tiistai 30. huhtikuuta 2013

Pieniä asioita

Pari kuukautta siinä meni, että lakkasin vahtimassa puhelinta, ja odottamastasta viestiä. En enää muista tarkistaa puhelinta aamuisin. Saattaa olla jo aamupala aika, kun vilkaisen luuria ensimmäisen kerran sitten aamun bussiaikataulujen. Kellään ei ole asiaa, kukaan ei toivota hyvää huomenta.

Eilen mietin, että olisiko mun pitänyt sanoa jotain I:n lapsille, tai tuntea ikävää? Pääasiassa en ole miettinyt heitä lainkaan. En minä heitä vihannut. Pidin niistä illoista yhdessä, kokkailusta, ja siitä, että tyttö tasoitti mun hiuksia.

Tuntuu todelta oudolta nähdä I töissä, ja miettiä, että harrastin sen kanssa seksiä, se on nähnyt minut aidoinmillani. Olimme joskus niin lähellä toisiamme. Koko ajatus tuntuu niin vieraalta. Mitään puheyhteyttä ei ole. Jos on pakko, niin työasioista voi jäykisti puhua. Tilanne on palannut alkulähteillemme.

Mun asuntoon ei mahtuisi ketään toista. Se on täysin minun kotini. Äiti sanoi eilen, että olen ikisinkku, ja se ei edes odota lapsenlapsia. Tämä tekee minut surulliseksi. Tämä on mun elämä, eikä mun pitäisi välittää kenenkään odotuksista. Mun vaan pitäisi suodattaa kaikki epäreilut, stressaavan kommentit, ja nauttia omasta elämästä.

Jatkan hengittämistä, ja hymyilyä. Elämä on mun edessä.

maanantai 29. huhtikuuta 2013

Tunnustus

(Tietokoneongelmien vuoksi tekstista tulee puuttumaan aakkoset. Aakkoskone vituttaa, ja jumittaa, joten vanha, ja uskollinen tosipaska astuu nayttamolle.)

Olen vahan pihkassa yhteen tyokaveriin. Tama on siis laheinen kollega. Kun se tuli tyohaastatteluun, niin oltiin jo ihan hurmautuneita siita yhden tyokaverin kanssa. Toki se sai tyon, koska on niin komea, ja mukava. Olen taistellut vastaan, mutta nyt pitaa tunnustaa, etta olen syvasti kateellinen sen tyttoystavalle. Se on rikkaasta perheesta, ja kauniskin viela. Meilla synkkaa tosi hyvin, ja hajoillaan yhdessa aamuisin ihan typerille jutuille. Se saa mut nauramaan hysteerisesti. Viimeiset pari kuukauttaa olemme tyoskennelleet melkein tyoparina, ja tosi paljon ajatukset kohtaa. Meilla riittaa myos puhuttavaa urheilusta, ja treenaamisesta. Kaikki tykkaavat tyypista, enka varmasti ole ainoa keta se naurattaa. Mut joo, annan sen jatkossakin naurattaa minua, ja saada hymyn nousemaan kasvoilleni, mutta siina kaikki.

Herra PP on ehka huomannut, etta saatan joskus silmailla sita, ja on ottanut eri taukoajat kayttoon. Samoin I on ollut kai lomalla ta jotain, mutta sitakaan ei ole liikaa nakynyt. Onneksi. Jotenkin tuntuu, etta nyt vahan helpottaisi , ja kiinnostaa oikeasti aika vahan, etta mita se touhuaa, ja kenen kanssa. Pystyin jopa katsomaan yhteisia lomakuvia ilman itkua.

Ei kai tassa muuta!

lauantai 27. huhtikuuta 2013

Alkaa käydä tylsäksi

Blogi sinkkuseikkailuista, mutta ne seikkailut  puuttuvat, ja täältä löytyy vain sinkku. Vähän huvittavaa. Kuitenkin olen koko ajan liikkeessä, ja vuorokaudessa ei ole tarpeeksi tunteja. Näyttää, ettei tässä ole aikaa pariutua, tai edes harkita pariutumista, kun on niin paljon muutakin  jännää menossa.

Olen ollut niin käsittämättömällä tuulella koko viikon. Repeilen, ja kikatan hysteerisesti, ja kävelen hymyssä suin,ja rakastan kaikkea mun elämässä. Olen ehkä viimein sisäistänyt, etten tarvitse kenenkään palliaivon rakkautta, ja välittämistä pitääkseni elämästä. Toki tälläkin viikolla on ollut muutama alamäki. Epäily terveyden pettämisestä (jonka oikeasti meinaan selvittää pian..), ja perheen, ja ystävien ikävöiminen muutama iltana nukkumaan mennessä ovat nostaneet kyyneleet silmiin, ja huolen rintaan.

Törmäsin bussissa vanhaan kaveriin. Tai no tuttuun, joka joskus pyöri samoissa paikoissa, kuin minä. Koska bussi oli täynnä, niin ainoastaan moikkasin, ja menin istumaan vapaalle penkille. Se lähetti minulle kuitenkin fb:ssä viestin heti. Chattailimme koko matkan kuulumisia, ja todettiin, että ollan varmaan viimeksi nähty kolme vuotta sitten. Aika jännää, ettei olla törmätty. Ja aika jännä, ja erilainen bussimatka. Tämä mies on jossain on/off parisuhteessa. Ne ainakin asuvat erillään, mutta olivat kyllä juuri yhdessä matkalla. FB.stä vakoilin. Se on hyvännäköinen, ja mukava, mut joo.

Se parin viikon takainen deitti laittoi vihdoin viestiä kanssa. Jotenkin mua ei vaan ehkä nappaa. Lisäksi se ei ole ehdottanut uusia treffejä, joten ei se ehkä ole kovinkaan kiinnostunut. Enkä ole minäkään, vaikka se olikin tosi kiva, ja melko samalla aaltopituudella.

Eilinen työpaikkariento oli tosi mukava. Illalisen jälkeen kävimme minulle uudessa baarissa, missä oli pääasiassa miehiä, ja vielä pirun komeita sellaisia, ja lisää lappasi ovesta sisään jatkuvasti. Ja ei, se ei ollut homobaari. Päätimme kuitenkin jatkaa matkaa, ja varasimme karaokepaikasta huoneen. Siellä ei sitten miehiä ollutkaan, koska paikka oli melko tyhjä, ja meidän tiimi oli suunnilleen ainoa seurue, ja aika meni laulamiseen. Olin kotona jo yhden jälkeen. 

Tänään olo on suhteellisen freesi, vaikka join sekaisin viiniä, olutta, shotteja, ja siideriä. Ihan vähän outoa, kun tämä oli jo kolmas ilta ulkona, enkä raahaa ketään mukaani baarista. Tavallaan ihan kiva, ja alan ehkä keskittyä miesten metsästyksen sijaan mukanani oleviin ihmisiin. Meritsin mun karvatkin, ja mulla oli ihan kolme kondomia laukussa. Ehkä jätän ne karvat paikalleen seuraavan kerran, ja otan mukaan vain yhden ehkäisimen. Mutta sinne miesbaariin voisi mennä uudestaankin, jos panetus käy sietämättömäksi... 

Ensi viikonloppuna käy vähän reissussa, ja siellä olisi tarkoitus vähän juhlia myös. Pitää katsoa, että josko siellä reissun kunniaksi löytyisi jotain säpinää. Jännä viikonloppu edessä. Toivottavasti kaikki menee hyvin, eikä terveys petä ensin.

Nettideittailu tavallaan kiinnostaisi (siis selaisessa tarjonnan kartoitus mielessä, ja olisi edes jotain säpinää, kun on vähän hiljaista...), mutta se on jotenkin niin keinotekoinen (tosin melko tehokas..) tapa tavata ihmisiä. Jännittävämpää on ne tilanteet, kun aistii ne kipinät toisesta päästä huonetta, ja asiat tapatuvat niinkuin elokuvissa. Tavallaan uskon, että mun on nyt tarkoitus olla yksin jonkun aikaa, ja löytää mun elämän oma tempo, ja suunta. Sitten kun olen tarpeeksi nauttinut omasta seurastani, niin joku mieletön uros (toivottavasti sillä olisi PP:n ulkonäkö, ja muna..) tulee elämääni, ja rakastun tulisesti. Se ei ehkä asu samassa maassa vielä, ja saatan tavata sen jossain aivan sattumalta, kun mun oma elämä on tarpeeksi selvä.

torstai 25. huhtikuuta 2013

Loputon viikko

Tää viikko on loputon!! Ja olin vielä
Maanantain lomalla... En käsitä. Huomenna on kuitenkin perjantai, ja minustakin henki vielä pihisee. Tällä viikolla en ehtinyt lääkäriin joten jos huomenna yritän varata ajan vaikka maanantaiksi..omituinen olo päässä katosi kevyen hieronnat ansiosta. Niska on kuulemma pahasti jumissa.

Miesrintamalla on vaisua. I on onneksi pysynyt pois mun tieltä suurimman osan viikkoa, mutta olen suhteellisen varma, että jotain kähmintää on menossa sen, ja isoperseen välillä. Mutta olkoot. Olen alkanut flirttailla I:n ex-alaisen kanssa. Se on minua joitain vuosia nuorempi, komea, ja vähän simppeli, sellainen nätti poika ilman aivoja, ns. miesblondi..se flirttailee takaisin, ja olen päättänyt panna sitä. Se on myös juuri eronnut. Hehhee. Olen myös aistinut jotain katseiden vaihtoa, ja lämpötilan lämpenemistä PP:n ollessa lähellä. Mutta edelleenkin panoksin sitä koska vaan...kunpa se vaan tajuaisi kysyä! K ei jaksa kyllä napata ollenkaan nyt, ja jätin vastaamatta sen viestiin. Muutaman viikon takainen nettideitti kyseli kuulumisia tänään. Ihan positiivinen yllätys.

Mulla on ihan mielettömän hyvä tuuli päällä. Kävelen leveä hymy naamalla pitkin katuja, ja nautin siitä, että miltä musta tuntuu. Tässä eletään niin ihania aikoja. Neljän päivän loma teki aivan tosi hyvää mulle. Nyt vaan muutama lisää jostain niin moodi pysyy päällä. Huomenna on taas pienet työpippalot mutta paikalla on vaan oma tiimi, onneksi! Toki mieltä hieman varjostaa huoli terveydestä...

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Pelko

Lauantainen deitti tekstasi kuitenkin treffi päivän iltana, ja en edes jaksanut lukea kunnolla, mutta kai se jotain kiitti kivoista treffeistä, ja kehui viehättäväksi. Mä unohdin vastata. Hups. Enää en kehtaa vastata, eikä mulla toisaalta olisi edes mitään sanottavaa, kun minä en näe toisia treffejä tulevaisuudessa. Se ei vaan ollut minulle mitenkään sopiva tyyppi.

Tekstalin K:n kanssa sunnuntaina. En jaksa sopia treffejä, vaikka tavallaan vähän panettaakin. Tuntuu, että mun täytyy käydä niissä testeissä ennen mitään seksuaalista kanssakäymistä kenenkään kanssa.

En ole varannut lääkäriaikaa vielä tänään. Varaan sen huomenna. Tänään oli veroasioita, vaatteiden kierrätystä, ja ulkoilua ohjelmassa. Kävelin 1,5 tunnin lenkin leveä hymy naamalla. ja join ison kupin kahvia lenkin jälkeen.

 Nyt on alapäähuolien lisäksi myös yläpäähuoli. Ei suinkaan mielenterveys vaivaa, mutta tuntuu, että nupissa on menossa jotain jännitävää, ja pelottavaa. En edes uskalla kirjoittaa, että miten paljon minua pelottaa, ja mikä pelotta. Toivon vain, että tämä outo olo johtuu jäykästä niskasta. Raitis ilma teki tosin hyvää, joten epäilen tuijottaneeni tietokoneen ruutua liian kauan tänä vikonloppuna, ja toivon, että näössä itsessään on vikaa, ei aivoissa.

Tänään on ollut tosi positiivinen olo, ja olen innoissani tulevaisuudesta. Kävelyllä suunnittelin, kuinka tulen kesäiltana puistoon istumaan, ja lukemaan kirjaa. Kuinka viikonloppuna otan lehtiön mukaan, ja lähden piirrustusretkelle aurinkoisena kesäaamuna....Minua pelottaa, että miksi eilisen näköhäiriö kohtauksen jälkeen mulla on ollut outo fiilis. Ehkä mulle on vain tulossa flunssa? Ja noita näköhäiriöitä mulla on ollut ennenkin...Harvoin tosin.

lauantai 20. huhtikuuta 2013

Ohoy

Eilinen ilta oli harvinaisen kuiva hyvien miesten osalta. Olis varmaan joku irronnut panoseuraksi, mutta en ollut oikein fiiliksellä. Tyydyttiin sitten katselemaan vaan miehiä, ja arvioimaan. Sitäpaitsi laitoin puhtaat lakanat sänkyyn enkä tahtonut tuoda mitään tahmatassua sotkemaan sitä heti.

Aamulla heräsin ajoissa treffeille päänsäryllä, ja uupumuksella varustettuna. Jouduin ottamaan taksin, ja aurinkolasit avuksi, mutta ehdin kuin ehdinkin kokemaan kevyttä pettymystä juuri ajoissa (onneksi en pessyt tukkaa, vaikka kävi mielessä...). Typpi vaikutti hyvin vakavalta jo eilisissä viesteissä. Tarkoitan siis sellaista kiihkeää sitoutumistarvetta. Se selitti eilen, että se etsiin pitkäaikaista parisuhdetta, ja lastensa äitiä. Nikottelin hieman tuota, koska mulla ei ole nyt mitenkään sellainen vaihe, että oikeasti etsisin mitään. Kunhan yritän rimpuilla eroon I:n varjoista. Kun saavuin paikalle käsitin, että miksi se on tuon ikäinen, ja sinkku, ja vielä varakaskin. Se etsii pikkuvaimoa. Ja sillä naamalla ei minä en ainakaan siihen hommaan ala.

Mutta joo. Se oli aamulla siirrellyt jotain jumalpatsaita kirjaston, ja viininjuomistilan välillä, ja sillä on myös oma observatooria missä oli jotain kreikkalaisia symboleja koristeena. Se on matkustanut siellä, ja täällä, ja ollut Pariisissa koko kesän töissä. Sillä on oma talo metsässä, ja kesämökkin. Niin, ja sen suku on jotain sikarikkaita ensimmäisen lentoyhtiön omistajia, ja kilpa-autoilijoita. Se taputti minua selkään kahdesti suunnilleen tärisevällä kädellä. En ehtinyt syödä aamupalaa, ja väänsin kaksin käsin isoa voileipää naamariin, ja murustelin päälleni minkä ehdin. Yritin vakuutellan (siis yritin saada treffejä joudutettua, ja mahdollisesti jopa loppumaan..), että mulla ei ole mitään juomisongelmaa, ja elämänhallintakin on kunnossa. Se ei puhunut muusta, kuin siitä mitä sillä on, ja missä se on ollut. Arvatkaa, että tarjosiko se mulle mitään? Onneksi se oli menossa johonkin homoon konserttiin, niin pääsin jatkamaan matkaa överiksi vedetyn puistokävelyn jälkeen. Siis mikä HYVÄ konsertti on kahdelta lauantai iltapäivänä? Frööbelin palikat, eh?

Puistokävelyn vedin ihan sketsiksi, kun aloin säikkyä ampiaisia. Tyyppi toivottavasti ajatteli, että olen päästäni vialla, kun käännyin vainoharhaisesti ympäriinsä, ja kyselin, että "onko toi ampianen?" kun jossain hieman surisi. Tyyppi lähti konserttiinsa melkein juosten, ja huikkasin perään, että katsellaan, että mitä tapahtuu. Se huikkasi hölkätessään saman, ja sen jälkeen siitä ei ole kuulunut mitään. Luojan kiitos.

Näin kaverini lounaan merkeissä, ja naurettiin aivan kippurassa. Ihana päivä takana. Treffitkin olivat kaikeassa kemiattomuudessaan ihan viihdyttävät. Ainakin pääsin sängystä ylös ajoissa!

Vakavampaa aihetta on sitten se, että pelkään saaneeni I:ltä sukupuolitaudinn (se ei koskaan testauttanut itseään, vaikka se lupasi, ja kuten hyvin tiedän, se tykkää vedellä paljaalla, ja jos se petti, tai on saanut jotain jo ennen meidän suhdetta?).. Lisäksi löysin mystisen patin mystisestä paikasta, ja hieman hikeä puskee pintaan, kun mietin, että mikä se voisi olla. Soitan maanantaina ajan testeihin, ja samalla kysyn mystisestä patista. Salettiin, kun elämä ehti näyttää yhden päivän ihan hyvältä, niin iskee joku rutto...

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Treffeille menossa

Menin sopimaan treffit huomiseksi jonkun luennoitsijan kanssa. Tää on kanssa vanhempi tapaus, vaikka vannoin kautta kiven, ja kannon, ettei enää 10 vuotta saa olla ikäeroa. Ei huvita kyllä yhtään, mutta kai sitä voi käydä kahvit imaisemassa, kun se on kaupungilla jollain kirjallisuus messuilla (öööh, tässä mennään jo kiinnostuksien osalta metsään. Tykkään lukea, ja katsella kuvia, mutten mä ny minnekkään messuille menisi, varsinkaan minkään vieraskielisen kirjallisuuden...) Pääseepähän tyypistä ainakin eroon, kun ilmoittaa, että "sori, en havainnut viboja meidän välillä", ja ikäeroahan on tietty liikaa myös *wink* Googlettelin, että sillä on joku menestyvä yritys, ja se on alansa (sellainen mistä mulla ei ole mitään käryä..) superammattilainen. Varmasti menee kiinnsotsukset aivan yksiin...

I on aloittanut pyöräilyn. Voiko mitään etovampaa harrastusta miehellä olla?? Tällä on siis joku kilpapyörä, ja sellaisen polkimiin lukittavat monot (joo sori, taas stalkkasin...), ja oletettavasti perseestä topatut pöksyt *nousee oksennus suuhun*, ja ajellut jalkakarvat. Siellä se tahkoaa pallejaan surkastuneiksi siittiöiden hautausmaaksi, ja peniskin ei  enää kohta nosta päätään, kun se on kohta hangattu pois pyörän satulaa vasten.

Mä oikeastaan tahdon ihan sinkkukesän, ja tehdä just sitä mikä itseä liikuttaa. Olen ollut parisuhteessa viimeiset seitsemän kesää, että josko nyt saisin mitä haluan. Huonompi homma on vapaapäivien vähyys, mutta ehkä mä pärjään kun priorisoin ajankäytön oikein..Jos joku mies tulee tänään illalla vastaan, kun olen tyttöjen kanssa ulkona, niin juoksen toiseen suuntaan kiljuen, jos jotain meinaa tapahtua..

torstai 18. huhtikuuta 2013

Grrrrrrr

I ärsyttää, ja aivan tarkoituksella. Ne istui sen leveäperän kanssa KAKSIN lounaalla. Niinkuin me joskus. Nauravat, ja näkyy olevan mukavaa. Leveäperä on minua neljä vuotta nuorempi, eli 17 vuotta I:tä nuorempi.  Persekin on tosiaan leveämpi kuin omani. Tänään aikaisemmin meillä oli pieni tilanne, kun I kysyi aika tylyyn sävyyn, että onko aivan pakko, kun siirsin erästä asiaa tieltäni pois kevyesti, ja I häiriintyi tästä. Tilanne on hyvin tulehtunut, en pysty edes katsomaan siihen päin. Tai sanomaan edes moi tulee naiselle. En vaan pysty. Mulla ei ole mitään syytä. Mä tarttee lomaa. Mun tarvitsee lähteä. In tarvitsee kadota mun elämästä. Fb kavereista se lähtee tänään. Miksi minua pitäisi jakaa mitään sen kanssa.

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Vitsikästä

Olen lopen kyllästynyt  mun työhön. Projektit on jäissä koska on isompia projekteja mihin mulla ei oo osaa eikä arpaa. Pyöriskelen sitten vain edestakaisin, ja teen pieniä rästihommia. Isommat rästit kiinnostavat erittäin vähän, mutta ehkä huomenna katson niitä. Kukaan ei huomaa eroa, jos ne jättää tulevaisuuteen. Ehkä mä olen laiska. Tavallaan töissä on menossa hengähdystauko, ja mä kaipaan toimintaa, ja selkeää actionia. Tämä projektien välinen pimento, ja stand by käy hermoille!! Siksi mä kai oon turhautunut.

Olen huvittanut tänään itseäni lausahduksilla mitä voisin I:lle sanoa, jos ei tarvitsisi käyttäytyä ammattimaisesti.
" Moi! En muistanutkaan, että olet noin lyhyt. Niinkuin sun penis".
" No mutta kappas, siinähän ne pettäjät on söpösti yhdessä lounaalla. Yhteiset kokemukset yhdistävät?"
" Toi tuijotus muuten häiritsee, mutta kyllähän sen ymmärtää, kun itse näyttää tuolta"
" Mikä on pieni, ja haisee viinalta? Herra I:n itsetunto"

Nojaa ei noi nyt hauskoja ole, mutta mua nauratti hirveästi.

I on tosiaan ollut kokoajan jossain tyrkyllä tänään. En voi sanoa sille mitään. En moita, en mitään. En edes katso siihen päin. Nyt ei vain irtoa mitään. Lapsellista joo, mutta ei tässä nyt muu auta kun ollaan samassa työpaikassa.  Se on mulkku, eikä ansaitse mitään minusta. Ei hymyä, ei mitään. Se kohteli minua (todistetusti) huonosti, ja kuvittelee itse olevansa joku saalis. Kuppanen, juntti, Urpo, yksinkertainen, vanhemmannäköinen kuin isoveljensä, köyhä, yksinhuoltaja, juoppo, pettäjä valehtelija, ilkeä, joustamaton... Ja tiesin suurimman osan näistä koko sen ajan kun olimme yhdessä!! Olin liian heikko päästämään irti vaikka tiesin, että taisi tulla huti tässä parinvallinnassa. Siihen vain tottui, ja unohti katsoa big picture. Ja onhan se kivaa, kun joku sanoo välittävänsä.

Tahtoisin vaan kostaa, vaikka tiedän, ettei siinä ole mitään järkeä, ja se on epäkypsää. Tahtoisin  laittaa sen kärsimään siitä, ettei se lupauksistaan huolimatta kohdellut minua hyvin. Yhdeksässä kuukaudessa kiintyy. Lisäksi luulen, että olen raivoissani, koska minut jätettiin. Jätetyn naisen raivo täällä kirjoittaa, ei Alma!

Illalla treeneissä puran tän raivon. Nyt vaan yritän hymyillä, ja miettiä lisää huonoja vitsejä...


tiistai 16. huhtikuuta 2013

Yli ärsyttävän rajan

No kävin taas vakoilemassa. Sori vaan. En vaan pysty pysymään poissa I:n profiilista(koska olen katkera, ja kaipaava....EEENNNN!...kai...). Nyt kyllä se veti idioottimaisuudessaan aivan pohjat! Sieltä löytyi tiedättehän niitä kuvia mitä jengi linkittää fb:hen, vähän kuin failblog tyylisiä kuvia. Tämä oli sellainen, että "Mahtavan tyttöystäväni teot", ja kuvissa oli kaikkia miesten makuun suunnattuja lahjoja, ja ruoka-annoksia, ja kaikkea söpöä josta joku mies voi tykätä, ja pieni selitys per kuva, että mikä oli homman tausta... I oli jakanut sen sanoilla "On niitä (mahtavia tyttöystäviä) olemassa".

 Se ei siis näe itsessään mitään vikaa, vaan kaikissa meissä naisissa. Ei sillä edes montaa tyttöystävää lopulta ole ollut ( ja mun ollessa viimeisin..), joten aika ilkeä piikki mun suuntaan julkisesti facebookissa missä meillä on hillitömästi yhteisiä työkavereita molempien kavereina. Ihan rentoo, että puoli yhtiötä ajattelee (no tuskin ajattelee, kun niillä on omakin elämä.) että olen joku nihkeä, ja vittumainen pihtari. Vittumaiseksi muutuin vasta eron jälkeen. Jotenkin vetää sanattomaksi, että kaikki mitä tein ei ollutkaan herralle tarpeeksi hyvää, tai mieleistä. En käsitä. En koskaan valittanut urheilun katsomisesta (tai muustakaan telkkarista tulevasta, vaikka en itse edes katso telkkaria, koska ei kiinnosta..). Olin aina valmis ottamaan poskeen, jos oli hyvä sauma, ja sillä teki mieli. Enkä vaatinut, tai odottanut usein edes mitään vastapalveluksia. Ostin hillitömän hienot, miesten makuun olevat joululahjat. Ostin tyylikkään synttärilahjan. Toin sille kahvia sänkyyn. Olin valmis kokkaamaan, ja tykkäsin kokata.

Ja melkein onnistuin välttelemään sitä tänäänkin, mutta se tuli norkoilemaan mun hoodeille, ja mulla meni kaikki sekaisin Miksei se voi pistää alaisiaan tekemään ne bisnekset sinne mun valtakuntaan??Ei sen itse tarvis tulla... Lounaalla se istui myös niin lähelle, ja naama minuun päin, että mun oli pakko lähteä pois, kun olin ensin vetänyt pienen tekopirteän keskustelun mun työkaverin kanssa. En vilkaissutkaan siihen päin, hahmosta, ja ahdistavasta fiiliksestä huomasin sen sivusilmällä.

Olen kyllä jotenkin poissa tolaltani. Sellainen tosi iso organisaatio päällikkö sai mut tänään itkemään vitsillään. Mun mielestä se ei kuulostanut vitsiltä, ja mulla meni ihan pakka sekaisin, ja otin itseeni aika pahasti. Tuli tosi paha mieli, kun sanotaan laiskaksi  (en nyt koko vitsiä ala selittämään, mutta olin delegoimassa tämän ison herran mulle antamaa duunia niille kelle se kuuluukin, ja lopulta iso herra teatraalisesti alkoikin tehdä hommaan mun edessä, ja muka leikillään sanoi luulleensa meidän Suomalaisten olevan ahkeria tjsp, sana laiska sanottiin myös, ja olin epäuskoinen, että voiko tilanne oikeasti edes tapahtua vai onko se unta, koska se oli niin selvää vittuilua kuin voi olla.) vaikka koko tiimi paineen alla, ja teemme useamman ihmisen työt. Jokainen meistä. Me ollaan väsyneitä, paineen alla, ja tylsistyneitä. Ja minä ainakin olen myös turhautunut. Kyyneleitä nieleskelin, ja yritin pitää pokkaa, mutta se huomasi, että nyt taisi tulla vitsailtua väärälle tyypille, ja väärästä aiheesta. Se pyysi anteeksi, ja lyötiin kättä päälle. Sain vain sanottua, että olen aika herkkä, ja en tosiaankaan pidä itseäni laiskana työntekijänä. Ehkä pitäisi sittenkin miettiä, että mitä muut ajattelee, jos mun itsetuntemus on mennyt näin pahasti metsään. Nolottaa, että aloin melkein kunnolla itkeä sen edessä. Tuntuu, että mulla ei ehkä ole kaikki ihan kunnossa. Aika usein töissä muutun tosi tunteelliseksi jos tulee jotain epämiellyttävää, ja vaikeaa eteen.

Että sellainen päivä. Lisääkin paskaa olisi kirjoitettavana, mutta jätän sen nyt omaan arvoonsa, ja katson eteenpäin, ja edessä kiiltävään pitkään viikonloppuun!

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Plääh

Näin fb:ssä kuvan missä oli graffiti, missä luki suunnilleen, että jos maanantait vituttaa syy ei ole viikonpäivässä, vaan työpaikassa. Alan kallistua tälle linjalle. Aamulla olin vielä bussissa suht iloinen kauniista aamusta, kirkkaanvärisistä kevätkengistä, ja matkamukillisesta lempiteetä. Ilo, ja hymy karisi ensimmäisen tunnin aikana. Muiden ihmisten asenne, ja fiilis siitä, että häviän taustaan, ja jään kaikkien tärkeämpien jalkoihin väänsi suupielet ruttuun jo päivän alkumetreillä. Mulle alkaa hahmottua, että turhautumiseni vuoksi en tule pääsemään eteenpäin urallani, ja toteuttamaan niitä muutamaa suuntaa urallani mitä olen tälle vuodella kaavaillut. Olen vaan liian negatiivinen, ja tyytymätön, että minulle annettaisiin mahdollisuuksia kokeilla siipiä toisissa projeteissa. Näin se vaan menee. Multa puuttuu mielistely, ja tekohymy repertuaarista täysin. Kun vituttaa, niin vituttaa, mä en pysty piilottamaan sitä. Minua ei päästetä etenemään, koska mulla on paska asenne auktoriteetteihin (teen kuitenkin työn, kuin työn, vaikka vituttaakin..), ja olen parempi työjuhta, koska hoidan hommat kotiin, aina. Pomot lupaa hyviä, ja kauniita asioita, mutta loppumetreillä en saa mitään, en edes sitä aikaa keskustella mun tulevaisuudesta, ja uranäkymistä.

Se muutaman viikon takainen Turri on laitellut taas muutaman viestin. Ihan oikeasti olisi kiva tavata uudestaan. En vaan tiedä, että koska, ja kuka kysyy sen kysymyksen.

Perjantainen deitti hiljeni kanssa. Tosin se on kai mun vastausvuoro. En mä oikein tiedä, että mitä kirjoittaisin, etten menisi liian tuttavalliseksi ennen seuraavia treffejä. En tahdo kasata ehkä tyhjiä odotuksia kellekkään. Olen kuitenkin lopulta vaikea, ja negatiivinen otus.

Aika monta sähköpostia on tipahdellut deittisivulla. Mulla on huono omatunto, koska en toisaankaan jaksa vastata kaikkiin, eikä edes kiinnosta vastata. Sellaiset jätän täysin omaan arvoonsa jotka ovat olleet jo mun edellisen nettideittailukuvion aikana sivulla, ja ovat edelleen samalla nimimerkillä, ja kuvilla. Niissä on pakko olla jotain vikaa (toisaalta olenhan minäkin siellä "edelleen", mutta kuva, ja nimimerkki ovat uusia, ja elämänkokemusta enemmän!)! Melkein kaikki meilaajat kirjoittaa melkein samalla tavalla. "Moi, miten menee? Miten sä olet tänne (kaupunkiin) päätynyt? Mitä tykkäät?" Tai sitten jotain kipeän syväluotaavaa materiaalia, mitä ei jaksa edes lukea läpi.

Ollaan liian tavallisia, tai liian erikoisia. Ehkä mä vaan olen vaikea. Ehkä mä en ole sittenkaan valmis. Ehkä nettideittailu on kuitenkin liian aikaa vievää, ja vakavaa. Ehkä yhdenyön jutut joskus, ja jouluna on paras tapa kohdata miehiä, ja päästä eroon kaikista (vähistä!)lämpimistä ajatuksista I:tä kohtaan. Ne ei velvoita liikaa. Kun muistaa kondomin, eikä sammu kesken touhujen, niin ollaan plussan puolella.

Tänään on vähän downer päivä taas. Ehkä siivoan, ja pesen pyykkiä, ja katson jos jää aikaa vaikka johonkin mukavaan ajanvietteeseenkin. Jos vaikka lakkaan kynnet, tai jotain.

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Ei pitäisi

Piilotin I:n Facebookissa niin, että se on silti kaveri, mutten näe sen
päivityksiä. Toisaalta mut on jo rajattu sen päivityksen ulkopuolelle joka tapauksessa. Jännä, että sen exälle kaikki meidän touhut oli julkista tietoa. Jätin itselleni kuitenkin typerän takaportin stalkkaamiseen. Twitter. Sinne I suoltaa kaiken, mutta vähän mystisemmin.

Tänä aamuna oli sitten pakko olla tyhmä, ja liian utelias, ja käydä katsomassa sen posteja. Itse en juuri käytä twitteriä. Siis joskus, ja jouluna. Sieltä löytyi hehkutusta, että kuinka se on onnellinen(viimeiset kolme päivää sanallista postauksia), ja kuinka onnellista päivää, on vielä 6 tuntia jäljellä. Lisäksi se oli kahvilla jossain jonkun kanssa, ja käynyt torstaina jossain mikä vaati laukun pakkaamista. Lisäksi oli joku iso päivä huhtikuun alussa...hmmm, mun korvaan kuulostaa, et sillä on jo uusi nainen. Ihan samanlailla se päivitti meidän suhteen alussa. Sillä oli siis joku jo katsottuna valmiiksi, ainakin ajatuksen tasolla. Hitto mikä kusipää mulkku se oikeasti olikaan. Siis oikeasti.

 Mun pitäisi varmaan oppia, että kun suhde alkaa mennä huonosti niin alan katsella seuraavaa kandidattia, enkä yritä pelastaa suhdetta, kuten mulla on vähän tapana. Ja sit voisin myös katsoa sitä miesten tasoa jo ennen mitään parisuhdetta. Mulle ei enää mitkään puolivillaiset kelpaa. Olen sitten vaikka yksin. Ihan oikeasti!

Onkohan I:n uusi se nuorehko isoperseinen tyrkky töistä, jolla On jo vähän jakorasian maine, vai se jonka kanssa tekstarit vaihtuivat koko joulun?  Ne on istunut tiiviisti yhdessä lounaalla erosta asti, ks viimeaikoina vielä enemmän. Mitäpä se mulle kuuluu. Ehkä tämä kaikkineen sitten on enemmän sen sosiaaliseen statukseeni sopiva... Minä olin liian hyvä.

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Vipinää

Kävin eilen pikatreffeillä erään nettideitin kanssa. Kävimme taidegalleriassa, ja kahvilla. Ihan kiva tyyppi, voi olla, että nähdään ensi viikon jälkeen uudestaan. Ulkonäössä joku tökki (kuten aina..), mutta mun miehet on kyllä aina jotenkin persoonallisia. Olen päätellyt, että en ole mikään ulkonäkökeskeinen, vain sydän on tärkein, ja muut avut tietysti.

Toinen nettideitti kyseli, että josko kahville senkin kanssa eilen, mutta en halunnut kaksia deittejä samalle päivälle. Lisäksi tämä toinen on joku huippunero yliopistoluennoitsija, ja vähän vanhanpuoleinenkin. Tai no kymmenen vuotta, mutta olen niin monta kertaa päättänyt, ettei noin vanhaa enää. Ja sen kuvakaan ei ollut mikään kovin viehättävä. Sillä oli vähän sellainen hullun katse, jos tiedätte mitä tarkoitan.

Illalla join hieman viiniä, ja en pysty edes kertomaan, että mitä menin tekemään. Tänään puhelimessa odotti kuitenkin parikin noloa yllätystä. Lisää odotellessa...Jeesus sentään, mun pitäisi pysytellä ihan vain selvänä, koska jopa kotikännäys näkyy menevän ihan pipariksi. Lähettelin kaveripyynnön (Herra D...), ja tekstarin (I:lle, puuttuvia tavaroita, joita en oikeasti edes tahdo takaisin, siis ihan oikeasti en tahdo. Se lupasi hoitaa tavarat mulle, ja en kehtaa vedota känniin, ja sanoa, että unohtaa koko jutun..), ja facebookkasin kännissä, ja en ilkeä edes vilkaista, että mitä olen siellä touhunnut.

Herra K oli kanssa laittanut viestiä yöllä, että panemaan olisi pitänyt mennä.Onneksi olin jo onnellisesti unten mailla, koska tänään aamulla oli tärkeää tekemistä. Koska olin jurrissa, niin olisin varmaan mennyt panemaan, jos olisin ollut hereillä, ja missannut tärkeät tekemiset, ja tuntenut itseni ihan super luuseriksi.

Otin töissä yhteen mun "yhteistyökumppanin" kanssa. Tai siis me hoidetaan samaa asiaa eri näkökannalta. Tyyppi on isompi päällikkö, ja minä ihan vaan työntekijä, mutta erityisosaamisella. Se ei koskaan kuuntele mun ideoita, tai jos kuuntelee, niin vastaus on aina torjuva, ja nujertava. Meillä oli ennen loistava suhde, mutta nyt homma menee ihan reisille. Se väittää, että mulla on hemmotellun lapsen asenne, ja muutenkin asennevamma. No kai sellainen kasvaa, ja kehittyy, kun minua ei koskaan kuunnella, ja kaikessa lytätään. edes ihan yksinkertaisia asioita se ei suostu hoitamaan, jos satun pyytämään. Tai laittaa tiimiään hoitamaan. Ja tappelu lähti siitä, kun vastasin ihan samallalailla kuin se vastasi minulle, kun ehdotin uutta ideaa hetkeä aikaisemmin. Se ei varmaa saa pesää kotona, tai sen mukulat on riivaavassa iässä, tai jotain. Tähän saattaa liittyä I myös, koska se menetti I:n tiimistään pari kuukautta sitten, ja sen jälkeen se on ollut aika kireä, ja stressaantunut. Hoidin sille päivän lopulla kuitenkin pienen projektin ensi viikoksi, ja lähetin yliystävällisen sähköpostin. Meinaan kyllä puhua mun oman esimiehen kanssa, että mun asennevamma on tasan turhautuneisuudesta johtuvaa. Muutamaa asiaa olen pyytänyt hoidettavaksi, ja ne ovat roikkuneet viikkokausia, vaikka tosiaasiassa niiden ei edes tarvitsisi tehdä asioille mitään, ainoastaan välittää viesti eteenpäin. Mitään muuta en ole pyytänyt, ainoastaan kahta pientä asiaa.

Hitto, että ottaa aivoon, kun muuten töissä on mennyt parémmin, ja mun pomot ovat huutaneet ylistyksiä mulle koko viime viikon...




keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Täyskäännös

Tein urhean teon, ja maksoin viikon jäsenyyden nettideittisivulle. Ajattelin, että pieni juttelu miesten kanssa ei tee yhtään pahaa, ja voi poikia vaikka treffit (en siis edelleenkään usko kenekään kunnollisuuteen...). Mitään pakko ei ole ketään miestä saada haaviin, mutta ehkä markkina-arvoa on hyvä vähän arviottaa. Lisäksi se yhdenillan juttu kuukausi sitten vaikutti mukavasti mun mielialaan, ja I:n perään haikailussa, ja mietin, että miksei. Mukavaa häiriötä mun loputtomalta tuntuvaan I:stä vauhkoamiselle.

Jännä juttu on se, että Herra K lähetti heti postia kun olin ladannut sivuille kuvani.  Ja nyt se antoi numeronsa, ja ohjelmassa voisi olla muutama drinksu, ja pienet panot. En osaa sanoa, että koska, mutta tavallaan mua jäätää lämmitellä mitään vanhoja hoitoja. Vaikka K olikin hauskaa seuraa, niin mitään vakavaa sen kanssa ei synny, ja se tieto tavallaan vesittää vaatteiden riisumisintoa. Mutta voisinhan mä olla nyt vaan ennakkoluuloton, ja käydä panemassa siltä, ja itseltä taju kankaalle tässä joku päivä, ihan vaan nautinnon nimissä. Niin joo, mehän ollaan melkein naapureita, ja yöksikin pääsisi kotiin. Se asuu tässä jossain lähellä nykyään..

Pitäisi varmaan trimmata toi puska tuolta alakerrasta hieman juhlavampaa kuntoon.

Lisäksi olen ollut haistelivinani, että olen alkanut löytää kelvollisia uroksia töistä, mikä on toisaalta huolestuttavaa, mutta toisaalta jännittävää. Työkavereihin ei ole tarkoitus sekaantua enää, mutta mitäpä sitä kiveen kirjoittamaan..Tai no se kaikista kiinnostavin tyyppi on parisuhteessa. Mutta musta tuntuu, ettäme viihdytään toistemme seurassa aika hyvin.

Ehkä se on tää kevät mikä saa mut rauhattomaksi, ja pyörtämään miesvihan?

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Askele

Ihan älytön sana toi askele. Miten se edes taipuu, askelia, vai askeleita? Askele, askele, askelma, askelmia, askelmilla. Ei se kuulosta yhtään suomen kieleltä. Ihan outo sana.

Otin askeleen tänään. Poistin yhteiset kuva fb:stä. Seuraava askel on lopettaa sen stalkkaaminen, kun alkaa kuitenkin vain vituttaa (koska mitään ei selviä, tai tulee suru puseroon..). Eiköhän sillä ollut jo seuraava nainen katsottuna, ja tälläkään kertaa Almalla ei ollut mitään mahdollisuuksia voittaa, koska asetelma oli epäreilu. Ja sitä paitsi se on rajannut postauksiaan, etten kuitenkaan näkisi, kuin se hassun hauskat kuvat hupaisilla teksteillä, ja vapaapäivien ylistykset.

Ihan hirvittää ajatella, että pitäisi uskaltaa luottaa johinkin uuteen mieheen. Taidan tarvita pitkän toipumisajan, ja paljon omaa elämää, ennekuin pystyn päästämään ketään lähelle. Kaukaa on kiva katsella komeita miehiä, mutten oikeasti pysty kuvittelemaan itseäni mihinkään hitustakaan vakavampaan deittailuun. Pano kyllä maistuisi, mutta siinä se. Viimeiset vuodet ovat kyllä olleet miesten suhteen melko epäonnisia. Syytän itseäni, koska olen itse vaikea, omistautuva, ja vaikka mitä muuta.

Oikeastaan kaikki on sen viimeisimmän pitkäaikaisen exän syytä. Erosta on kolme vuotta. Se veti maton niin jalkojen alta, että kaaduin niin pahasti turvalleni, että korjailen sitä tuskaa edelleenkin. Kaikki mitä olen sählännyt viimeisen kolmen vuoden aikana on ihan exän syytä. Toki olihan minullakin omat kuvioni suhteen loppuaikoina, mutta olin vakavasti päättänyt hoitaa asiat kuntoon, ja sitten minut tuupattiinkin naamalléni paskaan, ja muutettiin uuden tyttöystävän luokse heti samalla viikolla, kun erosimme. Minä jäin meidn yhteiseen kotiin miettimään, että miten mun elämä jatkuu.

Ehkä mun vaan pitää lopettaa kaikkien menneiden mietiskely, ja alkaa elää tässä päivässä, ja ihmisenä mikä nyt olen, virheineen, ja taustoineen. Päivä kerrallaan, pakko yrittää hymyillä, ja keskittyä elämän hyviin asioihin. Niitä kun kuitenkin on olemassa! Vähemmän fb stalkkausta, enemmän omia juttuja.

Distractions

Ajatukset ovat olleet kivasti muussa, kuin miehissä läpi viikonlopun. Urheilu auttaa, ja varsinkin, kun sitä on molemmille päiville, ja muun ajan hörppii viiniä soffalla, ennen kuin uni maistuu.

Sen verran kuitenkin ehdin observoida ympäröivää maailmaa, ja facebookkia, että huomasin I:n piilottaneen ilmeisesti suurimman osan päivityksistään minulta, ja minut on ilmeisesti siirretty työkaverit-sektioon päivitysten yksityisasetuksissa, ja kaikki ei enää näy. Mikäs siinä. Parempi kuin ei näe, että kenen naisten kanssa se on yhteyksissä. Ja se suolsi kyllä muutenkin täynnä kirjoitusvirheitä olevia typeriä päivityksiä, ja mietinkin nyt, että miksi haaskasin sen kanssa yhdeksän kuukautta! Lakkasin näkemästä sen päivityksiä sen duunissa sattuneen tapauksn jälkeen. Nolottaa, että kävin aukomassa päätäni sille, mutta kun oli niin paha olla. Viikonloput on oikeasti kivoja, kun se ei ole näkyvissä, ja ajatukset eivät ala harhailemaan sen suuntaan. Toivottavasti se löytäisi uuden työpaikan jostain..Poistin sen itsekin läheisistä kavereista, joten yhteys heikkenee varmasti vähitellen.

Huomenna kipeä hymy päälle, ja positiivisuus kamppanja alkaa. Meinaan olla niiiiiin ihana kaikille. Kukaan tällaista mörökölliä halua pitää lähellään...ja negatiivisuus tappaa omankin elämänhalun. Kaipaan vaan häiriöitä

torstai 4. huhtikuuta 2013

Hermoromahdus?

En tiedä, että mitä minulle tapahtuu. En pysty kommunikoimaan ilman negatiivista sävyä, ja alkaneet keskustelut johtavat kilahtamiseen. Tänään jo kahdesti on mennyt kuppi nurin. Sydämessä tuntuu pahalta, kun en tahdo olla tällänen kusipää. Parempi vaan olla ihan hiljaa, vaikka purisi kielestä palan pois. Hermo on tosi tiukalla, ja hyvä olo kestää vain pieniä ohimeneviä hetkiä. Jopa eilen treeneissä avauksiin yhdelle ärsyttävyydelle, joka kuvittelee tietävänsä kaikesta kaiken, ja jakaa, ja tuputtaa selviä asioita. Kiva idea, mutta mun hermot ei kestä nyt.

Kun en ole raivokohtauksen kourissa, niin itkeskelen yksistäni. Itken töissä, bussissa, ja kotona. Yleensä mieleen tulee työt, ja raastava työtilanne, ja kaikki epäreiluus. Tai I, joku pieni muisto siitä, kun meillä oli kivaa yhdessä. Joku asua mitä en koskaan enää tee, paikka minne en koskaan palaa, tai jotain mitä I joskus sanoi.

Olen väsynyt. En fyysisesti. Energiaa tavallaan on, mutta se purkautuu aivan väärää tietä
Ulos. Työkaveri sanoi, että en eron jälkeen ollut mitenkään super surullinen, ja olin tosi reipas, ja iloinen. Se on totta. Yritin uskoa, että asiat menivät kuten pitikin, ja jatkaa heti elämää. Olisi ehkä pitänyt surra enemmän. Toisaalta en olisi saanut mitään selityksiä, tai keskustelua syntymään vaikka olisin tehnyt, ja sanonut mitä. I ei halua käsitellä asiaa, ja sillä siisti. Mun tehtäväksi jää vain  täyttää tarinan aukot omassa mielessäni, ja uskoa, että niin ne asiat meni.

Mä tarvitsen lomaa, mutten tiedä, että mihin mennä. Ja yksin matkustaminen on taakse jäänyttä elämää, koska en enää nauti siitä. Mun on päästävä lepäämään, ja miettimään mun elämää uudestaan. Hirveää, että I pääsi näin paljon mun ihon alle, ja kaikki osa-alueet tuntuvat kärsivän, koska se oli niin paska.


keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Mielipuoli

Rähjäsin I:lle töissä, ettei sillä ole mitään käsitystä, että kuinka minuun sattuu vieläkin. Sain sentään muistitikkuni takaisin. Onneksi rähinöinti alkoi vasta sen palautuksen jälkeen. Avauduin myös siitä, että kuinka törkeää muille naisille tekstailu oli, ja kysyin vielä kerran, että mikä homman nimi oli. Se ei vieläkään suostunut kertomaan. Vauhkosin myös kaikesta muusta. Kerroin yhdenksän kuukauden olleen ajanhukkaa, kun se olikin tollainen luuseri-idiootti, joka ei vieläkään voi olla rehellinen minulle. Pointtina oli vain näyttää, että ero sattuu minua edelleenkin. En sitten tiedä, että oliko tämä hyvä vai huono purkaus. Olo ei ainakaan tuntunut yhtään paremmalta. Lisäksi I oikein ärsyttää minua istumalla sellaisen nuoren brunetin kanssa kaikki lounaat. Tää mimmi on tunnettu jakorasia, ja petti firman sisällä poikaystäväänsä toisen juipin kanssa. Ai vitsi, sanoin jotain myös sen rumasta naamasta, että sitäkään ei viitsisi katsella, mutta ainiin, eihän se löydä muutakaan duunia, kun se on tuollainen luuseri. Se käski mun kasvaa aikuiseksi, ja käskin sen katsoa peiliin.

Ihan meni homma putkeen, mutta ehkä nyt voisin katsella muuhun suuntaan, ja lopettaa aivan kaiken päättyneen parisuhteen mietiskelyn, ja haikailun. En kaipaa elämääni mukahauskoja tekstipaitoja käyttävää, juopahtavaa, vanhettunutta käppänää. Enkä ainakaan yksinhuoltajaa, minkä mukulat ovat kuin kauhukuva lastenkasvatuksen nykytilasta.

Olis ehkä voiut jättää avautumatta, mutta tehty mikä tehty.

Jotain oli kai juomavedessä tänä aamuna, koska avauduin seuraavaksi mun tiimin ylipäällikölle, joka on aina ollut mulle vähän etäinen. Kerroin mun muuttoaikeista, ja kiinnostuksesta joka vaihtaa maisemia pysyvästi, tai liittyä sellaiseen matkusteluprojektiin, ja koti pysyisi edelleenkin täällä persereiässä. Pomo oli järkyttyneen oloinen mun sunnitelmista. Sanoin vaan, että jos tahdon lähteä, niin nyt on mun aika vaihtaa maisemia, tai jään tänne jumiin. Se pakottaa mut miettimään muutaman viikon, ja sitten juttelemme uudestaan mun seuraavan kymmenen vuoden näkymistä teekupposen edessä (yeah right, yleensä mun kohdalla tämmöiselle ei ole lopulta ikinä aikaa, kun en ole prioriteettilistalla kovinkaan korkealla kenelläkään...). Se kai tajusi, että olen turhautunut, ja tunnen itseni turhaksi, väsyneeksi, vittuuntuneeksi, epämotivoituneeksi. Se sanoi mun tarvitsevan lomaa, ja aikaa miettiä, että mitä haluan. Mun ei kuulemma pitäisi tehdä mitään päätöksiä liian äkkiä, ja harkitsematta. Pomo ei tahdo saada mun irtisanoutumislappua, vaan mulle pitää miettiä jotain fiksuja tavoitteita, ja saada mut tuntumaan, että olen paremmin osa tiiimiä, koska olen kuitenkin tärkeä osa sitä.

Eli lyhyesti, mun suuri ylipäällikkö ei tahdo päästä minusta eroon, ja esti mun hakuaikeet nyt toistaiseksi. Lisäksi se ilmeisesti tietää, että olemme I:n kanssa eronneet, koska se vetosi mun henkilökohtaisen elämän tilanteeseen sanomalla, että mun personal life taitaa olla vähän lamassa kanssa. No ehkä joo on. Mutta työtilanne käy hermoille myös, koska pitkäntähtäimen strategia puuttuu kokonaan. Mun on kauhean vaikea puhua näistä asioista, siis työasioista, kenellekkkään pomoista. Mun ääni alkaa aina särkymään, ja alkaisin itkemään, jos en tsemppaisi niin älyttömästi, kun puhun. Nämä työasiat ovat mulle niin isoja, koska muu elämä on nyt vähän pientä. Tämä on niin henkilökohtaista, ja lisäksi olen vähän epävakaa ton eronkin vuoksi.

Yritän nyt pitää työasiat töissä, ja I asiat poissa. Kotona saan miettiä vaan urheilua, ja kivoja juttuja. Töissä yritän mörön sijaan olla ystävällinen, ja mukava. Olen eristäytynyt tiimistä vähän viimeaikoina. Kaveri joka on tällähetkellä toisessa projektissa todennäköisesti vihaa minua, koska avauduin sille viime torstaina bussissa(stressaavasta työtilanteesa..), ja sen jälkeen se on ollut vähän outo, eikä vastannut mitään mun eiliseen tekstariin. Pyysin lauantaina anteeksi, mutta epäilen, ettei se tajunnut mun kantaa, ja me molemmat otetaan vähän henkilökohtaisesti työasiat. Oh well.

Mä vedän niin käsittämättömän hyvin tälla hetkellä, että kaikki lukijat ovat varmasti kateudesta vihreänä, että kuinka mä osaan tän elämän niin hyvin....

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Kirkasta

Mieli on kirkas. Päivitin eilen mun cv:n. Etsin materiaalia portfolioon, ja arvioin voiko vanhaa vielä käyttää.  Mun on pakko päästä täältä pois. Jonnekkin kauas, muttei Suomeen vielä. Mun oma elämä kutsuu nyt vahvasti. Tämä paikka on nyt nähty, ja mua odottaa jotain parempaa, jotain huonompaa, mutta silti mahtavaa jossain. Ainoa huoli on raha, ja kuinka paljon säästöjä maasta muutto tulee vaatimaan. Säästöt on niin vaatimattomat, että se pelottaa. Missään tapauksessa en muuta ilman työpaikkaa.

Epäkohdat raivostuttavat, ja etsin tasa-arvoa, ja reiluutta. En tykkää tästä takapajuisesta meiningistä, että minua kohdellaan alempana sosiaaliluokkana, koska olen ulkomaalainen, ja jostain Euroopan laidalta kotoisin. Enhän mä siis voi olla mitenkään kunnioitettavaa luokkaa.

Isommat vedet kutsuvat. Ja munat. Ja persoonat. Ensin vaan pitää löytää se työpaikka.

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Aprillia

Olisko aivan kauhean mauton pila tekstata I:lle, että olen raskaana? On se. Naurattaa vaan, kun kuvittelisi sen naamaa. Olisin tahtonut tehdä sen naamatusten, ja oikeasti nähdä sen naamalla paniikki. Mitäköhän se sanoisi?

Annoin muistitikun niitä kotipornoja varten viime viikolla. Se ei vaivautunut vieläkään palauttamaan niitä. Kysyin, kun se tuli vastaan, että onko sillä tikku mukana. Se alkoi lässyttää, että sillä oli kiire aamu, ja se vain puki päälle, ja lähti. Niin no, olishan sen voinut tehdä jo illalla valmiiksi, tai mikä tahansa päivä sen jälkeen, kun tikun sille annoin. Totesin sen selitellessä, että voiko olla niin vaikeaa. Se jatkoi selittelyä, ja sanoin tuon saman lauseen vielä kaksi kertaa. Hymyilin väsyneesti sanomisieni perään, ja I näytti vain huvittuneelta. Hitto se on juntti, ja tunneälytön tapaus. Jos ei nyt voi kohta hoitaa niitä videoita mulle, niin teen, tai sanon jotain harkitsematonta..

Eilen olin aika heikko illalla, ja meinasin tehdä jotain epätoivoista. Kaikesta siitä huolimatta, että I on mulkku, niin mietin jo sille tekstaamista, ja kertoa, että en olisi halunut aioiden päättyvän (ainakaan näin..) ja se on vielä mun sydämessä, mutta sen tarjoama tilanne, ja asenne ei ole mun käsissäni, eikä mitenkään vaikutettavissa. Jeesus sentään, onneksi nämä ajatukset tulivat mun päähän selvinpäin, muuten joutuisin ulkonaliikkumiskieltoon.

Vaihdoimme muutaman viestin Turrin kanssa. Se vaikuttaa vähän liian bilehileeltä, kun itse olen ryppyotsainen, ja urakeskeinen urheilija...(kun te vaan näkisitte...)...Ehkä seksi kuitenkin maistuisi, kun jäi silloin viimeksi kokeilematta. Mä tarvitsen munaa. Tarvitsen ihailua, ja hyväksyntää. Tajusin viikonloppuna, että urheilu alkaa näkyä ruhossa, ja en ole yhtään hassumpi tapaus. Mitä helvettiä mä vielä teen sinkkuna?? Ah, löysin mun unelmien työpaikan toiselta mantereelta. Huono puoli on vaan se, että hakuaika päättyy parin päivän päästä, ja mulla ei ole oikein aikaa päivittää mun kaikkia cv:itä sun muita trofee listoja. Ehkä mä odotan vielä pari kuukautta, ja sitten vilkuilen uudestaan. Ei mulla varsinaisesti mikään kiire ole. Tai ehkä on!