perjantai 1. maaliskuuta 2013

Kaipuu

Pitäisi oikeastaan lopettaa tämä märehtiminen, ja hypätä takaisin sartulaan, ja laukata auringonlaskuun valkoisella orilla. Märehdin kuitenkin vähän lisää ennen sitä.

Luulen, että se mitä I:ssä kaipaan on se läheisyys, ja erittäin hyvin toiminut seksi. Pelottava ajatus, että jos koko suhde tosiaankin perustui seksin toimivuuteen. Ihan viime kuukausina seksi kuitenkin muuttui suuseksi keskeisemmäksi, ja itse yhdyntä jäi usein tekemättä. Ei mulla ole mitään suuseksiä vastaan, ei antavana, eikä ottavana osapuolena.

 Jäi kuitenkin paska maku suuhun, kun kysyin I:ltä jokunen viikko takaperin, että millaisesta suihinotosta se ei erityisemmin pidä. Kaikki mistä se ei tykännyt oli sellaisia juttuja joita joskus teen "piristys" mielessä. Eivät näköjään kovin piristäviä olleetkaan. Toiset ovat tykänneet runsaasta syljestä, hillitystä sylkemisestä, ja välillä syvälle kurkkuun ottamisesta. Itsepähän kysyin, ja olin iloinen tiedosta. Ehkä sen tarkoitus olikin vain loukata, koska tahtoi erota.

Tänä aamuna tarrasin kaalimatoon pitkän pitkän tauon jälkeen, ja pakotin itseni katsomaan hieman pornoa, ja viihtymään itsekseni. Olihan se ihan kivaa. Tulin kahdesti. Kivampaa olisi, jos olisin siellä lämpimissä lakanoissa jonkun toisen kanssa.

Pelottaa, etten koskaan löydä samanlaista miestä sänkyyn, kuin I oli. Se oli innokas (ainakin kuukausi sitten..) kokeilemaan uusia juttuja. Se ei pelännyt pimppiä, ja otti paikkansa rakastajana, ja miehenä jalkojeni välissä. Olisin suostunut sen kanssa jopa kimppakivaan toisen tytön kanssa. En nähnyt rajaa meidän seksuaaliselle kanssakäymisen kehitykselle. Luulene, että se oli niin eriyistä, koska mukana oli myös rakkaus. Kaikki tuntuu niin intiimiltä, koska toisesta välitää niin paljon. Varmasti on teknisesti upeampia uroksia, mutta I:llä oli homma hanskassa, ja peloton ote.

Tiedättekö sen tunteen, kun sulkee silmät katkaistaakseen kyynelten virran, ja samalla koko vartaloa pistele, särkee, ja halvaannuttaa, ja tekee mieli huutaa? Luulen, että se on särkynyt sydän joka oireilee. (Mä niin kuolen näiden kliseiden kanssa, mutta give me few weeks...)