torstai 28. maaliskuuta 2013

Blues

Kaikki vituttaa. Työ eniten. Ihan turhaa vitun puurtamista, ja samojen asioiden vatvomista. Johtuuko se sitten siitä, että olen ulkomaalainen, vai mikä vittu tökkii kun urakehitys rykii paikoillaan, ja päivät täyttyy ihan pili pali paskalla, mistä kyseisen paskan vastaava selviäisi ilman Almankin apua. Eikä siis edes älyllistä apua, vaan suoritusapua. Eikä edes apua, vaan orjatöitä. Kyllä saatana ottaa niin päähän, että saattaa lipsahtaa pari valitsematonta sanaa, ja sitten ei mikään tasan etene mikään mihinkään, ja mulla on muka huono asenne. Tekisin töitä aivan hulluna, jos olisi joku struktuuri, ja aikajana missä pysytään, eikä revitä eri suuntiin niin, ettei mitään saa aloitettua.

Sitten vielä I:n lärvin näkeminen vittutti kanssa. Sekin saatanan kurttuinen  kiilusilmä rupi rotta vahtaa joka käänteessä. Kannattaisko lopettaa se tuijottaminen, koska se on vituttavaa, ja antaa ristiriitaisia signaaleja?? Mä en muutu yhtään sen ystävällisemmäksi tuijoittamalla, ja pakenen entistä kauemmaksi, jos ei voi olla ihmisiksi. Heitän sille usb-tikun huomenna, ja saa ladata videot siihen. Jemmaan ne mun kovalevylle, ja katson joskus ensi vuosikymmenellä.

Lisäksi tuntuu, ettei mulla ole ihmisarvoa, kun teen kaikkien muiden paskahommat, ja lisäksi yksi tuijottaa silmät kiiluen, vaikka ensin kohteli, kuin vierasta sikaa. Mä olen yksinäinen, ja puhun yksistäni. En tavallaan halua kuitenkaan ketään lähelleni. En jaksaisi puhua töissä kenellekkään. Meteli vituttaa. Pelkään, että harrastuksessakin mun urpouteen kyllästytään. "Tuokin ulkkis aina kyselemässä, eikä tajua mitään mistään." Tyhmä, ja hidas. Sehän mä olen.

Onneksi löysin vähän ruisleipää, ja hummusta jemmoista, ja on vähän parempi mieli. Tai siis mun lempi tee saa aina pilvet väistymään, ja ruisleipä oli bonus.

Turrin kanssa meni niin, että tökkäsin sitä fb:ssä. Se tökkäsi takaisin, ja that's it. Se oli sitten sellainen stoori. Tää siis tapahtui tiistaina. Ihan vitun sama. Mulla on ihan tarpeeksi kiire, ja vähän aikaa ilman mitään vitun miehiä. Saisvat jättää mut ihan rauhaan. Onneksi niitä ei nyt sentään ovella jonota, eikä muutenkaan ole tunkua kainalopaikan tarjoajista, mutta ihan kaikki voisivat jättää mun omaan ylhäisyyteeni.

Yhdestä oivalluksesta olen kuitenkin ylpeä. Mun elämä oli hyvin ennen I:tä. Olin muistaakseni juuri hehkuttanut, että kuinka mä pärjään, ja nautin elämästäni ilman miehiä. Miksi tilanne olisi nyt toinen? Miten mun elämä muka muuttui yhdeksän kuukauden aikana? Ei mitenkään! Mulla on sama duuni, harrastus, ja asunto. Mun pitää vaan rakentaa mun oma kupla takaisin, ja jatkaa kuplan kanssa poukkoilua kuten ennen I:täkin. Pyh, ja pah kaikille fiiliksille, ja ruikutuksille, etten muka pärjää ilman I:tä, ja oon tosi hurt, ja kaikkee kauheeta. Vitut oon. Miksi mä ees haluisin hengata kenekään sellaisen kanssa, joka antaa teini-ikästen lastensa päättää sen vaatteista? Ja sen vaateparresta löytyi aivan liian monta teepaitaa, missä oli "hassu" teksti. Yäääk!!!!

Nyt pitää olla vähän vähemmän kyrsiintynyt, ja alkaa valmistautumaan tiimi-illallisia varten. Väsyttää, koska vituttaa liikaa.