maanantai 10. joulukuuta 2012

Kovilla

Tuntuu, etten pysty kirjoittamaan tännekään aivn kaikesta enää. Aikaisemmin kerroin aivan (ainakin melkein) kaikki teksteissäni, mutta nyt jotenkin ujostuttaa. Ehkä mä pelkään liian rehellisiä mielipiteitä, ja alan menettää uskoni I:n, ja mun parisuhteeseen.

En ole I:sta hirveästi huonoa kirjoittanut. Nyt kirjoitan. Perjantaina I alkoi juomaan viskiä viinin päälle. Ajauduimme aivan järkyttävään kiistaan meidän työkaveruudesta, ja siitä, että kumpi voi pyytää kumpaa tekemään mitäkin. I haukkui minut aivan lyttyyn, ja tuntui kadehtivan asemaani, ja samalla lyttäsi koko mun tiimin hienosteleviksi vetelehtijöiksi. Keskutelu oli aivan absurdi, ja en edes tiedä, että mistä koko keskustelu lähti. Todellisuudessa meidän tulisi siis työskennellä yhdessä, ja minulla on oikeus sanoa pienistä asioista, ja antaa tehtäviä. mutta lähinnä siinä hengessä, ettei sen tiimi ole huomannut jotain, tai tarvitsee tehdä muutoksia. Koska I on ollut selvästi todella välinpitämätön minua, ja työtäni kohtaan, niin olen sanonut viime viikkoina aika tiukasti muutaman kerran, ja sanonut samoista asioista. Olen itsekin ollut turhautunut, koska tuntuu, ettei I reagoi kiusallakaan siihen mitä minä haluan. I siis haukkui minua, ja työtäni, ja siitä ihan huokui, että se on vain kateellinen työn kuvasta, työajoista, palkasta, ja siitåä, että mulla on kaikesta perseiden nuolennasta huolimatta aika paljon valtaa. Olin aivan hajalla, kun viimein pääsin nukkumaan, koska tunsin sen vihaavan minua aivan silmittömästi vain siksi, että työskentelemme yhdessä. Aamulla se oli jotenkin nolon oloinen, ja anteeksipyytelevä. Olin päivän vapaaehtoistöissä, ja kun illalla näimme taas se kertoi viskin  vaikuttavan sen nuppiin aika ikävästi. Se käski minun kieltää viskin siltä tulevaisuudessa.

Toi sen alkoholin käyttö on sellainen juttu, joka huolestuttaa minua paljon. Se juo usein, ja paljon, ja rentoutuminen on synonyymi alkoholin litkimiselle. Sen ei erinäisistä syistä tarvitsisi ottaa juuri ollenkaan, eikä se tajua, että ne määrät on aika järkyttäviä. Itseäni ei huvittaisi juoda juuri mitään, ja olen ollut jo kohta pari kuukautta myös savuton. Tahdon laittaa elämäni kunnolla raiteilleen, ja keskittyä ruokaan, urheiluun, ja selkeään mieleen. Alkholi ei sovi minulle ollenkaan, ja vihaan darra kohmelossa rypemistä. Olen yrittänyt sanoa I:lle tuosta juomisesta, muta se heittää vaan jotain lapsellisia sanontoja takaisin, eikä tunnu ottavan huoltani ollenkaan vakavasti.

Eilen jouduimme käydä firman pippaloissa. Sanoin jo etukäteen, että voitaisiin lähteä aikaisin kotiin, koska maanantaina on töitä, ja vihaan pientäkin krapulaista oloa töissä. Työkaverit ostivat minulle juomia ennekuin edellinen lasi oli tyhjä, mutta en viihtynyt kovinkaan. Juttelin oman tiimini, I:n tiimin, ja muiden tuttavuuksien kanssa, mutta mikään sekopää bailaus olo ei ollut, mutten silti istunut naama norsunvittuna mököttämässä. Näin I:n juovan viskiä lasillisen, ja huoli heräsi välittömästi. Kun viimein lähdettiin kotiin, niin tunnustin I:lle polttaneeni yhden savukkeen illan aikana. I veti ihan älyttömät hepulit, ja mökötti koko taksimatkan. Kotiovella se alkoi vittuilla lisää, ja äänensävy oli todella ilkeä. Menimme nukkumaan ilman haleja, ja pusuja, ja sanaakaan sanomatta. Olen aivan varma, että sen kauhean ilkeä, ja epäreilu käytös johtuivat siitä viskipaukusta. Aamulla se oli edelleenkin jotenkin vittuuntuneen oloinen, mutta yritti laskea leikkiä asiasta . Päivällä hymyilimme toisillemme töissä, ja I auttoi minua töissäni aivan mukisematta.

Mä oikeasti vihaan riitelyä, enkä ole mitään riitoja saanut aikaiseksi  pariin viikkoon, koska yritän psyykata itseäni olemaan rennompi, ja realisti, ja epäitsekkäämpi. Hyvä työkaverini kertoi eilen, että mun ei pitäisi muuttaa itseäni kenenkään vuoksi, vaan joku joskus rakastaa minua tällaisena. En kyllä usko tosi rakkauteen enää...

Työkaveri oli aivan ihana eilen. Se on selvästi huomannut mun olevan vähän alamaissa, kun en päässyt yhteen projektiin mukaan, ja sen takia olen ollut vähän etäinen. Lisäksi se tietää, että mulla on ollut vähän vaikeuksia pomojen kanssa. Se kertoi minulle, että voin aina luottaa häneen, ja se tulee aina seisomaan mun vierellä puolustamassa, jos tilanne niin vaatiii. Se myös sanoi, että se toivoisi kaikkien tuntevan minut niinkuin, hän tuntee, ja muutkin huomaisivat, että olen kauhean herkkä sisältä, vaikka ulkokuori kertoo muuta. En edes ollut mitenkään jurrissa, kun työkaveri sanoi kaiken tämän, mutta murruin kyyneliin totaalisesti. Se oli jotain niin kaunista, mitä se sanoi. Luulin muutaman viikon, että hänkin on jostain syystä kääntynyt minua vastaa.

Olen vähän huolissani meidän suhteen tulevaisuudesta. Tuntuu, että sydämeen sattuu vähän turhan usein, ja ne asiat mitä se suhteen alussa sanoi olivat vaan sitä alun viehätystä, ja minä olin naivi, ja uskoin kaikki kauniit sanat, ja lupaukset. Niitä ei enää ole. Kaikki ne rakastavat lepertely viestit, ja se palvova katse ovat kadonneet. Mä tuhosin tämän kaiken aivan itse omalla ämmäilylläni. Menetän aina kaikki kenestä välitän eniten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti