perjantai 1. maaliskuuta 2013

Terävää ajattelua

Meinasin käydä hakemassa pullon viiniä treenien jälkeen. Aika meni tiukille, joten päätin olla kiirehtimättä, ja säästää rahoja edessä olevaan lomaan. Tajusin myös toisen hyvän puolen minkä alkoholiton ilta tarjoaa (siis puuttuvan krapulan&säästön lisäksi..)...Selvinpäin pysyn puhelimesta, ja erilaisista sosiaalisista viestimistä erossa, ja vältyn tekemästä mitään epätoivoisia yhteydenottoja I:n suuntaan. Tai en nyt kokonaan erossa pysy selvänäkään, mutta tosiaan kaikki super nolo avautuminen, ja vinkuminen jää tekemättä, ja samalla säilytän itsekunnioitukseni rippeet.

Luin myös junassa matkalla kotiin pari kuukauden takaista kirjoitustani, ja tajusin, että on vain pysyttävänä vahvana, ja oltava avautumatta mistään I:lle. Olen vapaa siitä hirveästä olosta jonka I aiheutti. Tilanteet unohtuvat, mutta onneksi fiiliksiä voi käydä maistelemassa noista vanhoista kirjoituksistani, jos alkaa yhtään kaipuu iskemään. Loppu oli kauheaa, ja surullinen. Ja kukaan ei ansaitse tulla niin väärinymmärretyksi (koskee tämän päätyneen parisuhteen molempia osapuolia..). Totun sinkkuelämään varmasti nopeasti, ja aurinko alkaa paistaa minunkin tielleni. Karma on nyt vetänyt minua nyt  tarpeellisen määrän pataan, joten eiköhän tästä voi kohta jatkaa fiksumpana kohti uusia taisteluja.

Ehkä tää tästä. Saas nähdä, että tuoko se niitä puuttuvia kamoja huomenna, ja mitä sitten tapahtuu.