torstai 28. helmikuuta 2013

Säälittävä olo

Laitoin just I:lle viestin muistuksena mun puuttuvista kamoista. Lupasi ne keräillä kasaan maanantaina, ja muutaman päivän kuluessa toimittaa ne perille. Tahtoisin ne mielellään ennen viikonloppua, koska silloin haistatan vitut koko kaupungille, ja häivyn maisemista muutamaksi viikoksi. Ehkä säälittävää, mutta ehkä enemmänkin käytännöllistä. Tahdon päästä jatkamaan eteenpäin mahdollisimman äkkiä.

Tuherran itkua, koska olin tarpeettoman ilkeä viesteissä, missä keskusteltiin palautusaikatauluista. Kirjoitin kuitenkin viimeiseen viestiin, että tahdon vain palata työkavereiksi niin pian kuin mahdollista, ja päästä yli siitä kivusta, ja laiminlyönnista, mitä sain viimeiset kuukaudet kokea. Kyyneleet nousevat aaltoina silmiin. En pysty uskomaan, että en ollut sille minkään arvoinen. En ollut vaivan arvoinen.

Olen niin väsynyt. Kulissi on pysynyt yllä melko hyvin tämän viikon. Välillä on ollut töissä hankalaa, mutta painan katseen alas, ja teen töitä kovemmin. Toiset puhuvat lähestyvistä häistä. Minulle ei ole mitään. Läheisriippuvainen tai ei, mutta kaipaan niin läheistä henkilöä, jolle voin kertoa kaikki, ja olla lähellä. Tahdon olla jonkun lähellä. Tahdon olla I:n lähellä. Olen niin surullinen.

Pakko on taistella näiden fiilisten läpi, ja saada elämä tasaantumaan. Olen ennenkin selvinnyt. Jotenkin vaan nyt on niin vahva tunne siitä, ettei mikään muu kiinnosta. Syöminenkin on hankalaa (tästä olen aika iloinen, koska pääsen eroon seurustelukiloista...). Olen eronnut monesti. Ehkei aikaisemmin miehet ole merkinneet niin paljon, kuin I minulle merkitsee. Viimeiset erot eivät juuri sattuneet näin, ja uusia miehiäkin olen voinut alkaa tiirailemaan melko nopeasti. Tosin suhteetkin olivat lyhyempiä. Olen kai katkera siitä, ettei se voinut rehellisesti kertoa, etten ole tärkeä, vaan tulistui oman tulistumiseni takia, ja huusi asioita jotka satuttivat. Olen kai ollut liian kiltti, ja tyhmä, ja siksi tämä päättyi näin. Ja siksi olen nyt katkera, ja järkyttynyt. Tiesin lopun olevan lähellä, mutta kai se optimisti sisälläni vain jaksoi uskoa parempaan.

Ihan hirveää saastaa irtoaa näppikseltä, mutta tänään on huono päivä. Tänään vielä tarvitsee pakottaa itsensä pysymään rutiineissa, ja sitten saa höllätä.

Nyt sapuskat hellalle, ja treeneihin siitä Alma!