keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Tekstasin

Lompakkotyyppi sai tunti sitten viestiä. Kirjoitin, että miten sen viikko on sujunut, ja hymynaaman. En oikein keksinyt mitään muuta luontevaa, millä olisi viestittänyt, että olen mietiskellyt häntä. Tunti on jo mennyt, eikä vastausta ole tullut. Epäilyttää, että vastaako se ollenkaan. Itse en vastaisi yhtä epätasapainoisesti käyttäytyneelle otukselle. Jos ei se vastaa, niin en menetä mitään.

PP:n kanssa meillä oli jäätävä tupakkatauko. Se istui mun vieressä, ja hyräili No Doubtin Don't speak veisun tahtiin. Mua nauratti, mutta teeskentelin puhelimen olevan tosi mielenkiintoinen. Nauratti vain biisin sanat, ja se meidän tilanne, kun jurpotettiin siinä hartiat korvissa vierekkäin, eikä puhuttu mitään. Miksi mun olisi pitänyt sanoa mitään, kun ei sekään sanonut sanaakaan? Ehkä sitä kyrsii, kun panin sen tiimikaveria myös.

U:kin huuteli perään tervedyksiä todella isoon ääneen, ja koska mulla oli niin kiire, niin en nytkään ehtinyt olla mitenkään rento, ja lupsakka. Mun piti olla sellainen, ettei sille U:lle tule sellainen fiilis, että mua kaduttaisi, tai hävettäis. Jotenkin vain se silmiin katsominen rennosti on vähän vaikeaa, että kai mua sitten nolottaa jostain syystä.. Yritä siinä olla hitto lupsakka, kun pakarat vaahdossa laukkaat edestakaisin hoitamassa asioita, ja projekti kaatuu päälle, ja sitä käy vuoronperään jokainen isompi pomo ihmettelemässä kun homma on edelleen vaiheessa. No minä en aikataulua suunnitellut, enkä puolta projektista! No jos se on vieläkin töissä huomenna, niin pitää yrittää olla kiva, ja normaali, kuten ennen sitä yötä.

Jatkan puhelimen vahtaamista.

Niin, ja sitä piti vielä sanoa, että taas on se aika kuusta, kun kaipaisi halia, ja jonkun pitämään kädestä (ehkä jopa miesystävän). Töissä alkoi eilen jo melkein itku, kun hommat tuntuivat liian vaikeilta, ja työkaverit vittupäiltä. Tänään alkoivat selkäkivut. Ja everything made sense again. Hormonit <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti