maanantai 7. tammikuuta 2013

Ahdistuksia

Olen pettynyt miehiin. Kaikki ne on lopulta ihan paskoja, ja täysin mahdottomia käsitellä. Onko mulla vaan liian älyttömät vaatimukset, vai onko miessukupuoli oikeasti niin mätä, kuin miltä se vaikuttaa?

I on ollut jääkylmä viime viikosta lähtien. Välillä kaikki tuntuu samalta, kuin ennenkin, mutta pääasiassa minä yritän pitää keskustelua elossa, I:n ynähdellessä vastauksia. Se tekee myös kaikki aivan päinvastaisesti (siis en tosiaankaan yritä määrätä kaikesta, vaan keskutella, ja miettiä voisiko arkea pyörittää toisin...), kuin mitä minä haluaisin, ja ihan salettiin siksi, että se ärsyttää minua. Kaikki muut tuntuvat menevän minun edelleni, ja tuntuu, että joudun taistelemaan huomiosta jopa koiran kanssa (joka muuten saa paljon enemmän huomiota, ja hellyyttä, kuin minä..). I halveksii työtäni, ja epäilen sen olevan kateellinen eduistani, ja työajoistani. Meidän tulisi työskennellä yhdessä kohti samaa maalia, mutta I ei ota vakavasti mitään mitä sanon, eikä tee mitään mitä siltä pyydän, vaikka asia olisikin tärkeä.

Kärsin tarpeeksi tappavasti hiljaisuudesta, ja monologeista blogia edeltäneessä elämässäni. En jaksa hiljaisuutta, enkä itsekseni keskustelua. I kuulemma juuttui keskustelemaan silloin jouluna tämän näisen kanssa tekstiviestitse. Miksei se voinut keskustella mun kanssa kun olin jopa samassa huoneessa? I sanoi myös, että nainen on vain hyvä kaveri. Niin sanoi exäkin siitä naisesta kenen kanssa se päätyi vääntämään mukuloita, kun kyselin, että miksi yhtäkkiä alkoivat jatkuvasti tajuudet laulaa läppärien, ja puhelimien välillä. Mä en oikeasti ole niin sinisilmäinen, kun I kuvittelee. Mä olen käynyt tän kaiken jo läpi aikaisemmin. Nainen tekstaili tänäkin viikonloppuna. I vaikutti vittuuntuneelta, kun kyselin ihan ilman sarvia, ja hampaita, että laittoko mukulat viestiä. Sillä kertaa laittoivat.

En tahtoisi kuulostaa mustasukkaiselta hullulta, mutta mitä muutakaan voin tehdä, jos epäilyttää I:n jauhojen puhtaus. Teen kaiken parisuhdetta tuhoavalla tavalla, ja tiedän I:n olevan ärsyyntynyt mun edesottamuksista komentelevana, ja ailahtelevana kyttääjänä. Mä tahdon vain olla onnellinen, ja turvassa. Mä en jaksa tapella huomiosta. Lauantaina kävimme marketissa.. Kävelimme kauppaa sisään,ja I:lle tuli viesti. Näin naisen nimen kun varovasti kurkistin. Kaikki musteni hetkeksi, ja kuljin kaupassa omia polkujani (I tuli jossain vaiheessa kysymään, että mikä nyt on vinossa. En jaksanut alkaa naukua sen naisen viesteistä, ja tehdä itseäni enempää naurunalaiseksi), koska tuntui niin voimattomalta. En pysty tilanteelle mitään. Jos I tahtoo tekstailla, niin minkä minä sille voin. Miehet on just tuollaisia itsepäisiä kyrpiä.. Pysähdyin ravintolisien luokse, ja näin raskaanaoleville tarkoitetun lisän. Jotenkin vain ratkesin ihan täysin. Tuntuu, että mä vaan hapuilen ympäriinsä, ja kohtaan pettymyksen toisensa jälkeen, kun muilla on elämässä vakautta, ja turvallisuutta. Mä olen jo tarpeeksi vanha, että joku tulisi, ja tahtoisi perustaa perheen mun kanssa. Jos tässä vielä menee muutamakin vuosi, niin voin joutua hyväksymään ties minkä turjakkeen, ja 20 eri naisille tehtyä lasta.


Kai se vika löytyy minusta, ja miesmaustani. Ja siitä, että olen helposti kiintyvää sorttia. Tavallaan vielä uskon meihin pariskuntana. Se onkin se mun heikkous. Optimismi, ja usko ihmisten hyvyyteen. En tahdo antaa periksi. Välitän niin kovasti, vaikka moni asia onkin paljastunut pulun paskaksi kahden kuukauden aikana. Ja I ei oikeasti ollutkaan kiinnostunut terveellisestä elämästä minun esimerkkiä noudatten, ja se dokaa paljon enemmän kuin antoi ymmärtää. Koiraansa sillä ei ole mielenkiintoa kouluttaa, ja edes tietää koirista enempää. Se ei sittenkään ole niin kiinnostunut niistä asioista jotka tekivät siitä mielenkiintoisen. Ja nyt vielä vaikuttaisi, että se pitää peliä toisen naisen kanssa, vaikken olisi sitä I:stä uskonut. Varsinkaan (anteeksi omakehu!) kun on saanut Alman kaltaisen päiväunen sänkyynsä, ja rinnalleen.

Olen ollut tänään aivan alamaissa, kun en tiedä, että mitä mun pitäisi tehdä. Olen ihan varma, että I suunnittelee lapikkaan heilautusta. Itsestäni ei ole siihen. Olen säälittävä takertuja. En vain jaksaisi olla se ikisinkku, ja kulkukoira enää. I puhui tänäänkin, että tulevaisuudessa mun pitää ottaa eväät autoon aamulla, etten ole niin nälkäinen, ja äkäinen ennen varsinaista aamupalaa. Niin, ei mulla oo autoa, eli se tarkoitti sen autoa tulevaisuudessa. Se hymyili mulle tänään samalla tavalla, kuin joskus kauan sitten. Minä hymyilin takaisin. Kaikki oli hetken niinkuin ennenkin.


4 kommenttia:

  1. Pitkästä aikaa tulin lukemaan kuulumisiasi. Ikävä kuulla että suhde I:n kanssa ei ole edennyt toivotusti. Kuulostaa siltä että ukolla on tosiaan peliä jonkun toisen naisen kanssa, mikä on käsittämätöntä, kun sillä on sinun kaltaisesi tyttöystävä!

    Uskon että saisit paljon parempaakin. Paljon paljon parempaa, kuin toisen naisen 2 teiniä, koiran ja kusipäisen, ilmeisesti pettävän miehen. Kyllä niitä hyviä miehiä on vapaana meille aikuisillekin naisille!

    Jos sinä nyt satutkin olemaan voimakastahtoinen ja "aina oikeassa," niin ei se ole mikään syy jämähtää huonoon suhteeseen kuvitellen, ettet saa ketään muutakaan. Kuulostat minun naisen korviini hyvältä kumppanilta (pettämisiä lukuunottamatta :)), ei ne miehet nyt voi niin eri tavalla ajatella.

    Lapikasta.
    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sanoistasi! Kaikki kirjoittamasi on niin totta! ( paitsi hyvä kumppani en usein ole koska olen äkäinen, ja vaativa..) Tahdon itsekin ajatella samoin, mutta olen vielä niin jotenkin jumissa tilanteessa.

      Poista
  2. Nyt vasta luin tuon joulukuisen tekstin viskipaukuista ja I:n ilkeydestä jne... Herrajumala, mitä sinä näet siinä? Miten voit syyttää itseäsi huonosta suhteesta, kun mies on noin hankala, tökerö ja inhottava, ja kaiken lisäksi pelaa jotain peliä toisen naisen kanssa? Näytä nyt sille mistä sinut on tehty, et ole epätoivoinen takertuja vaan vahva nainen!
    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen päättänyt olla vahva nainen jo monta kertaa viimeisen viikon aikana, ja aina sorrun sitten hyvittelemään käytöstäni, ja pyytelemään anteeksi, koska en jaksa riidellä, ja elellä paskoissa fiiliksissä.

      Poista