lauantai 2. maaliskuuta 2013

Hengitä

I kävi tuomassa viimeisen pussin kamaa. Juoksin paniikissa ympäri kämppää tunnin ennen sovittua aikaa, ja yritin saada paniikkia purettua siivoamalla, ja järjestelemällä tavaroita. Kun se viimein laittoi tekstarin, että se on ulkona, niin vartaloni sisällä alkoi väreillä, ja kädet alkoivat täristä. Tiedätekö tunteen, kun satoja marmorikuulia törmäilisi toisiinsa vartalon sisällä?  Avasin oven, ja siinä se seisoi aurinkolasit päässä. tämä ärsytti minua suunnattomasti. Mulla meni sanat sekaisin, ja en saanut sanottua mielessä pyörineitä niin selvästi, kuin olisin halunnut, koska en nähnyt I:n kasvoja, ja sen ilmettä. Aika pelkurimaista, mutta luulisin, että siihenkin sattui, ja siksi sillä oli ne lasit päässä.. Piilottaakseen omaa kipuaan. Oma ääneni alkoi kuitenkin särkyä, kuin pyysin, ettei levittelisi minusta mitään paskaa, tai edes totuuksia töissä. Ja kohtelisi minua kuten muitakin kollegoita. I vastasi, ettei tietenkään, ja oli samoilla linjoilla. Itse olen töissä puhunut vain omasta kivustani, enkä mistään asiasta mitä en olisi jo joskus jollekkin läheisemmälle työkaverille maininnut. Läheisin työkaveri tietää, että mitä tapahtui. Ja muutama muu tietää, että miten huonosti asiat olivat viimeisen parin kuukauden aikana. I toivotti hyvää matkaa, ja luulen, että kohtaaminen oli meille molemmille vähän hankala.

Mutta joo, life goes on now. Aurinko paistaa, ja kevät tulee. Viimeinen asia joka minun pitää I:ltä pyytää on tiettyjen videoiden tuhoaminen, tai minulle kopion lähettäminen...Ne se varmasti on jo pyyhkinyt elämästään, mutta parempi varmistaa...