perjantai 11. toukokuuta 2012

Jännittää x 2

Olen riehunut ympäri kämppää raivopäisesti, ja jynssännyt valokatkaisijoista lähtien kaikkea mahdollista. Lisäksi kaikki lojuneet rojut ovat läytäneet paikkansa, ja nyt ei ole enää oikeasti mitään siivottavaa. Taidan siirtyä ruuanlaittoon, ja siitä suihkuun. Treffeihin on matkaa kolme tuntia, ja hermostuneisuus on saamassa aivan älyttömät mittasuhteet. Hyvä puoli tässä on se, että sain läjän asioita pois päiväjärjestyksestä, ja asuntokin kiiltää. En siis siivonnut minkään yövieraiden vuoksi, vaan ihan omaa stressiä lievittääkseni. Normaalisti pysyttelen mahdollisimman pitkään kaaoksessa, kunnes on aivan pakko tarttua imuriin, ja rättiin. Mutta mä tykkään tästä uudesta stressireaktiosta, kun asunto näyttää niin sievältä, ja raikkaalta. Ostin jo melkein kukkia itselleni kauppareissulla, mutta homma kaatui kukkamaljakon puutteeseen...

Keskustelin Herra Y:n kanssa fb:ssa, ja se tuntuu odottavan mun näkemistä, kun se palailee samoille hoodeille parin viikon päästä. En ole kyllä kiinnostunut mistään vehtaamisesta sen kanssa, mutta voisimme yrittää olla ystäviä. Se tietää kuitenkin niin paljon mun elämästä. Ja siltä saa aina suoraa palautetta mun touhuista. Y toivotti onnea treffeille.

Mahaa ihan nipistää. En ole ollut treffeillä sitten Herra G:n, eli siis jotain puoli vuotta sitten. Mulle se on pitkä aika! ja varsinkin, kun tässä on jonkinlaista henkistä kasvua ollut havaittavissa kevään mittaan. Pää ei ole viiastunut, mutta jotain on tapahtunut. Olen kai löytänyt jonkinlaisen tasapainon mun elämään. Ja hirvittää sotkea tätä tasapainoa jollain treffeilä. Varsinkaan, kun en osaa sanoa treffirn luonteesta tarkemmin mitään. Kun kaikki ei tosiaan ole ne ruusunpunaiset lasit päässä vaimoa/aviomiestä hakevia yksilöitä.

Mietin eilen kesken palaverin, että tuntuu kuin eläisin jonkun toisen elämää. Siinä mä istun, kaukana kotimaan ympyröistä, itsenäisenä, työssä josta aikaisemmin unelmoin, ja kaikki perusasiat ovat hyvin. Palasin ajatuksistani palaveriin jotenkin valaistuneena. Ymmärsin, että kun kaikki on vihdoin monen vuoden puurtamisen, ja aloilleen asettumisen jälkeen hyvin, niin miksi mun tarvitsisi lähteä raahaamaan elämääni takaisin Suomeen, tai jonnekkin muualle päin maailmaa. Nyt voin vain istua alas, ja nauttia siitä mitä mulla on täällä. Ehkä sitten parin vuoden päästä...Elämästä ei kuitenkaan koska tiedä, että mitä tapahtuu.

Joo, nyt pitää taas mennä ahertamaan, koska mahaa nipistää liikaa. Toivottakaa onnea!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti