keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Mielipuoli

Rähjäsin I:lle töissä, ettei sillä ole mitään käsitystä, että kuinka minuun sattuu vieläkin. Sain sentään muistitikkuni takaisin. Onneksi rähinöinti alkoi vasta sen palautuksen jälkeen. Avauduin myös siitä, että kuinka törkeää muille naisille tekstailu oli, ja kysyin vielä kerran, että mikä homman nimi oli. Se ei vieläkään suostunut kertomaan. Vauhkosin myös kaikesta muusta. Kerroin yhdenksän kuukauden olleen ajanhukkaa, kun se olikin tollainen luuseri-idiootti, joka ei vieläkään voi olla rehellinen minulle. Pointtina oli vain näyttää, että ero sattuu minua edelleenkin. En sitten tiedä, että oliko tämä hyvä vai huono purkaus. Olo ei ainakaan tuntunut yhtään paremmalta. Lisäksi I oikein ärsyttää minua istumalla sellaisen nuoren brunetin kanssa kaikki lounaat. Tää mimmi on tunnettu jakorasia, ja petti firman sisällä poikaystäväänsä toisen juipin kanssa. Ai vitsi, sanoin jotain myös sen rumasta naamasta, että sitäkään ei viitsisi katsella, mutta ainiin, eihän se löydä muutakaan duunia, kun se on tuollainen luuseri. Se käski mun kasvaa aikuiseksi, ja käskin sen katsoa peiliin.

Ihan meni homma putkeen, mutta ehkä nyt voisin katsella muuhun suuntaan, ja lopettaa aivan kaiken päättyneen parisuhteen mietiskelyn, ja haikailun. En kaipaa elämääni mukahauskoja tekstipaitoja käyttävää, juopahtavaa, vanhettunutta käppänää. Enkä ainakaan yksinhuoltajaa, minkä mukulat ovat kuin kauhukuva lastenkasvatuksen nykytilasta.

Olis ehkä voiut jättää avautumatta, mutta tehty mikä tehty.

Jotain oli kai juomavedessä tänä aamuna, koska avauduin seuraavaksi mun tiimin ylipäällikölle, joka on aina ollut mulle vähän etäinen. Kerroin mun muuttoaikeista, ja kiinnostuksesta joka vaihtaa maisemia pysyvästi, tai liittyä sellaiseen matkusteluprojektiin, ja koti pysyisi edelleenkin täällä persereiässä. Pomo oli järkyttyneen oloinen mun sunnitelmista. Sanoin vaan, että jos tahdon lähteä, niin nyt on mun aika vaihtaa maisemia, tai jään tänne jumiin. Se pakottaa mut miettimään muutaman viikon, ja sitten juttelemme uudestaan mun seuraavan kymmenen vuoden näkymistä teekupposen edessä (yeah right, yleensä mun kohdalla tämmöiselle ei ole lopulta ikinä aikaa, kun en ole prioriteettilistalla kovinkaan korkealla kenelläkään...). Se kai tajusi, että olen turhautunut, ja tunnen itseni turhaksi, väsyneeksi, vittuuntuneeksi, epämotivoituneeksi. Se sanoi mun tarvitsevan lomaa, ja aikaa miettiä, että mitä haluan. Mun ei kuulemma pitäisi tehdä mitään päätöksiä liian äkkiä, ja harkitsematta. Pomo ei tahdo saada mun irtisanoutumislappua, vaan mulle pitää miettiä jotain fiksuja tavoitteita, ja saada mut tuntumaan, että olen paremmin osa tiiimiä, koska olen kuitenkin tärkeä osa sitä.

Eli lyhyesti, mun suuri ylipäällikkö ei tahdo päästä minusta eroon, ja esti mun hakuaikeet nyt toistaiseksi. Lisäksi se ilmeisesti tietää, että olemme I:n kanssa eronneet, koska se vetosi mun henkilökohtaisen elämän tilanteeseen sanomalla, että mun personal life taitaa olla vähän lamassa kanssa. No ehkä joo on. Mutta työtilanne käy hermoille myös, koska pitkäntähtäimen strategia puuttuu kokonaan. Mun on kauhean vaikea puhua näistä asioista, siis työasioista, kenellekkkään pomoista. Mun ääni alkaa aina särkymään, ja alkaisin itkemään, jos en tsemppaisi niin älyttömästi, kun puhun. Nämä työasiat ovat mulle niin isoja, koska muu elämä on nyt vähän pientä. Tämä on niin henkilökohtaista, ja lisäksi olen vähän epävakaa ton eronkin vuoksi.

Yritän nyt pitää työasiat töissä, ja I asiat poissa. Kotona saan miettiä vaan urheilua, ja kivoja juttuja. Töissä yritän mörön sijaan olla ystävällinen, ja mukava. Olen eristäytynyt tiimistä vähän viimeaikoina. Kaveri joka on tällähetkellä toisessa projektissa todennäköisesti vihaa minua, koska avauduin sille viime torstaina bussissa(stressaavasta työtilanteesa..), ja sen jälkeen se on ollut vähän outo, eikä vastannut mitään mun eiliseen tekstariin. Pyysin lauantaina anteeksi, mutta epäilen, ettei se tajunnut mun kantaa, ja me molemmat otetaan vähän henkilökohtaisesti työasiat. Oh well.

Mä vedän niin käsittämättömän hyvin tälla hetkellä, että kaikki lukijat ovat varmasti kateudesta vihreänä, että kuinka mä osaan tän elämän niin hyvin....