lauantai 13. huhtikuuta 2013

Vipinää

Kävin eilen pikatreffeillä erään nettideitin kanssa. Kävimme taidegalleriassa, ja kahvilla. Ihan kiva tyyppi, voi olla, että nähdään ensi viikon jälkeen uudestaan. Ulkonäössä joku tökki (kuten aina..), mutta mun miehet on kyllä aina jotenkin persoonallisia. Olen päätellyt, että en ole mikään ulkonäkökeskeinen, vain sydän on tärkein, ja muut avut tietysti.

Toinen nettideitti kyseli, että josko kahville senkin kanssa eilen, mutta en halunnut kaksia deittejä samalle päivälle. Lisäksi tämä toinen on joku huippunero yliopistoluennoitsija, ja vähän vanhanpuoleinenkin. Tai no kymmenen vuotta, mutta olen niin monta kertaa päättänyt, ettei noin vanhaa enää. Ja sen kuvakaan ei ollut mikään kovin viehättävä. Sillä oli vähän sellainen hullun katse, jos tiedätte mitä tarkoitan.

Illalla join hieman viiniä, ja en pysty edes kertomaan, että mitä menin tekemään. Tänään puhelimessa odotti kuitenkin parikin noloa yllätystä. Lisää odotellessa...Jeesus sentään, mun pitäisi pysytellä ihan vain selvänä, koska jopa kotikännäys näkyy menevän ihan pipariksi. Lähettelin kaveripyynnön (Herra D...), ja tekstarin (I:lle, puuttuvia tavaroita, joita en oikeasti edes tahdo takaisin, siis ihan oikeasti en tahdo. Se lupasi hoitaa tavarat mulle, ja en kehtaa vedota känniin, ja sanoa, että unohtaa koko jutun..), ja facebookkasin kännissä, ja en ilkeä edes vilkaista, että mitä olen siellä touhunnut.

Herra K oli kanssa laittanut viestiä yöllä, että panemaan olisi pitänyt mennä.Onneksi olin jo onnellisesti unten mailla, koska tänään aamulla oli tärkeää tekemistä. Koska olin jurrissa, niin olisin varmaan mennyt panemaan, jos olisin ollut hereillä, ja missannut tärkeät tekemiset, ja tuntenut itseni ihan super luuseriksi.

Otin töissä yhteen mun "yhteistyökumppanin" kanssa. Tai siis me hoidetaan samaa asiaa eri näkökannalta. Tyyppi on isompi päällikkö, ja minä ihan vaan työntekijä, mutta erityisosaamisella. Se ei koskaan kuuntele mun ideoita, tai jos kuuntelee, niin vastaus on aina torjuva, ja nujertava. Meillä oli ennen loistava suhde, mutta nyt homma menee ihan reisille. Se väittää, että mulla on hemmotellun lapsen asenne, ja muutenkin asennevamma. No kai sellainen kasvaa, ja kehittyy, kun minua ei koskaan kuunnella, ja kaikessa lytätään. edes ihan yksinkertaisia asioita se ei suostu hoitamaan, jos satun pyytämään. Tai laittaa tiimiään hoitamaan. Ja tappelu lähti siitä, kun vastasin ihan samallalailla kuin se vastasi minulle, kun ehdotin uutta ideaa hetkeä aikaisemmin. Se ei varmaa saa pesää kotona, tai sen mukulat on riivaavassa iässä, tai jotain. Tähän saattaa liittyä I myös, koska se menetti I:n tiimistään pari kuukautta sitten, ja sen jälkeen se on ollut aika kireä, ja stressaantunut. Hoidin sille päivän lopulla kuitenkin pienen projektin ensi viikoksi, ja lähetin yliystävällisen sähköpostin. Meinaan kyllä puhua mun oman esimiehen kanssa, että mun asennevamma on tasan turhautuneisuudesta johtuvaa. Muutamaa asiaa olen pyytänyt hoidettavaksi, ja ne ovat roikkuneet viikkokausia, vaikka tosiaasiassa niiden ei edes tarvitsisi tehdä asioille mitään, ainoastaan välittää viesti eteenpäin. Mitään muuta en ole pyytänyt, ainoastaan kahta pientä asiaa.

Hitto, että ottaa aivoon, kun muuten töissä on mennyt parémmin, ja mun pomot ovat huutaneet ylistyksiä mulle koko viime viikon...