tiistai 20. maaliskuuta 2012

Kuumottaa

Juuri kun elämä alkaa näyttää tasaisen aikuismaiselta, ja järkevältä, niin yksi duunikaveri sitten päättää häipyä. Eli parin viikon päästä on sitten ryyppäjäiset minne olettavasti osallistuu tajuton määrä väkeä, ja myös PP. Ja se joka tykkää mun hajuvedestä, ja tahtoi vaihtaa numeroita pikkujouluissa.

 PP toki jännittää olemuksellaan, mutta löysät housuissa mietin tässä, että onko Herra I käsittänyt ystävällisyyteni väärin. Tavallaan Herra I on melko kuuma tapaus, mutta sillä(kin) on mukula, ja minua vähän lyhyempi. Joudumme olemaan paljon tekemisissä työaikana, ja jotenkin helpompi olla ihmisille vain ystävällinen, ja iloinen. Tämähän toki voi antaa kuvan, että pillu märkänä jahtaan työkavereitani.

Tiedän jo etukäteen, että noihin bileisiin meneminen on aivan todella huono idea. Jos en mene, niin tuntuu, että annan periksi tylsälle, ja seikkailuttomalle elämälle, ja multa menee jotain tärkeää ohi. Rakastan tasaista elämää, muutamaa harrastusta, ja kotia. Eikä mun tarvitse edes hätäillä miesten kanssa, kun sillä saralla aika näyttää, ja pariutumisaihkeet on pantu pitoon. Miksi silti tunnen tarvetta osallistua kemuihin? Ehkä mulla on tarve näyttää, että en lankea ensimmäiseen yrittäjään sormia napsauttamalla. Ja nimenomaan ignoorata PP, joka mahdollisesti saattaa lähteä iskuun. Ehkä mä tahdon todistaa, että olen hyvä jätkä, enkä piruuttani vamppaa työkavereita, ja aiheuta huhuja, ja huomiota, koska tahdon olla asioiden keskipisteenä.

Eli menen läksiäisiin, käyttäydyn asiallisesti, ja pidän hauskaa. Jos tahdon jonkun raahata sieltä mukaani, niin asian voi sitten tehdä vähän diskreetimmin, kuuin mulla on ollut tapana. Mun työbestis, ja ulkomaailmassakin todellinen ystävä oli nimittäin nähnyt pikkujouluissa, kun minä, ja PP mentiin yhdessä hissiin. Ja se ei tuskin ollut ainoa, kuka näki meidän huippusalaisen poistumisen, koska jengiä oli joka paikassa, ja ihan hitosti.. Virheitä saa tehdä, ja niistä piru vie opitaan!

Olen salaa vaalinut mielessäni muistoja viime kesäiseltä reissultani. Siis siltä, kun jyystimme partnerini kanssa vessassa lavuaarin alas seinältä. Se reissu oli tosi oivallinen, vaikka kenellekkään en voi matkan koko agendaa oikein kertoakaan. Pienet muistikuvat reissusta saavat hymyn huulille, ja toisaalta miettimään, että tuleeko minulle enää koskaan mahdollisuutta toteuttaa samalaista matkaa. Partnerin nimestä ei ole edellenkään tietoa, ja tuskin koskaan enää tapaamme. Toivottavasti hänkin ajattelee siellä toisella puolella maailmaa hieman lämpöisesti suomineidosta, ja irronneesta lavuaarista, kadonneista avaimista. Olis ihanaa joskus kokeilla ihan oikeaa lomaromanssia...Pitä varmaan alkaa katselemaan kesälomareissua...Hihi.

N:stä ei ole kuulunut mitään sitten lauantain. Raukkaa taitaa hävettää avautumisensa, joka ei kyllä edes päässyt vauhtiin. Olisin ihan mielelläni kuullut, että mitä se tahtoo sanoa. Mut ei väkisin. Toisaalta kuumottaa, että olisko se ollutkin joku tautiavautuminen. Hups!