torstai 21. helmikuuta 2013

Harvakseltaan

Anteeksi, tyo, ja harrastusrintamalla on ollut hieman kiireistä, ja olen lähinä maannut tajuttomana sohvalla illat. Ja lisäksi ö-näppäin katosi läppäristäni (siis fyysisesti..), joten jatkossa teksteista saattaa kyseinen kirjain puuttua.

Ystävänpäivä. Sovimme kammottavista tekstareista huolimatta leffatreffit illaksi. Olin jo melkein tilittämässä kollegoille, että kuin Alma saa lapikasta tänään, ja ihan hirveää vääntoä taas koko suhde, mutta suljin suuni, kun suunnistimme rakennuksesta ulos. I odotti ulkona autossa. Se oikein nousi autosta ulos, ja mietin, että mitä täällä tapahtuu. Sillä oli mulle puntti kauniita kukkia, ja rasia sinpukkakonvehteja. Minä pillahdin itkuun, koska en osannut odottaa mitään sellaista, ja olin varautunut ihan toisenlaiseen linjaan koko päivän. llta meni kivasti, mutta fiilis oli vähän hiljainen, ja sellainen pidättyvä. Jollain tapaa myos anteeksipyytelevä. Harrastimme kuitenkin seksiä, ja I:n lähdettyä uskalsin vasta lukea sen antaman kortin. Siinä luki, että "Minun ihanalle tyttoystavalle", ja sisällä se kertoi rakastavansa minua. Itkin sitten vähän lisää.

Viikonloppuna ei nähty muuten kuin sunnuntaina muutama tunti. Tällä viikolla ei olla nähty kuin toissä vähän. I vaikuttaisi olevan taas kiinnostunut, ja vaikuttaa samanlaiselta, kun suhteen alussa. Tuntuu, että se välittää. Toisaalta tuntuu, että se välittää vain siitä, ettei tilanne mene pahemmaksi. Mä en tiedä, että jaksanko jatkaa, jos mikään ei muutu. I ei ole kovin ollut innostunut järjestämään aikaa, eikä ole kutsunut luokseen viikolla. Se tietää mun unirytmin, ja vatimukset younille, ja ehkä se stressaa, ettei se pysty tarjomaan mulle sitä mitä tarvitsen.

Tuntuu turhalta istua kotona itsekseen viikolla, kun tietää toisenkin olevan kotosalla. Toki mulla on harrastukset pari kertaa viikossa, ja toissä on ollut pirun raskasta, mutta en oikein näe parisuhdetta, jos yhteydenpito on muutama tekstari illassa, ja muutaman tunnin treffit kahtena iltana viikossa. Se ei oikein kerro mulle mitään mitä sen elämässä tapahtuu, ei lapsista, ei mistään. Se tyontaa mua luotaan kauemmaksi, mitä enemmän se eristää minua hänen, ja perheensä arjesta. Mitä harvemmin siellä käyn, niin sitä vähemmän minua oikeastaan edes kiinnostaa niiden asiat. Mulle on tehty selväksi, etten kuulu perheeseen, vaan olen vieras, ja tarvitsee olla sopiva hetki, jotta voin vierailla.

Se ei myoskaan sano rakastavansa minua. Tämä ehkä sattuu eniten. Olen heittänyt sinne tänne muutamia kertoja, että rakastan sitä. Se ei välttämättä vastaa samallalailla, jos kyseessä on tekstiviesti. Sanoin sen sille sunnuntaina sen lähtiessä mun luota, ja se ei edes kääntynyt, kun se vastasi. Kun ovi sulkeutui olin taas kyyneleet poskilla.

Se myos sanoi, että se on huomannut mun yrittävän, ja olevan sopuisampi, mutta sen mielestä se on vain mun yritystä olla pahentamatta tilannetta, ja ettei se ole todellista miten olen viimeaikona käytäytynyt. Eli siis se sanoo, etten oikeasti tahdo muuttua, ja että teeskentelen. Eli ihmiset eivät voi muuttua, ja yrittää muuttaa asioiden kulkua muuttamalla omaa käytostään, vaan tämä on teeskentelyä.

Toisaalta nyt I taas näyttäisi vähemmän masentuneelta, ja sillä on puhtia alloittaa uusia asioita. Ja se on käyttäytynyt minua kohtaan asiallisesti, ja välittävämmin, kuin pariin viikkoon. Ehkä se oli tajuamassa, mitä se on menettämässä, jos ei meno muutu...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti