keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Lounasajan ajatuksia

Tahdon vain mennä sen luo, istua viereen, halata. Tossa se on. Kolmen metrin päässä. Työkaverit puhuvat leffasta, joka meidän piti mennä katsomaan. Vaikea hymyillä, ja teeskennellä, että kaikki on ok, ja ero ei paina. I vilkuilee, minä yritän varovasti vilkaista takaisin varmistaakseni, että se vilkaisi oikeasti. En pysty tervehtimään, tai katsomaan sitä. Odotan alkavaa lomaa, ja toiseen maahan pääsyä. Loman jälkeen tuntuu varmasti helpommalta.

Edit. Keskustelu jatkuu lapsivideoiden tiimoilta, ja alkaa itkettää. Hiton vauvakuume.