perjantai 6. huhtikuuta 2012

Selvä

Istuin vessanpöntöllä, kun välähti, että miksi mun makkarin torkkupeitto löytyi sunnuntaiaamuna sohvalta. Sillä on selkeä yhteys tuohon tuhkakikkareeseen. Sitä peitto on tietenkin käytetty tupakoinnin yhteydessä, koska tuskin se on alkanut vetää vaatteita päälle, kun kadulle olevasta ikkunassa alasti tupakointi olisi voinut olla turhan julkeaa. Mysteeri on siis ratkennut kokonaisuudessaan..

Hieman vielä kaivelee, että U on hiippaillut mun kämpässä ympäriinsä itseni itseni uinuessa läpi alkoholimyrkytyksen. Niin ja se, että jos se olisi vaikka tahtonut lähteä kotiin ex-vaimonsa luokse, muttei tiennyt, että missä me olemme, tai löytänyt avaimia oveen....Eipä U ole tullut vastaan enää, eikä siitä ole kuulunut mitään. Veikkaan, ettei sitä enää töissä näy, ja tuskin se tulee ottamaankaan yhteyttä. Ei sillä, että odottaisin puhelua, mutta tavallaan vähän haikeaa. Se oli niin hyvä tyyppi työyhteisössä.

Eilen kävi hassu tapaus. Olin pysäkillä, kun joku moikkasi kadun toiselta puolelta. Käänsin silmämuniani, ja katseeni tavoitti Herra T:n. Se vaihtoi puolta, ja tuli viereeni, ja alkoi kysellä, että miksi mä hengailin siihen aikaan sillä alueella. Kohtaaminen oli niin sattumanvarainen. Tyyppihän poisti mut kavereistaan jo reippaasti viime vuoden puolella. Veikkaan, että se jäi naiselleen (mun kaverille, kröhm, siitä ei muuten ole liikaa kuulunut sen jälkeen...) mulle lirkuttelusta fb:ssä. Itsehän en ollut se aktiivinen osapuoli näissä keskusteluissa. Silloin olin aika yksinäinen, ja juttuseura oli ihan kiva asia. En olisi sitä oikeasti varmastikaan uskaltanut lähteä tapaamaan häntä, kuten hän useasti ehdotti. Muistan kyllä vanhoissa postauksissani pohtineen tätä asiaa, mutta itseni tuntien tiedän, että olisin paremmalla mietinnällä todennut idean huonoksi. Tosi hyvä, ettei mikään yllyttänyt minua terveen järjen yläpuolelle. Se pummasi multa kuitenkin siinä pysäkillä eilen tupakan, ja tilanne oli tosi vaikea, ja jännitteinen. Tyyppi hymyili, ja vaikutti oikeasti iloiselta minut nähdessään. Onneksi mun kyyti tuli, ja pääsin livistämään. Aika jännä kohtaaminen. Mä niin tykkään tällaisista pienistä jännittävistä hetkistä maustamassa päivää. Mutta silti mietityttä, että mikä tuo T oikein mietiskelee meikäläisestä?

Tästä työkaveri insidentistä vielä hieman. Olen hieman pettynyt, ettei juuri kukaan ole virnuillut, tai tullut kyselemään mitään. Edes juoruakka! Olisiko oikeasti voinut käydä sellainen tuuri, että niillä ketkä saattoivat nähdä  meidän lähtevän yhdessä olisi omakin elämä? Tai sitten olen vaan niin cool, ettei kukaan viitsi alkaa mitään virnuilemaan asian tiimoilta. Tai sitten mulla on jo tietty maine, eikä jengiä jaksa yllättää jos käyn jonkun kanssa mylläämässä...

Huomenna taas hieman juhlimaan, ja pitää ladata tänään vähän järkeä päähän. Onkohan siihen hommaan omaa piuhaa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti