maanantai 10. joulukuuta 2012

Kovilla

Tuntuu, etten pysty kirjoittamaan tännekään aivn kaikesta enää. Aikaisemmin kerroin aivan (ainakin melkein) kaikki teksteissäni, mutta nyt jotenkin ujostuttaa. Ehkä mä pelkään liian rehellisiä mielipiteitä, ja alan menettää uskoni I:n, ja mun parisuhteeseen.

En ole I:sta hirveästi huonoa kirjoittanut. Nyt kirjoitan. Perjantaina I alkoi juomaan viskiä viinin päälle. Ajauduimme aivan järkyttävään kiistaan meidän työkaveruudesta, ja siitä, että kumpi voi pyytää kumpaa tekemään mitäkin. I haukkui minut aivan lyttyyn, ja tuntui kadehtivan asemaani, ja samalla lyttäsi koko mun tiimin hienosteleviksi vetelehtijöiksi. Keskutelu oli aivan absurdi, ja en edes tiedä, että mistä koko keskustelu lähti. Todellisuudessa meidän tulisi siis työskennellä yhdessä, ja minulla on oikeus sanoa pienistä asioista, ja antaa tehtäviä. mutta lähinnä siinä hengessä, ettei sen tiimi ole huomannut jotain, tai tarvitsee tehdä muutoksia. Koska I on ollut selvästi todella välinpitämätön minua, ja työtäni kohtaan, niin olen sanonut viime viikkoina aika tiukasti muutaman kerran, ja sanonut samoista asioista. Olen itsekin ollut turhautunut, koska tuntuu, ettei I reagoi kiusallakaan siihen mitä minä haluan. I siis haukkui minua, ja työtäni, ja siitä ihan huokui, että se on vain kateellinen työn kuvasta, työajoista, palkasta, ja siitåä, että mulla on kaikesta perseiden nuolennasta huolimatta aika paljon valtaa. Olin aivan hajalla, kun viimein pääsin nukkumaan, koska tunsin sen vihaavan minua aivan silmittömästi vain siksi, että työskentelemme yhdessä. Aamulla se oli jotenkin nolon oloinen, ja anteeksipyytelevä. Olin päivän vapaaehtoistöissä, ja kun illalla näimme taas se kertoi viskin  vaikuttavan sen nuppiin aika ikävästi. Se käski minun kieltää viskin siltä tulevaisuudessa.

Toi sen alkoholin käyttö on sellainen juttu, joka huolestuttaa minua paljon. Se juo usein, ja paljon, ja rentoutuminen on synonyymi alkoholin litkimiselle. Sen ei erinäisistä syistä tarvitsisi ottaa juuri ollenkaan, eikä se tajua, että ne määrät on aika järkyttäviä. Itseäni ei huvittaisi juoda juuri mitään, ja olen ollut jo kohta pari kuukautta myös savuton. Tahdon laittaa elämäni kunnolla raiteilleen, ja keskittyä ruokaan, urheiluun, ja selkeään mieleen. Alkholi ei sovi minulle ollenkaan, ja vihaan darra kohmelossa rypemistä. Olen yrittänyt sanoa I:lle tuosta juomisesta, muta se heittää vaan jotain lapsellisia sanontoja takaisin, eikä tunnu ottavan huoltani ollenkaan vakavasti.

Eilen jouduimme käydä firman pippaloissa. Sanoin jo etukäteen, että voitaisiin lähteä aikaisin kotiin, koska maanantaina on töitä, ja vihaan pientäkin krapulaista oloa töissä. Työkaverit ostivat minulle juomia ennekuin edellinen lasi oli tyhjä, mutta en viihtynyt kovinkaan. Juttelin oman tiimini, I:n tiimin, ja muiden tuttavuuksien kanssa, mutta mikään sekopää bailaus olo ei ollut, mutten silti istunut naama norsunvittuna mököttämässä. Näin I:n juovan viskiä lasillisen, ja huoli heräsi välittömästi. Kun viimein lähdettiin kotiin, niin tunnustin I:lle polttaneeni yhden savukkeen illan aikana. I veti ihan älyttömät hepulit, ja mökötti koko taksimatkan. Kotiovella se alkoi vittuilla lisää, ja äänensävy oli todella ilkeä. Menimme nukkumaan ilman haleja, ja pusuja, ja sanaakaan sanomatta. Olen aivan varma, että sen kauhean ilkeä, ja epäreilu käytös johtuivat siitä viskipaukusta. Aamulla se oli edelleenkin jotenkin vittuuntuneen oloinen, mutta yritti laskea leikkiä asiasta . Päivällä hymyilimme toisillemme töissä, ja I auttoi minua töissäni aivan mukisematta.

Mä oikeasti vihaan riitelyä, enkä ole mitään riitoja saanut aikaiseksi  pariin viikkoon, koska yritän psyykata itseäni olemaan rennompi, ja realisti, ja epäitsekkäämpi. Hyvä työkaverini kertoi eilen, että mun ei pitäisi muuttaa itseäni kenenkään vuoksi, vaan joku joskus rakastaa minua tällaisena. En kyllä usko tosi rakkauteen enää...

Työkaveri oli aivan ihana eilen. Se on selvästi huomannut mun olevan vähän alamaissa, kun en päässyt yhteen projektiin mukaan, ja sen takia olen ollut vähän etäinen. Lisäksi se tietää, että mulla on ollut vähän vaikeuksia pomojen kanssa. Se kertoi minulle, että voin aina luottaa häneen, ja se tulee aina seisomaan mun vierellä puolustamassa, jos tilanne niin vaatiii. Se myös sanoi, että se toivoisi kaikkien tuntevan minut niinkuin, hän tuntee, ja muutkin huomaisivat, että olen kauhean herkkä sisältä, vaikka ulkokuori kertoo muuta. En edes ollut mitenkään jurrissa, kun työkaveri sanoi kaiken tämän, mutta murruin kyyneliin totaalisesti. Se oli jotain niin kaunista, mitä se sanoi. Luulin muutaman viikon, että hänkin on jostain syystä kääntynyt minua vastaa.

Olen vähän huolissani meidän suhteen tulevaisuudesta. Tuntuu, että sydämeen sattuu vähän turhan usein, ja ne asiat mitä se suhteen alussa sanoi olivat vaan sitä alun viehätystä, ja minä olin naivi, ja uskoin kaikki kauniit sanat, ja lupaukset. Niitä ei enää ole. Kaikki ne rakastavat lepertely viestit, ja se palvova katse ovat kadonneet. Mä tuhosin tämän kaiken aivan itse omalla ämmäilylläni. Menetän aina kaikki kenestä välitän eniten.

tiistai 4. joulukuuta 2012

Haamuja

Oma asuntoni on 99,9% minun. Kaikki on minun. Tavaroille on tarinat, ja oma historiansa, ja niihin tarinoihin ei kuulu entisiä miehiä, tai historiaa yhteisestä kodista.

Kävimme läpi I:n jouluvarustusta. Säkistä putkahteli esiin kaikenlaista härpäkettä menneiltä vuosilta. Sellaista kamaa mikä ei takuulla ole koskaan ollut I:n ostoslistalla. Käytin myös salaattiottimia, joita I ei tiennyt omistavansa. Lauantai iltana katselimme vanhoja kuvaalbumeita. Joo, I oli päissään. Kuvissa vilahteli exiä, ja kuvia yhteisiltä lomilta, ja tapahtumista. Itse olen poistanut lähes kaikki kuvat avomiehestäni. Muutaman kuvan jätin, koska se on kuitenkin historiaani. En koe kuitenkaan tarpeelliseksi käydä katselemassa kuvia meistä, ja muistella sitä mikä kaikki voi mennä vikaan. Tuntui, että kuvien poistaminen mahdollisti kipeistä asioista toipumisen, ja elämän jatkumisen.

Toki ihmiset ovat erilaisia, ja tarvitsevat erilaisia asioita toipuakseen. Minulle se tarkoitti yhteisten asioiden, ja tavaroiden hylkäämistä, ja vanhan taakse jättämistä. I:lle materia ei ehkä niin merkitse, ja tavara on vain tavaraa ilman muistoja.

Kuitenkin minua jollain tasolla satuttaa, että nurkissa pyörii exän krääsää. Ja lauantai iltana katsellaan kännipäissään vanhoja kuvia, kuin kaihottaisiin vielä jotain menetettyä. En myöskään tahdo mitään "perinteikästä" joulua entisen avovaimon valitseminen koristeiden keskellä. Tahdon jättää oman käden kädenjälkeni meidän jouluun. Mutta ehkä ne koristeet eivät merkitse I:lle muuta kuin joulua. Kerroin kuitenkin kamoja penkoessa (varmuuden vuoksi), että koristeet ovat risan, ja surullisennäköisiä. Ja I päätti ostaa uusia pian. Hohohoo.

Vielä en tiedä, että miten voisin ilman mustasukkaisia vibaa ilmaista, että ne kuvat voisi pitää sielä albumissa tai tunkea jonkun torttuun. Olen kuitenkin edelleen yhtä epäkypsä, ja lapsellinen kuin ennenkin.

Lupaus

Huomasin, että kielellinen tasoni on mennyt alaspäin. En käytä suomea juuri ollenkaan, ainoastaan kerran viikossa tai parissa puhun suomea muutaman tunnin perheen kanssa. Säännöllisen kirjoittamisen puute on tehnyt tehtävänsä sanajärjestyksille, ja valinnoille. Yritänkin tästä eteenpäin kirjoittaa edes kerran viikossa, jotta kynä ei ruostuisi yhtään enempää. 

Ajattelin laatia postausta yhteisen työpaikan luomista jännitteistä, koska olen huomannut tämän vaikuttavan myös jännitteisiin kotona. Ajattelin myös kirjoittaa vanhoista seikkailuista, mutta siltä kantilta, että mitä olen elämästä oppinut, ja kuinka näen vanhat tapahtumat näin vuoden 2013 kynnyksellä. Parisuhteeesta en keksi paljoakaan lisää ruodittavaa, koska pelkään miettiväni asioita liikaa, ja saavani hepulin jostain mitättömästä. Toki voisin avautua sovintoseksistä, miehen existä, tai jopa siitä meidän ikäerosta..


Mistä te haluaisitte lukea?

maanantai 3. joulukuuta 2012

Parisuhde

Mulla on huono omatunto. Sydämessäni pelkään I:n saavan tarpeekseen minusta, joten olen mielinkielin, ja kaikki kelpaa, ja yritän väistellä ärtymystä. En saa I:ltä vastakaikua, vaikka I kohtelee minua aivan tavallisesti, ja lämpimästi, ja tuntuu, että yritän liikaa. Tämä aiheuttaa stressiä, ja olen lähempänä räjähdyspistettä. Se mitä I:ltä kaipaan olisi sen vaivan, ja yrittämisen huomioimista. Yritän olla super kiva lapsille, ja olla epäitsekkäämpi, ja tuntuu, ettei yrittämiseni saa tunnustusta. Tuntuu niin typerältä olla tosi kiva, ja mahtava tyttöystävä, kun I salettiin aattelee, että kohta sillä kärähtää proppu taas jostain pikkujutusta.

Mietin aivan liikaa. Pitäisi lopettaa ylianalysointi, ja elää huolettomasti. Huomaan huolehtivani liikaa asioista, ja saan siitäkin stressiä, joka edesauttaa räjähdystä. Mun ei kai pitäisi huolehtia sängyssä nukkuvasta koirasta, isääsä hyppyyttävistä teineistä, tai mistään muustakaan. Pitäisi olla onnellinen siitä ajasta mitä meillä on. Pitäisi sitä, pitäisi tätä, ja mua alkaa vituttaa. Miksei asiat vaan voi mennä oikein, ja järkevästi, ja kukaan ei sanoisi, että "Alma, sun pitäisi vaan ottaa rennosti". Mä en ole mikään rento tyyppi, oikeesti! Mä en tahdo ottaa rennosti. Mä tahdon asioiden menevän oikein.

Viikonloppu meni hyvin. Olin erittäin hyvällä tuulella, ja oikeasti yritin olla cool, ja olla välittämättä mistään muusta, kuin siitä, että me olemme yhdessä, ja kaikki se aika on vain plussaa oli sen sisältö mitä tahansa. Paitsi ei tietenkään tappelua..

I laski leikkiä mun seksuaalisesta halukkuudesta, ja mulla onkin nyt kasa lempinimiä. Se on myös huomannut, että mä alan itkeä, jos ei seksiä irtoa yrityksestä huolimatta. Oikeasti alan itkeä jos tulen torjutuksi, tai I on muka väsynyt tuodessaan minut kotiin, ja silti se on kuitenkin jaksanut facebookata pikkutunneille asti. Kysyin asiasta, ja se sanoi, ettei se saanut unta, kun pääsi kotiin...njaah... Se antoi myös kehuja siitä, että saan aina orgasmin. Mikä tavallaan antoi osviittaa, että sen aikaisemmat suhteet ovat ehkä olleet tylsempiä, ja naiset vaikeampia oman seksuaalisuutensa kanssa. Seksi on edelleenkin loistavaa, ja tavallaan kammoan, että seksi onkin meidän suhteen liima, ei niinkään rakkaus, ja se joku suurempi tunne joka saa parit pysymään yhdessä hautaan saakka. Mutta kai kaikilla pareilla on se joku juttu, mikä pitää suhteen elossa. Olemme myös tutustuneet leluihini, mitä kukaan muu mies  ei ole kanssani päässyt kokemaan.

Puhuimme pitkästä aikaa myös suhteemme alusta, ja kuinka näimme toisemme ihmisinä työpaikalla ennekuin mitään oli välillämme tapahtunut. Se tuntui mukavalta pitkästä aikaa. Toki tämäkin keskustelu käsitteli seksiä, mutta ehkä se on se meidän juttu. Edelleenkin aistin, että I on tyytyväinen nuoreen suomalaiseensa, vaikka se nyt saattukin olemaan kovin kiimainen, ja hankala toisinaan. Kyllä, I on minusta ylpeä.

Ehkä mun vaan pitää ottaa rauhassa useammin, ja vauhkota pääni sisällä yksityiskohdista vähemmän. Ja unohtaa kaikki yleispätevät mallit parisuhteista, ja rakentaa se meidän suhde sellaiseksi keitä me kaksi (ja perhe) ovat.

*editoin joitain lauseita parempaan muotoon jälkikäteen*

lauantai 1. joulukuuta 2012

Pahoittelut hiljaiselosta

Vaikeaa on ollut, ja todella hankalia fiiliksiä on käyty läpi puolin, ja toisin. Päällimmäisenä mulla on ollut pelko hylätyksi tulemisesta. Olen ollut vaikea ämmä, ja stressi on näkynyt suhteessa. Olen itkenyt herkkien, rakkautta käsittelevien mainosten takia tv:ssä, kammoten mahdollista yksinäistä joulua. Vahvasta uskosta, ja luottamuksesta I:hin ja meidän parisuhteeseen on tullut vain hento haamu. Mielessä pyörii I:n sanat suhteen alusta, että se meinaa olla mun kanssa loppuelämänsä. Mitä meille tapahtui? Miksi pilasin kaiken?

Tilanne on nyt hieman seesteisempi, mutta tavallani pelkään, että emme saa sitä kaikkea hienoa, ja hyvää, ja kaunista takaisin mitenkään.

Yritän laatia laajempaa reportaasia seuraavan parin päivän aikana, ok?