen ihastunut meidän melko karismaattiseen isoon pomoon. Mutta siis mitäänhän ei tulisi tapahtumaan, mutta kerroin, että tunsin jotain vetoa. Se oli aivan järkyttynyt, ja silloin taisi seurata samanlainen jääkausi vähäksi aikaa.

Mutta joo, ehkä annan veden virrata, ja otan vähän happea. Mutta sekin vittuttaa, että viime viikonloppuna jouduin vakuuttelemaan, että en harrastanut seksiä sen Ihanan kanssa. Se eikä sen kämppis uskoneet, ja olin vaan, että what ever sitten, ainakin itse tiedän nukkuneeni vaatteet päällä sinä yönä. Miksi mä menisin painimaan kenenkään kanssa kaksi viikkoa abortista jossain teltassa, kun vulva vuotaa, ja teltassa nukkui nelja muutakin? Enkai mä nyt aivan idiootti ole. Ilmeisesti mun kavereille sitä olen.

Aloitin nettideittailun torstaina. Chattailin kahden miehen kanssa, mistä toinen lähetti itsestään kuvan märkäpuvussa. Vähän naureskelin, kun silä näkyi olevan haaroissa aikamoinen lenkki, ja mahtoiko tämä kuva ihan tarkoituksella valittu deittiailukäyttöön. Veikkailin, että tämä ei etsi kuin pillua, ja niinpä siinä sitten kävi. Sitten oli toinen, jonka kanssa vaihdoin jopa numerot. Ihan kivannäköoinen, ja oloinen, ja kas jutut lipsahtivat seksiehdotukseen eilen illalla, Mä en ole henkisesti siinä kunnossa, että minua kiinnostaisi (hillitömästä panetuksesta huolimatta..) muu kuin kädestä pitäminen, ja ihan rauhassa ottaminen. Ei näytä kauhean lupaavalta tämäkään nettideitti kokeilu. kai sitä pitään uskoa, että olen liian erikoinen persoona nettideiteille, ja sieltä tuskin löytyy ketään, joka voisi olla kiinnostunut muusta kuin vaginasta.

Tänä aamuna sitten tuli hassu viesti yhdeltä kaverin veljen kaverilta kenet tapasin sillon viime viikonloppuna. Mitään ei varsinaisesti tapahtunut meidän välillä. Jotain jännitettä saattoi olla, mutta se vähän jäi vaiheeseen, kun löysin Ihanan, ja katosin meidän leiristä päiväksi. No mutta se kuitenkin pyysi minua leffaan kavereidensa kanssa tänään. En tiedä, että ketä ne kaverit on, ja onko tämä nyt ihan vilpitön juttu, ja meneekö homma vaikeaksi, ja kaverilta menee kuppi nurin totaalisesti, kun lutka Alma alkaa sen veljen kaverien kanssa hengaamaan.

 Äh, mainitsinko että se nolasi mut lounaalla ihan täysin. Valittelin kipeitä lonkkia jotka sain teltassa nukkumisesta, ja siihen toinen työkaveri alkoi sitten tirskua, että niin varmaan ihan nukkumisesta tulleet joo. Kaveri sitten totesi tosi vittumaiseen sävyyn, että niin Almallahan ne kaikki miehet olikin. Mä olin ihan monttu auki, että mitä sä just sanoit?? Se nousi pöydästä, ja lähti hakemaan kahvia. Mä yritin sit jotain selittää, että yhden miehen kanssa pidettiin käsistä, ja hengailtiin yhdessä. Siinä ne miehet sitten olikin.

Ehkä vaan jatkan hengittelyä, ja otan haasteen vastaan, ja menen leffaan illalla, kun se on vielä ilmaista. Mä tarviin uusia kavereita joka tapauksessa. Hahaa.


torstai 5. syyskuuta 2013

Vähän sanaton

Kerroin kaverille tänä aamuna mun uusista ideoista muuton, ja maajussien suhteen. Reaktio veti hiljaiseksi. En kuulemma voi perustaa elämääni miehen etsinnän varaan, ja mun pitäisi oppia olemaan onnellinen ihan yksin. No vastahan tässä on kolme ja puoli vuotta hurahtanut pidemmästä parisuhteesta. Ja kun jotain on jonkun kanssa ollut, ja homma on mennyt vituiksi niin olen ottanut opikseni, ja ollut onnellinen sinkku taas hetken. Elämä yksin on ihan kivaa, mutta minusta näyttää siltä, että mun kaikki sekoilut, ja epäonnistumiset johtuvat nimenomaan siitä, ettei mun kuulu olla sinkku. Parisuhde on mulle turvallinen asia. Se parhaimmillaan pitää minut poissa isoista ongelmista. Tunnen itseni, ja tiedän, että paljon paskaakin on suhteissa. Uskon, että joskus taas löytyy joku kenen kanssa oikeasti sujuu, ja voin käyttää historiaani hyväksi, ja välttää isoimpia virheitä.

Kaveri on muuttunut. Luulen, ettei sen uusi kämppis tykkää minusta, ja vahvana persoonana se on manipuloinut kaverini ajattelemaan minusta jotain. Tuntuu, että viime viikonloppuna loukkasin molempia jotenkin. Ehkä meidän maut ja tyylit menivät ristiin.... Miksi naistenkin pitää olla niin vaikeita. Miehet ovat mahdottomia tapauksia jo, ja nyt naiset.

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Vaikeus? Vastaus!

Olen koko päivän mietiskellyt, että pitäisikö tähän unelmieni adonikseen ottaa yhteyttä vai ei. Eräs ihana työkaveri käski ottamaan, koska en menetä mitään, jos ei se vastaa, tai homma menee vaikeaksi. Tuskin siihen edes koskaan törmään sattumalta, kun se asuu tarpeeksi kaukana, joten nolojen tilanteiden riski on myös alhainen. Olen siis taipumassa facebook viestin lähettämiseen. Sitten ainakin tiedän varmasti, ettei meitä oltu tarkoitettu toisillemme. Mun fiilis oli vain niin upea koko sen päivän, ja yön, minkä vietimme yhdessä. Ah. Kuvittelen meidän kävelemässä yhdessä rannalla auringonlaskuun, minua hymyilyttää, ja mun märät hiukset on auki. Sen tukka on pörröinen, ja iho hieman kostea, ja suolainen. Eikä sillä ole paitaa.

Sitten ole miettinyt paria muutakin juttua. Olen pyöritellyt mielessäni, että lähteäkö vai jäädä, ja koska, ja miten. Päätin muutama viikko sitten katsoa vielä vuoden, ja säästää rahaa joko pitkään reissuun, tai heittäytyä jälleen imigrantiksi. Tänään kuitenkin mieleeni tuli toinen vaihtoehto mikä sopisi hyvin mulle, ja olisi myös jännittävää, ja vaihtelua, ja tavallaan oikeaa minua.

Miksi en vaihtaisi majapaikkaa jonnekkin maaseudulle? Lähelle vettä, ja villiä luontoa. Mulla on täällä vielä paljon näkemättä, ja kaikkeen siihen pääsisi helpommin käsiksi muuttamalla pöndelle. Ongelma on, ettei mulla just nyt ole varaa autoon, ja se on maalla aika tärkeä. Toinen ongelma on tietenkin työpaikka. En ajatellut, että löytäisin oman alan duunia, mutta miksi en voisi kokeilla jotain aivan muuta (mikä on melko varmasti lähes samoin palkattua, kuin mun duuni, ellei jopa paremmin..). Miksen olisi vaikka baarissa, tai hotellissa, tai vaikka ruokakaupan kassalla duunissa, ja töiden jälkeen singahtaisin jonnekkin luontoon, tai vaikka kuppilaan katsomaan paikallista menoa.

Mun ei tarvitse jäädä loppuelämäksi sinne. Kun alkaa oman alan hommat taas kiinnostamaan, niin voin etsiä uuden asemapaikan....ellei....


....Alma ole vakavasti pariutumassa jonkun maajussin kanssa. Ensinnäkin, mä tahdon jonkun muun kuin takakireän kaupunkilaisen. Mun hevostytön mieli tulee olemaan aina maaseutumyönteinen (joo, olen varttunut, ja elänyt aina kaupungissa, mutta kiitän vanhempiani sivistävästä kasvatuksesta.). Osaan liikkua luonnossa, ja tunnen luonnon kiertokulun, ja kasvien, ja eläinten nimet ( no joke, täällä kukaan ei tiedä mitään, kun yritän löytää suomenkieliselle nimelle vastinetta...Aina saa kaivaa puhelimen esiin, ja sanakirjasta katsoa, ja infota natiivia...) Kyselin kaverilta, että miksikäs tota (äes siis) kutsutaan. Se ei tiennyt! Varmaan jokainen suomalainen tietää, että mikä on äes?

Mutta siis mulla olisi tarvetta maaseutumiehelle, tai ainakin jostain pikkukaupungista, tai kylästä olevalle. Meren läheisyys on plussaa, ja oma auto suotava. Lisäksi mulle kelpaisi ihan kotirouvan arki, jolloin voisin perata kukkapenkkiä, viljellä yrttejä, ja vaikka nukuttaa mukuloita. Ja ennen niitä mukuloita voisin vaikka ulkoiluttaa koiraa rannalla, ja käydä ruokakaupassa. Ja maalata, ja herätä jonkun ihanan, ja luotettavan kainalosta lauantai aamuna.

En mä tiedä, että onko mun mieli sittenkään sopiva luomaan omaa uraa, ja kestämään työpaineita. En tosiaankaan tiedä, että jaksanko taistella aivan kaikesta, että saavutan pallin jossain puun, ja kuoren välissä, ja tienaan 500 euroa enemmän kuussa. Tätä palkkakehitystäkin saa varmaan odottaa ainakin seuraavat viisi vuotta. Mä tahdon vaan olla, ja elää yksinkertaisesti. Silloin pienetkin asiat vaikuttavat suuremmilta iloilta.

Mun suunnitelma on siis lähteä kaupungista niin usein kuin mahdollista. Lisäksi alan katsella varovasti nettideittien suuntaan, etten putoa kokonaan kelkasta. Lähetän viestin parin päivän päästä sille lauantaiselle ihanalle, joka sai mun kasvoille hymyn, ja sydämeen uskon (joka sitten kyllä karisi maanantai aamuna pois aika vauhdilla...) että ihaniakin miehiä on olemassa. Ja normaaleja. Ja sitten pitää ostaa auto, ja pari muuta juttua. Niin, ja ottaa rauhassa töissä. Ihan vaan coolisti nyt, vaikka tulevaisuus kaikessa tyhjyydessään jännittääkin niin pirusti!

tiistai 3. syyskuuta 2013

Haikeus

Törmäsimme aamupalalla. Vietimme mukavan päivän,  illan, ja yön. Kuuntelimme musiikkia, pidimme toisiamme käsistä kiinni, olimme lähekkäin. Kuuntelimme musiikkia. Se seisoi mun takana, ja sen kädet koskivat mun kylkiä, ja se piti minua hyvänä. Olin lähes orgasmin partaalla pelkästä viattomasta kosketuksesta. Sitten vaihdoimme suudelman.  Paljon suudelman, ja monien tuntien jälkeen päädyimme samaan telttaan yöksi (koska joku oli kääntänyt mun makuupusiin mun omasta lukaalista..). Olimme vain lähekkäin, mitään muuta ei tapahtunut. Aamulla se otti mut lähelleen, ja halasi. Se silitti mun hiuksia. Nousimme, ja se haki minulle kahvia. Söimme aamupalaa uudestaan. Sitten se sanoi, että tulenko takaisin niiden leiriin, kun olen käynyt siistiytymässä. Sanoin, että palaan. Emme vaihtaneet numeroita. Palasin parin tunnin päästä, ja se oli lähtenyt. Palasin myöhemmin illalla, ja se oli siellä, mutta joku kommunikaatio katkoksen takia, tai jostain muusta syystä se katsoi, enkä löytänyt sitä enää. Maanantai aamuna se tuli vastaan. Näin sen kauempaa. Se kääntyi ympäri. Mun teki mieli mennä sanomaan sille moi. Ympärikääntyminen oli niin selkeä vihje (tai sitten se ei tunnistanut mun nuhjuista eleganssia aamu kahdeksalta. kolmen päivän juhlimisen jälkeen...) etten sitten viitsinyt mennä nolaamaan itseäni, vaikka mitäpä tässä olisi edes ollut menetettävänä lopulta. Olin kavereiden kanssa, joten yritin käyttäytyä coolisti.

Miksi mulle aina käy näin??? Miksi kaikki tuntui niin oikealta? Miksi sen piti olla fiksu, ja kiinnostunut samoista asioista? Miksi se oli herrasmies?Miksi se kääntyi ympäri kun olimme törmäyskurssilla? Miksi sen pitää asua toisella puolella maata? Miksi mulla oli niin hyvä olla sen lähellä?

Miksi tapaan laadukkaita, ja kiinnostavia miehiä, ja sitten käy jotain vastaavaa?

En muuten suosittele monen päivän juopotteluputkea draaman jälkeen. Oli liian aikaista lähteä ihmisten ilmoille, kun en ollut henkisesti juurikaan parantunut kokemuksestani. Ilmankos jengi sai erikoisen kuvan, kun Alma oli niin raiteiltaan (enkä puhu edes kännistä...), ja jutut vähän turhan rehellisiä, ja selkeästi isompi trauma menossa elämässä.

Tajusin myös kuinka ihanalta ihanan ihmisen läheisyys tuntuu. Ja meinaan viime aikaisista traumoista, ja draamasta huolimatta hieman nettideittailla seuraavina viikkoina, ja katsella tarjontaa.

Myös hobo tuli vastaan, mutta koska olin vähän tuiterissa, niin homma ei mennyt kauhean hyvin. Muistan itkeneeni, ja se halasi minua. Lähetin sille eilen viestin, ja se vaikutti jotenkin järkyttyneelta mun henkisestä tilasta, ja yritti sanoa, että ehkä mun ei pitäisi mennä bilettämään hetkeen ( tod näk ei edes ole seuraa kyseiseen aktiviteettiin, koska tuntui, että intressit menivät niin ristiin koko viikonlopun, ja mulla on ihan eri käsitys musiikkitapahtumista, ja olen nyt jossain kusipään maineessa.. )No ei kyllä hirveesti edes nappaa mikään juhlinta, koska väsymys, ja olo on niin karmea. Ainakin se näki, ettei tämä ollut mikään ihan pikku juttu mulle. Oikeasti en tahdo siltä mitään muuta, kuin sen osuuden abortista, ja sen ei koskaan tarvitse enää puhua minulle.

Mä tahdon jonkun keneen nojata kun väsyttää, ja kenen vieressä voin seistä hymyillen kun kaikki menee putkeen.

Ainiin, mulla on paha tapa etsiä ihmisiä googlella. Unikaverin sukunimi löytyi todella helposti, ja profiili facebookista käden käänteessa. Mutta en tosiaankaan voi tehdä asialle mitään, koska en muista aivan tarkkaa kaikkea mitä sille kerroin kun olin nousuhumalassa lauantai- alkuillasta. Loppuillan tapahtumat muistan aivan selkeästi, mutta alussa on pätkä todella hämärää. Ja se edelleen asuu kaukana. Ja miksi se olisi fiksuna miehenä tälläisesta sekopallosta yhtään kiinnostunut?