keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Tunteita

Kävin eilen ultraäänitutkimuksessa, ja kävi ilmi, että olen juuri kuudennella viikolla. Huoli geenien toisesta puolesta siis hälveni, koska tämä on aivamn varmasti Hobon. Kävimme eilen vaihtoehtoja läpi, ja olen varma päätöksestäni. Nyt vaan pitää saada pillerit pyörimään, ja prosessi alulle. Siitä mulla ei ole kovaa huolta.

Ansaitsen tuskan, ja epämukavuuden koska olen niin tollo, ja vetelin hobon kanssa useaan otteeseen paljaaltaan, vaikka tiesin sen olevan vaarallista. Tästä luulisi tyhmemmänkin oppivan, että keskeytetty yhdyntä ei ole realistinen ehkäisy (vakaan) parisuhteen ulkopuolella.

Kerroin siis hobolle reilu viikko sitten tekstarilla, missä oli molemmat raskaustestit. Tyyppi oli yhtä kysymysmerkkiä, ja sanoi soittavansa illalla. Se jopa soitti, ja puhuttiin. Pelot siitä, ettei se vastaa mun viestiin, ja mahdollisesta katoamisesta hiipuivat. Se vakuutti olevansa mun tukena, ja se pyyteli anteeksi, että näin kävi. Se kieltäytyi kertomasta omista fiiliksistään, kun kysyin, että miltä siitä tuntuu. Se sanoi, että vain minun fiiliksillä on väliä.

Puhelusta jäi hyvä olo. Se vielä myöhemmin lähetti viestin missä se kertoi, että se pitää minusta, ja tahtoo minut elämäänsä ystävänä ensiksi. Ymmärsin tuon hieman positiivisena asiana. Se kirjoitti mukavia asoita, ja luulen, että se sekoitti jälleen mun ajatukset, ja sydän alkoi sykkiä sen suuntaan vähän liikaa...

Viikon kuluessa kirjoittelimme joka päivä. Se kertoi, että kaipaisi minua jos söisin itseni hengiltä, kuten vitsinä heitin. Siitä ei paljoa saanut irti viesteissä, ja tuli tunne, että se nyt on kuvioissa kunnes abortti on tehty, ja sitten se katoaa, koska ei tahdo jakaa omaa elämäänsä minulle. Ja nyt se vain esittää kiinnostunutta, ja mukavaa, koska mun elämä on menossa vituiksi, ja se on myös vastuussa siitä. Ainakin jollain tasolla.

Hobo kyllä mainitsi useaan kertaan, että voin luottaa häneen, ja hän ei pettäisi minua tässä. Aina se mainitsi, että hän on täällä minua varten, ja voin ottaa yhteyttä koska vaan. 

Loppuviikosta minua alkoi turhauttaa, ja päässä alkoi juuri vilistä ajatuksia abortin jälkeisestä elämästä. Mietteitä, että saanko traumoja, tarvitseeko tulevien kumppanien tietää, koska mä sitten saan sen miehen, ja omam perheen. Tuntui pahalta, kun se ei vastannut min vikaan viestiin. Hermostuin sen uusista fb kavereista. Yhtenä päivänä siitä ei kuulunut mitään ennenkuin minä laitoin viestiä keskiyön jälkeen. Viestin sävy oli turhautunut, ja hobo vastasi parin tunnin päästä, ja pyyteli anteeksi kultaa, ja hania hokien. Niin ja murua. Niitä sanoja se on alkanut käyttää paljon.

Mulla ei ole mitään tietoa, että koska näen sen seuraavan kerran. Mulla ei ole aavistustakaan, että mikä on totta, ja mikä ei. Mielessä pyörii vain niitä kivoja hetkiä, kun se on täällä. Kun se ei ole, niin mielen valtaa hysteerinen epävarmuus, ja hermoilua. Naurettavaa, etten uskalla kysyä, että koska se hakee teepaitansa.

Kaverit olivat epäuskoisia eiliseen ultraääneen asti. Tänään he olivat hieman yllättyneitä, ja erilailla epäuskoisia. Se on nyt totta minullekin, vaikka tiesin olevani raskaana jo ainakin viikko ennen oletettua menkkojen alkamispäivää. Olen se ensimmäinen kaveri heille kelle on käynyt vahinko. Olen ihmetellyt, että miten olen löytänyt ympärilleni niin ihania ihmisiä. Olen kertonut neljälle plus hobolle, ja mulla on täysi tuki, ja apu jos tarvitsen apua, tai rahaa, tai seuraa, tai ystävää, tai mitä vaan. Yksikin lupasi tulla abortin jälkeen mun luokse, ettei mun tarvitse olla yksin. Hobokin otti asian aivan upeasti, vaikka nyt vähän ahdistaakin, että missä mennään. Sillä oli selkärankaa sitten kuitenkin.

Väsyttää, ja kusettaa ihan liikaa. Nyt mukaan liittyi vielä särkevä alaselkäkin. Niin, ja sitten mua itkettää jatkuvasti. Töissä tuntuu ulkopuoliselta, kun mulla on nyt vähän isommat kuviot menossa, kuin monella muulla meidän tiimissä. Vaikeaa on keskittyä kun tulee mietittyä omaa elämäänsä seuraavan kuukauden ajalta.

I

lauantai 27. heinäkuuta 2013

Moi

Olen nyt vähän toisissa maisemissa kaatamassa akkuja ensi viikkoa varten. Olo on vatsakipuja, ja kusihätää lukenatta ihan hyvä. Tunnepuoli on edelleen aika tasapainoinen vaikkei ihan helpointa olekaan ollut hymyillä, ja salata totuutta.

Kerroin hobolle. Se otti asian super hienosti. Se lupasi tukea minua kaikin tavoin. Se vannotti, että joka päivä pitää kertoa, että mitkä on fiilikset ja mitä kuuluu. Olin yllättynyt sen asenteesta.

Lääkäri, ja terapeutti on ensi tiistaina. Toivon salaa, että hobo tulisi mun kanssa, mutta olen valmis menemään ihan yksinkin. Hobo tietää, että olen silloin menossa.

Öisin on ollut kovia vatsakipuja. Toivottavasti oireet pysyvät mietoina. Vatsakipu oli niin sietämätön.

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Kerroin muutamalle lähimmälle ystävälle, ja yksi näistä ei ota tosissaan sitä, että olen tehnyt kaksi positiivista testiä, ja olen melkoisen varmasti paksuna. Kaveri vaan sanoo, että etten tiedä varmasti ennenkuin teen testin lääkärissä. Mulle joskus kerrottiin klinikan toimesta, että ne käyttää aivan samoja testejä, kuin kaupassa, että voin luottaa kotona saatiuun tulokseen. Kaksi positiivista testiä, reippaasti myöhässä olevat menkat, alavatsa kipuja, ja arat rinnat. Eiköhän tässä nyt olla tukevasti paksuna.

Muuten kaikki on ottaneet asian tosi hyvin, ja tukevat minua kaikin tavoin päätöksessäni. Tämä on vaan paska sauma(kuukausi) niin rahallisesti, kuin tapahtumiensa perusteella, mutta eiköhän tästäkin selvitä. Mulla on selkeä, ja rauhallinen olo.

En tiedä, että miten kerron hobolle. Sen tulisi ottaa osansa vaatuusta. En ole luullut siitä mitään torstai illan  jälkeen kun se ruinasi viikonlopuksi majapaikkaa. Lupasin ottaa sen, ja sen jälkeen siitä ei ole kuulunut mitään. Kysyin perjantaina, että monen aikaa se olisi hoodeilla, koska olisin antanut sille avaimet. Ei vastausta. Elossa se on koska sosiaalinen media ainakin päivittyy. Mutta se on kännissä, ja biletuulella, joten tämä viikonloppu ei ehkä ollut paras aika kertoa. Mutta se taisi löytää kivamman yöpaikan, ja paremman naisen. Veikkaan, ettei se tule reagoimaan kovinkaan kypsästi, ja melko varmasti se häviää mun elämästä. Ehkä niin on paras. Edelleen pidän niistä hetkistä, kun olemme yhdessä. Ei mitään vakavaa, ja ei saisi olla odotuksia. Ainoastaan kohtaamisia ilman paineita, ja tunteita.

 Mä en vaan osaa.

What should I say

Raskaana

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

No life

Joo sori, tämä on jo kolmas teksti tälle päivälle, mutta mulla ei kai ole mitään järkevää elämää tässä elettävänä.

Olin lounasaikaan heikko, ja tekstasin Hobolle. Kysyin, että onko se elossa, ja kaikkea. Se vastasi, että "haha olin juuri laittamassa sulle viestiä". Vastasin, etää "Tiedän haha". Sitten vaihdoimme kieltä näyttävät hymiöt, ja pyysin sitä kertomaan mulle jotain piristävää, kun tää päivä on niin paska. Käsitän tuon "olin just laittamassa sulle viestiä" kohdan sarkastisesti, ja ettei se todellakaan ollut, ja se tietä hyvin, ettei se vastannut mun vikoihin viesteihin. Ja nyt siitä ei ole taas kuulunut mitään, ja vituttaa.

Yritän olla vittuuntumatta. Sovin jo kaverin kanssa, että lauantaina lähdetään etsimään uusia seikkailuja. Ja otetaan myös se nainen mukaan, kenen kanssa Hobo sääti ennen minua, ja homma meni draamaksi. Jos ollaan molemmat ulkona yhtä aikaa niin tuskin alamme samaa miestä lämppäämään..Tai siis sama mies meitä.

Ketuttaa vaan, että olin Hobolle liiankin kiltti, ja mukava. Ruokin, majoitin, ja nussin, ja jätkä ei viitsi edes viestiini vastata. Homma maistuu nyt niin hyväksikäytölle, että alkaa vähän etomaan koko touhu. Miksi olen aina liian kiltti, ja uhrautuvainen kun pidän jostain tyypistä? Tuntuu, että järjen hivenetkin katoaa, ja vajoan älyllisesti kuolaavan idiootin tasolle, ja kaikki on ok, ja keksin syitä miksi mikäkin asia tapahtuu, enkä ota niitä oikeasti huonoja puolia tosissani. Samahan se oli I:n kanssa, että yritin vain sopeutua, ja mukautua, ja kantaa suhdetta eteenpäin yksin.

Ainiin, I on muuten kasvattanut ihan järkyttävän pötsin sen jälkeen kun erottiin. Käveltiin sen ohi töissä, ja totesin vaan kaverille, että onpas tullut mahaa kuuden kuukauden aikana. Kaveri oli huomannut saman. Ei sillä mitään mahaa ennen ollut. Sellainen ihan pieni reppu alavatasan tienoilla, joka oli helposti sisään vedettävä. Tota saavia ei kyllä saa enää piiloon vatsalihaksia käyttämässä. Korsetti vois olla kova sana. Onko se sitten juopotellut, vai syöpötellyt eron jälkeen, mutta ehkä mun elintavat, ja esimerkki oli ehkä sille ihan terveellistä silloin joskus.

Tässä on taas sellaiset uudet tuulet puhaltaa fiilikset. Ja lauantaina meinataan mennä kivoihin paikkohin juomaan, eikä minnekkään ankeille kellariklubeille missä soi paska musa, já tuopit on kalliita. Ja miehet rumia. En oikesati suostu enää minnekkään tylsiin, ja persoonattomiin paikkoihin!

Siivillä

(Tämä on kirjoitettu jo muutama päivä sitten, mutta jostain syystä teksti jäi julkaisematta...)Muutan nyt hobitin nimen Hoboksi, koska se tavallaan on koditon, ja sillä on parta. Laitoin sen teepaidan pesuun. Se haisi miehelle. Nuuskin sitä hartaasti. En malta odottaa nukkumaanmenoaikaa(onko tää muka yhdyssana?), koska hobo käytti minun tyynyä viimeyönä. En hennonnut ottaa sitä siltä pois. Nyt voin ainakin nuuskutella sen tuoksua.

Olen melko varmasti ihastunut. Ja melko varmasti tässä käy niin, että jäämme tälle kaveri tasolle. Ja ehkä ne hellyydenosoitukset vähitellen kuolevat. Ehkä ensi kerralla minäkin kehtaan olla vähän fyysisempi, kunnes ehkä ole niin likainen olo...

Tauti paranee hyvin. Olen niin onnellinen että olin rehellinen. Ja olen myös onnellinen, ettei hobo pitänyt minua kapisena lutkana, ja nukkui lähelläni.

Nyt enää jännittää, että mahdanko olla paksuna.. Normaalit pms oireet ovat kyllä kehissä, mutta menkat puuttuu.

Olen varmasti ihastunut, joka on tavallaan ihanaa, ja tavallaan tiedän, että kuinka tässä käy...lentelen taas näiden poutapilvien päällä kunnes kaikki menee vituiksi....hehe! 

Almaa Ahistaa

Okei, mahaa juilii. Väsyttää, ja vituttaa, ja itkettää. Puhelimen menkka-aplikaatio ilmoittaa, että ollaan kaksi päivää myöhässä nyt. Voi kunpa se veri jo taas roiskuisi. Hullu depis päällä. Onkohan liian aikaista ostaa testi? Kierto on joskus ollut pidempikin...oo miksi piti ottaa ehkäisy turhan kevyesti...mä en kestä mun tyhmää päätä...

Hobosta ei ole kuulunut mitään. Kyllä ärsyttää. Ei saisi kyllä ärsyttää. Miten vaan. Meinaan kysyä siltä, että mitä se tekee viikonloppuna. Jos siitä kuuluu paskaa, tai ei mitään niin tiedän laittaa sen jättämän teepaidan kengänkiillotusrätiksi..

tiistai 16. heinäkuuta 2013

Oireita

Selkää särkee, mahassa tuntuu menkkamaista oireilua, ja panettaakin. Lisäksi olen vähän herkkä, ja mieliala vetää nollasta sataan, ja toisinpäin muutamassa sekunnissa. Toivottavasti nämä viittaavat ainoastaan oman elämäni jatkumiseen, eikä messissä olisi mitään ylimääräisiä elämän alkuja. Koko ajatus kylmii. Mä en ehkä ihan vielä ole valmis olemaan yh-äiti...

Ääh, miksi mun tarvitsee olla ihastunut hoboon, ja kärsiä ikävissäni ilman tietoa, ja toivoa tulevasta? Miksi minua pelottaa olla itse vähän aktiivisempi? No koska tiedän, ettei tästä mitään lopulta tule!!!!

maanantai 15. heinäkuuta 2013

Ilo

Hobitti laittoi eilen viestiä (olin ihan onnesta soikeana, ja mieletön lisäboosti energiaa pulppusi vartaloon). Sillä on maanantaina jotain työjuttuja mun kotikaupungissa. Se kysyi, että voiko se tulla mun luokse. Tietenkin se on tervetullut. Se tuli kahdeksan aikaa. Se söi mun kokkaamaan sapuskaa. Korjasin sen pari vaatetta. Katsottiin leffa. Oltiin kuin pariskunta siinä sohvalla. Hipelöitiin vähän toisiamme, pidimme toista kädestä, ja katsottiin välillä toisiamme. Se pussasi mun päätä, ja halasi. Ei puhutti mitään mun taudista. Mulla oli likainen olo. Se ei yrittänyt mitään seksiin viittaavaa, ja olin tosi iloinen, koska se tuntui tajuavan, että missä mennään mun alalerrassa. Mentiin nukkumaan. En pystynyt nukkumaan kunnolla, ja heräisin usein. Se piti kättä mun ympärillä, ja toinen käsi oli mun olkapäällä. Se suuteli mun olkapäätä varmaan kymmenen kertaa. Se suuteli mun hiuksia, ja poskea.  Se veti minua lähemmäksi monta kertaa yön aikana. Aamulla olimme taas kuin pari. Nousulle ylös samaan aikaan. Pesimme hampaita yhdessä. Sitten se olikin jo lähdössä. Vaihdoimme suudelman ovella, ja taas se hävisi mun elämästä. Tällä kertaa siltä jäi teepaita...että kai se palaa taas joskus...onko tää hyväksikäyttöä? En uskalla kysyä, että voitaisiinko hengailla viikonloppuna, koska pelkään, että se pelästyy, ja ahdistuu, ja karkaa pois. Nyt pallo on sillä ja se tulee kuin tahtoo, ja tahdon olla sille vain hyvä ja kiva vaikka tiedostan, että se saattaa käyttää minua vain hyväkseen, ja pönkittämään sen säröistä egoa.

lauantai 13. heinäkuuta 2013

Voi vitun vittu

Nyt sitten iski herpes päälle, tai no alkoi se jo pari päivää sitten. Mutta onneksi tää ole fyysisesti niin vaikea, kuin psyykkisesti. Kauan se olikin poissa. Olo on likainen, ja tautinen. Masentaa, ja kellekään en voi puhua. Hobitille lähetin viestin, että missä mennään mun genitaalien kanssa. Se oli yhtä kysymysmerkkiä. Mitä muutakaan olisin voinut tehdä, tai mitä muita sanoja käyttää? Pahalta se kuulostaa joka tapauksessa. Vedin kännit yksin kotona. Selasimme hobitin fb profiilin läpi, ja sanoin hyvästit sille. Kopioin yhden kuvan puhelimeen, ja itkin. Se ei varmasti koskaan tahdo nähdä minua enää. Enkä koskaan löydä yhtä siistiä, ja coolia tyyppiä mun elämään. Meinaan tänään juoda vähän lisää, ja masennella kaverin grillibileissä...eikun....

perjantai 12. heinäkuuta 2013

Feeling low

Hobitti on tekstaillut about kerran päivässä. Jutut eivät ole olleet mitenkään syvällisiä. Olen iskostunut päähäni, että en tahdo satuttaa itseäni, ja tässä on hyvä olla hyvin varovainen. Ja jotenkin tämä ajattelu on versonut sellainen fiiliksen, että hobitti jaksakaan niin kiinnostaa niin paljon. En jaksa monitoroida kaikkea, ja analysoida turhiayksityiskohtia. 

Siitä tulee mieleen herra K kaikessa hurmaavassa kusipäisyydessään. Molemmilla on sellainen syyllistävä asenne jos kaikki ei mene niiden mielen mukaan, ka minäkin sanon mieöipiteeni, enkä vain myötäile. Kokoajan pitää olla tarkkana, ettei lipsahda missään fuckbuddy suhteen ulkopuolle, koska silloin itselle tulee paha mieli, koska odotukset, ja todellisuus ei kohtaa.  Niitä odotuksiahan ei edes saisi olla, mutta ainahan niitä on. Vaikka illankulusta, tai seuraavasta näkemisestä. Oikeastaan ne ovat veistetty samassa puusta seksimieltymyksiä myöten. Hauskaa seuraa, mutta täytyy olla vahva, ja varoa satuttamasta itseäni. 

Mut joo, itse höllään nyt hobitin kanssa. Mulla on muutamankin panikoitava asia tässä, ja fiilis ei ole mikään hyvä, ja soimaan itseäni typerästä käytöksestä. Tähän pahaan oloon ei mahdu minkään miehen murehtiminen.


tiistai 9. heinäkuuta 2013

....

Sitä vaan vielä, että olen hyvin otettu siitä, että hobitti pitää lupauksensa. Tai siis se todella tuli mun luo, ja nyt palautti avaimet ilman mutinoita. Olen tottunut, että kukaan ei pidä lupauksiaan, ja luottamus ihmisiin on aika alhainen...Nyt vaan ei ole oikein mitään mitä odottaa kun kaikki lupaukset on täytetty. Ja pelottaa oikeasti kysyä siltä mitään, jos se tulkitsee minut ahdistavaksi. En tahdo olla samanlainen, kuin kaverin kaveri, jonka hobitti totaalisesti heitti pihalle elämästään. Se ei eilen vastannut mun vikaan viestiin, joten tavallaan se on sen vuoro, ja tiedän, että se ottaa yhteyttä...kai. Mutta mitä hittoa mä siltä kysyn, että kuulostan ihan coolilta, enkä ahdistele? Tai siis, että miten kysyn seuraavasta tapaamiskerrasta? Relax Alma, asiat tapahtuu, jos on tapahtuakseen...mutta jotenkin vaan huvittaisi vähän avittaa asioita tapahtumaan nopeammin!! Taidan mennä ulos aurinkoon!

Ei uutta

Muutama tekstari eilen, ja siinä kaikki. Keskustelu pyöri yhdistävän harrastuksen ympärillä. Ei mitään tietoa, että koska nähdään taas. Hobitti on tähän mennessä ollut se aloitteellinen, mutten tahdo säikäyttää sitä kysymällä tapaamisesta. Ehkä mä voisin kuitenkin kysyä, että koska se on taas maisemissa? Viime perjantaina se kuitenkin kysyi, että olenko kaivannut sitä. Mun mielestä sen kanssa on kiva hengailla, ja ihan vaan ottaa iisisti kuten tähänkin asti. Tää on kiva pieni kesäsutina, ja ehkä me ollaan kavereita kesän jälkeen. En meinaa alkaa sekoilemaan ja tenttaamaan siltä mitään. "Omalla painollaan" on tämän viikon mantra, ja lopetan stressaamisen asioista joihin en voi vaikuttaa. Keli on hieno, ja mulla on rento olo!

maanantai 8. heinäkuuta 2013

Merkillistä

Jostain syystä en pääse ollenkaan bloggerin nettisivulla kännykällä, mutta blogger App toimii, mutte pääse mihinkään statistiikkaan käsiksi. 

Jotenkaan en osaa palata kirjoittamaan viime viikkoa edeltäneistä tapahtumista. Viestittelimme hobitin kanssa paljon, ja se päätyi kysymään josko se voisi tulla mun luokse kylään, kun sillä on bisneksiä kaupungissa. Lopun tiedättekin.

Lähdin eilen reissuun. Hobitti asuu melko lähellä mun matkakohdetta, ja aikaisemmin oli puhetta, että se tuo mun avaimet sitten sunnuntaina. Olin jo alustavasti sopinut toisen kyydin bussiasemalta majapaikkaan, mutta hobitti soitti, ja sanoi olevansa 40 min päästä mun luona. 

Se saapui itseasiassa nopeammin. Molemmat oli vähän vaisuja. Mulla oli jäätävä krapula, ja se ei ollut saanut unta. Se tuntee porukkaa täällä min majapaikassa, ja oli jotenkin vähän hölmö olo, kun se jutteli kaikille tutuilleen, ja mä vaan luumuilin sivummalla. olishan se tietty voinut jopa esitellä minut....Käytiin yhdessä vähän urheilemassa. Mä vielä jäin, ja se lähti vähän yllättäen. En edes huomannut, että se lähti. Se kyllä sanoi menevänsä, mutten ottanut sitä tosissani. Lisäksi se ei halannut, pussannut, tai mitään. Ehkä siksi, kun oli niin paljon sen tuttuja ympärillä. 

Illalla tekstailimme vähän. Sen tämän viikon ulkomaanreissu peruuntui, ja nyt se onkin maisemissa. Tavallaan tekisi mieli kysyä, että huvittaisiko sitä tulla tänne toistekkin? Hitsi kun tietäisi, että mitä tässä tapahtuu.

Laitan sille varmaan taas viestiä, kun se eilen otti yhteyttä lopulta, kun pysyin tiukkana. Sama torstaista perjantaihin pidin radiohiljaisuutta, ja se lopulta otti yhteyttä. 

Rennosti stressittä. Oon päättänyt antaa kaiken tapahtua omalla painollaan, ja lopettaa stressaamisen.

lauantai 6. heinäkuuta 2013

Mitä tapahtui?

Viimeisestä tekstaritaidoille on nyt yli vuorokausi. Tyyppi on online muutamassakin sosiaalisessa mediassa. Vaikeaahan se on tietty vastata minulle, kun en nyt niin järin jännnittävä ole....

Hitto, että mä olen kärsimätön, ja lataan älyttömiä odotuksia liian helposti....

torstai 4. heinäkuuta 2013

Pienet vielä

Kotona odotti kahvitahrat ympäri keittiötä. Ne olivat ainoa merkki Hobitista. Tai no löysin myös sen laturin lattialta, joka nosti haikeuden jälkeen hymyn huulille. Vaikuttaa siltä, että se on palaamassa mun luokse.

Sillä on myös mun toiset kotiavaimet. Se vähän hirvittää, mutta kämppää ei saa lukkoon ilman avaimia, eikä mulla ole omaa postilaatikkoa. Sovimme, että se tuo mulle avaimet sunnuntaina, kun olen sen kotipaikan suunnalla reissussa. Olisi kyllä kiva saada ne takaisin pian, ettei epäilys kaivelemaan mieltä enempää.

Hobitti on tänään ulkona. Samassa kaupungissa kuin minä. Naisen kanssa.  Kysyin siltä vajaa tunti sitten, että kuinka sen haastattelu meni. Ei vastausta. What ever. Sillä on salettiin kivampia naiskavereita kelle puhua. Joo oon säälittävä. Minne lie menee yöksi. Toivottavasti ei tänne.

Maisemanvaihto varmasti auttaisi ilman tuota avainhäsäkkää.  Tuntuu, että mä tarvitsen uusia asioita ajateltavaksi. Viikonloppu on onneksi kiireinen. Se lähtee maanantaina viikoksi toiseen maahan. Sekin on poissa kuvioista, joten ei tarvitse stressata. Pitää vaan keskittyä olemaan iloinen, ja olla töksäyttelemättä mitään töissä. Tänään kivahdin erääseen suuntaan mihin ei saisi. Taas. Huomenna oikeasti vain hymyilen, ja sanon joo. Ihan vaan rennosti. Kuten viimeiset pari viikkoa olen luovinut.

Oih se tykkäsi mun fb statuksesta. Hitto, että mä olen säälittävä.

Todella sekava olo

Eilisen hetkellisen epäuskon, ja masennuksen jälkeen onnistuin tsemppaamaan loppuvierailun, ja meillä oli itseasiassa aivan super kivaa. Se pakotti mut piirtämään, ja jaoimme pienen luovan hetken, koska sillä oli idea minkä se halusi toteuttaa. Yön tunteina juttelimme elämästä, tosin hyvin kevyesti. Se soitti mulle biisejä missä se lauloi, ja soitti kitaraa.

Makasimme siinä vierekkäin, ja se katsoi minua syvälle silmiin minuutti kaupalla, tutkaili kasvojani, ja välillä hymy nousi sen kasvoille. Biisit kertoivat rakkaudesta. Mä luulen, että ne oli sen omia. Se vaikutti rennolta, ja onnelliselta.

 Minä olin onnellinen, ja surullinen samaan aikaan, koska tiedän sisimmässäni, ettei meistä koskaan tule mitään ihanista hetkistä huolimatta. Tai no kai me ollaan tuttuja, ehkä kavereita. Välillä se suuteli mun otsaa, välillä huulia, ja välillä se tarttui minua kädestä pitäen tiukasti kiinni, ja hipsuttaen varpailla mun säärtä. Tiedän, että se ei etsi kumppania.

 Valvoimme puoli kolmeen asti, vaikka mulla oli aamulla aikainen herätys kello kuudelta. Nukahdin sen kainaloon, mistä heräsin aamulla ihmeellisen virkeänä.

Yöllä kun tutkailimme molempien tatuointeja se sanoi, että mun yhteen kuvaan voisi tulla sen, ja sen tulevan pojan nimi. Eipä mulla ole mitään sitä vastaan, mutta vitsihän se oli. 

Se lähetti mulla aamulla ihanan viestin, missä se kertoi lukinneensa ovet, vetänyt töpselit seinistä, ja rikkoneensa yhden lasin. Niin, ja sängynkin se petasi. Se kiitti kivasta illasta mun vieressä rennosta juttelusta. Lopussa oli pitkä rivi x:iä. En tiedä, että mitä mun pitäisi oikeasti ajatella?

Tänään masensi ajatus, että miksi se olisi minusta kiinnostunut. Olen hölmö, enkä tajua aina, että mistä puhutaan. Se on sulava, ja sillä on paljon kokemuksia matkoilta, ja elämästä. Sillä on jännittävä elämä. Mulla ei niinkään. Se on vapaa sielu, millä on satoja ystäviä ympäri palloa. Minä matkustan yksin, ja olen ujo. Teen työtä mistä en tällä hetkellä pidä. Olen onneton reppana joka yrittää liikaa olla kiinnostava tyyppi. Oikeasti en ole yhtään kiinnostava. Kaikki on jotenkin kulissia. Varmasti on tarjolla oikeasti makeita naisia sille, eikä tälläistä dorkaa nörttiä....

Toisaalta Hobitti antoi minulle inspiraatiota jatkaa niitä mun omia juttuja mistä haaveilen. Ja löytää taas ne asiat jotka minua kiinnostivat joskus. Ja ehkä sitten joskus löytää yhtä siisti tyyppi, kuin hobitti, ja olla onnellinen yhdessä jonkun kanssa.

Jännittää palata takaisin mun tyhjään kotiin. Hobitista varmasti näkyy jotain jälkiä. Jännittää, että palaako se koskaan? Kuvittelenko minä sen yhteyden meidän välillä? Se antoi mulle kaksi sen tekemää korua. Olen niin hämmentynyt!

Huoh


P.s lipsautin sängyssä, että rakastan sitä vaikka tarkoitus oli sanoa, että rakastan sen kyrpää. Panossa tapahtui sellainen tuhannesosan breikki, ja hobitti oli yhtä kysymysmerkkiä, kunnon sain  ähkittyä oikean lauseen ilmoille. Hitto, että hävetti. No rakastan sitä, kun se panee minua. Ainakin.

keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Vieras

Tässä on nyt tapahtunut kaikkea viikon aikana. Palaan asioiden kulkuun varmaan perjantaina. Hobitti on kuitenkin kahden päivän vierailulla luonani. Homma vaikuttaa hyvältä, mutta todellisuudessa juttu haisee. Alan nyt ymmärtään, että missä mennään. Eilinen meni tosi ihanissa, ja hellissä merkeissä sohvalla jäätelöä syöden. Tänään hommassa maistuu jo muukin, kuin jäätelö, ja onnelisuus. Saas nähdä, että missä mennään. Ja nyt hiffasin, että mulla on pms. Kaikki menee alamäkeen.