tiistai 10. huhtikuuta 2012

Mitäs tässä

Lompakko sekoilusta, ja ulosheittämisestä huolimatta lauantain tyyppi otti jo sunnuntaina yhteyttä. Se kirjoitti, että vaikutan kivalta, ja että se on iloinen, että sekoili minun kanssani. Niin, ja sen tapoihin ei kuulu lähteä vieraiden matkaan. Niin, ei munkaan ;) Eilen siitä ei kuulunut mitään, ja tänäänkin on hiljaista pidellyt. Ja mietinkin tässä, että rohkenenko tekstaamaan? Voihan se olla tullut järkiinsä, ja muistanut mun älyttömän käytöksen, ja ymmärtänyt, että se voi toistua. En menetä mitään, jos laitan viestiä, ja kysyn, että mitä kuuluu? Enhän? Siinä oli kuitenkin jotain hellää, ja mielenkiintoista. Ja silloin lauantai-iltana baarissa huomasin sen tuijottavan minua.Itsekin katselin siihen suuntaan. Näin sattumalta, kun sen kaveri heilutti kättään tyypin silmien edessä. Siis tiedättehän kun joku tuijottaa maanisesti jotain, ja toinen yrittää saada huomion? Tästä eleestä oikeastaan rohkaistun lähtemään arvelemaani jatkopaikkaan, kun alkuperäinen baari meni kiinni. Sieltähän se tyyppi sitten uudestaan lyötyi.

U on tullut ihan urakalla vastaan töissä. Ettei se vielä sitten lähtenytkään. Tänään se jopa oli samaan aikaan röökillä, ja kyseli ihan rennosti, ja pokkana mun kuulumiset. Sisään mennessä pidin sille ovea auki, ja se sanoin jotenkin tosi flirtisti kiitokset, ja että nähdään taas. Äh, tosi vaikea kuvailla, että mitä nyt tarkoitan. Itse olen vähän ollut kankea sen seurassa, enkä oikein pysty katsomaan silmiin. Silmät on sielun peili, ja näin. Pelkään jotenkin paljastavani liikaa itsestäni, jos katson häneen kovin intensiivisesti. Toisaalta, olen jo paljastanut kaiken itsestäni, että ehkä tämä kainostelu menee jotenkin nolouden piikkiin. Mutta eihän tässä oikein ole mitään noloa. Tai no on, känniseksi, mutta eikös sitä muutkin harrasta? Aikuisetkin? No jos se tulee huomenna vastaan, niin yritän olla vähän rennompi. Enkä ole yhtään varma uusinnasta, joten tavallaan toivon, että se on muutonsa kanssa liian busy, ja ei lähettele mitään ehdotuksia. Toisaalta se on hauska, ja ei toinen känniseksi episodi tilannetta ainakaan huononna. Paitsi jos sen vehje oli yhtä nakki, kuin muistan, ja kumin päälle nykimisestä tulee joku kauhea episodi, minkä aikana molemmat häpeävät itsensä hengiltä.

Olen potenut kevyesti sellaista "huono nainen"-oloa. Olen ollut niin kiltti jo monta kuukautta, ja sitten tulee säädettyä peräkkäisinä viikonloppuina kahden eri miehen kanssa. Taidan ottaa iisisti seuraavan viikonlopun. Ja muutenkin ainakin kuun loppuun. Tarvitsen lepoa, ja paluun takaisin omaan rytmiin, ja urheiluun.

Argh, pitää varmaan laittaa se tekstiviesti, ja katsoa, että potkinko ilman lompakko ulos mun unelmien miehen!