lauantai 8. syyskuuta 2012

Vääntämistä

Kuluneella viikolla meillä oli ihan vakavia keskusteluja suhteen tulevaisuudesta. Mulla on ollut vaikeaa niellä yhteisen ajan vähyys, ja I:n puuttuva sosiaalinen verkosta lasten hoidon kanssa. En tahdo kuitenkaan luovuttaa, kun tässä on vasta kuitenkin neljä kuukautta takana, ja tilanne on uusi suhteen kaikille osapuolille. Uutta minulle, lapsille, ja varmasti eniten I:lle. Sillä on kuitenkin vasta vuoden kokonaan yksinhuoltajana. Mun on vähän vaikea löytää omaa paikkaani, koska en ole miksikään äitipuoleksi ryhtymässä, enkä myöskään kotipiiaksi..myöskin se, että erilainen kulttuuritaustani tuottaa hämmennystä, ja hampaiden kiristelyä. Eikä se ole mitään kivaa. Tähän ei auta kuin aika. Mutta vähän epäuskoinen olen, että saisin näitä purkkisardiineja laajentamaan näköpiiriään. En kuitenkaan tahtoisi aina olla se outo ulkomaalainen. Tällaista tilannetta en tosiaankaan etsinyt, mutta ei sitä näköjään koskaan tiedä, että kuka osuu tielle. Olen rakastunut.
 Seksi sujuu edelleenkin todella hyvin, ja uusia juttuja keksitään melkein joka viikko. Tiistaina I nosti mun takapuolta ylos patjasta käsillään, kun olimme lähetyssaarnaajassa, ja tämä tuntui aivan käsittämättömän hyvältä. Tosi outoa, etten ole koskaan kokeillut vaikka tyynyä lantion alla tässä asennossa. Tosi yksinkertainen juttu, joka tuntui todella intiimiltä asennolta koska olimme niin lähellä toisiamme.

Taas pitää mennä! Heippa!