sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Pelkoja

Olen käytännössä viettänyt viikonlopun täysin ilman ihmiskontakteja. Puhuin perheen kanssa puhelimessa, ja pahoittelin työkaverille tekstarilla vittumaista käytöstäni loppuneelle viikolla. Täti markkonoilla kehui vaatteita lämpimän näköisiksi. Muuten ei mitään tapahtumaa. Tässä voisi vajota synkkyyteen, ja epätoivoon. Mä vihaan pääsiäistä.. Mitähän mä edes tein viime vuonna? Olispa kiva treenata, kuten tavallista, ja suorittaa hieman ostosterapiaa, mutta kaikki on kiinni, ja voin nyhjätä vain kotona. Ulkonakin on niin vituttava keli, ettei kauheasti kiinnostanut lähteä hölkälle.

Olen katsonut leffoja, ja pari melko hyvää ihmissuhteisiin liittyvää tuli vastaan. Katsokaa The Painted Veil, ja Sylvia. Erityisesti toi Sylvia toi mieleen niin paljon paskaa, ja epätoivoisia fiiliksiä I:n, ja mun jutusta, ja päähenkilöihin oli helppo samaistua, koska ne olivat me kaksi. Tai siis miespääosa on I:n kaksoisveli, ja naispääosan tukka on blondi. Sylviaa katsellessa mietin, että kun toinen suhteessa pettää, ja on epärehellinen, niin ei taida olla mitään keinoa saada toista lopettamaan sitä käytöstä. Mitä enemmän siitä vauhkoaa, on mustasukkainen, ja kyselee kysymyksiä, sitä kauemmaksi se epärehellinen osapuoli lipeää. Ja vaikka kuinka rakastaisi, niin se toinen ei voi tulla takaisin lähelle, koska kukaan ei kestä vahtimista, ja jatkuvaa epäluottamusta parisuhteessa, oli siihen aihetta tai ei. Parisuhde kuolee. Epäluotettavuus on sellainen asia, mille parisuhteen toinen osapuoli ei vain voi mitään. Se sattuu niin syvältä, kun toisella on jotain omia salaisia kuvioita, ja ei ole keinoa saada niitä loppumaan.

On niin paljon asioita mitä tekisin toisin suhteessa nyt. Toisaalta mun on hyvä muistaa, etten minä pystynyt juurikaan vaikuttamaan asioiden kulkuun, vaikka olisi tehnyt, koska I oli mitä oli. Minulla ei ollut keinoa saada sitä ymmärtämään parisuhdetta, ja sen vaatimuksia. Minä yritin, I ei, ja se ajoi minut käyttäytymään turhautuneesti, ja purkamaan pettymystä I:hin.

Vasta nyt alan tajuta, että kuinka törkeää I:n jatkuva yhteyden pito niiden muutaman naisen kanssa oli. Miksi en heilutellut lapikasta jo tämän vuoden alussa, tai jo ennen joulua, niin olisi säästynyt lahjastressilta? Miksi en viheltänyt jo silloin peliä poikki, kun lähdin keskellä yötä kotiin sen luota silloin tammikuussa? Ehkä mä olen jollain tasolla läheisriippuvainen hölmö?

Jollain tasolla olen kauhuissani, että miten mä koskaan löydän sen mun tulevan aviomiehen, ja lasten isän. Vilkuilin nettideittejä, ja sivu oli täynnä toinen toistaan epäkiinnostavampaa tapausta. Olen vähän sitä mieltä, että poistan mun profiilin, koska en tosiaankaan ala maksamaan siitä, että voisin ottaa yhteyttä joihinkin näistä  tyrkyllä olevista tyypeistä.

Toisaalta pelotta, että onko mun standardit ihan älyttömät? Mun mielestä ei, koska kaikki riippuu tapauksesta, ja kokonaispaketista. Yleensä mulla kuitenkin jossain värähtää kuvan nähdessäni, tai ensi tapaamisella. Ehkä olen tosi nirso. Ehkä mä vaadin jotain sellaista spesiaalia piirrettä, joka on sitten parisuhteen tuho lopulta. Miksi mä valitsen vääriä miehiä toinen toisensa jälkeen? Kuvittelenko itsestäni liikoja? Kuvittelenko olevani joku ihan hillitön catch, ja  oikeesti olenkin hylkiö reppana, koska olen niin outo, ja hankala? Olenko mä nytkin yksin siksi, etten oikeasti kelpaa kenellekkään?

Oikeasti kumppanin tapaaminen tuntuu haasteelta, koska itseäni ei oikeasti nappaa ulkona juomassa käyminen. Harrastuksen kautta elämään tulevat miehet ovat kaikki varattuja. Töissä en voi enää aloittaa mitään uutta viritystä, koska joku maine on pidettävä yllä. Kökötänkö mä vaan sitten täällä kotosalla, kun mitään ei kuitenkaan voi asialle tehdä? Ja miksi edes pitäisi tehdä asialle mitään, kun parisuhteessa alkaa aina kuitenkin sattumaan, ja tulee onnettomaksi alun ihanuuden jälkeen. Vaikka oma seura kyllästyttää kahden päivän jälkeen, niin en ainakaan pety kovin pahasti!

Kunpa nyt onnituisin viettämään kunnon sinkkukesän. Ja kuka ties hieman kävisin ulkona, ja istuisin puistossa, ja matkoilla. Yleensä onnistun järjestämään jonkun ksäkuvion, jolle sitten käy huonosti. Tai näin on käynyt jo kolmena kesänä peräkkäin..