lauantai 10. maaliskuuta 2012

Jäänsärkijä

En nyt osaa sanoa, että onko PP:n ja meikäläisen katseiden vaihtoon, ja lievään jään särkymiseen syynä lähetyvät firman pippalot (jonka tapauksessa potentiaalisen petikumppanin etsintä aloitetaan hyvissä ajoin ennen juhlia....), vai kevät noin yleisesti. Itse en ole menossa bileisiin, koska meidän tiimi on valinnut pitää kemut erikseen. Ihan hirveän epädemokraattinen päätös, koska itseäni ei kiinnosta yhtään bilettää näiden nirppanokkien, ja itsensä jalustalle nostavien pällien kanssa. No multa ei kysytty ollenkaan mielipidettä, joten pitää kai niellä tappioni, ja riemuita ettei ainakaan tarvitse säätää minkään työkaverin kanssa!

Jäin kiinni tuijottamisesta. PP vastasi tuijotukseeni. Sitä ennen se oli mun edessä jonossa, ja jouduin moikkaamaan sitä. Muuten olen saanut välteltyä sitä. Ja moikkaamista. Jää särkyi sitten lopullisesti eilen. Se oli eksynyt mun päähän taloa, ja koska havaitsin sen jo kaukaa, niin kohdatessa murjaisin kuivan vitsin eksymisestä, ja PP NAUROI mun läpälle. Myöhemmin olimme myös röökipaikalla kahdestaan. Olishan se ollut hiton outoa, jos ei oltaisi puhuttu mitään. Se vaan kommentoi paikalle saapuessaan, että olen taas repsahtanut tupakoimaan. Vastasin, että vain viikonloppuisin mulla on lupa polttaa. PP on siis huomannut hänen majesteettinisa Alman puuttuvan tupakkaremmistä. Jutusteltiin myös myös parista muusta asiasta, ja se nauroi jollekkin kuivalle jutulleni taas. Sitten istuttiin vaan hiljaa, ja se lähti, ja moikkasi mennessään. Se tuntuu joutuvan hämmennyksiin, jos eksymme toistemme tielle töissä. Pari viikkoa sitten se rävelsi antamani paperin lattialle, eilen se törmäili holtittomasti hyllyn kanssa, kun ilmestyin sen lähelle seisomaan, ja se kolaroi työntämänsä systeemin seinään, kun olin hoitamassa työasiaa sen kanssa. Ehkä mä olen sitten pelottava, tai se on todellakin ujo, paitsi 1,5 promilen jurrissa.

Olin juuri saanut tämän systeemin PP:n kanssa hallintaan, ja haistattettua paskat mielessäni koko tyypille. Toisaalta ei mulla nyt hääkellot jyskää päässä kuitenkaan. Jännittää vaan, että alanko mä taas puhumaan sille, ja luuleeko se mun jahtaavan sitä jos puhun sille. Luulisi, että tää parin kuukauden jääkausi on tehnyt pelin sillekkin selväksi. Ehkä vaan pysyn pois sen tieltä parhaani mukaan, ja yritän vältellä tilanteita jossa joudumme olemaan kaksin.

Kävin eilen äidin kanssa hurjat keskustelut mun miesasioista. Mamma yrittää ajaa mina miehiä miellyttävää käytöstä kohti, ja olemaan kokoajan ikäänkuin valmiudessa, jos joku prinssi sattuisikin kävelemään vastaan. Sitä kutsutaan epätoivoksi, ja olen mielestäni päässyt vaiheen yli melko mallikkaasti. Toki pidän silmät auki, mutten harrasta sellaista kuluttavaa vahtausta. Siis katselen, ja vähän flirttailen, mutta järki päässä sanoo, etten kaipaa mitään hankaluuksia elämääni. Kun mun on nyt niin paljon helmpompi elää, kun ei ole nettideittejä, eikä muitakaan aktiivisiä mieskuviota käpälissä. Enkä tarvitse lisää säpinää näiden epäaktiivisten miesasioiden lisäksi. Herra G on mielessä välillä, ja tavallaan halua katsoa, että tapahtuuko sen kanssa mitään. Se ei kuitenkaan (muistikuvieni mukaan) ollut mikään irstas sika, vaan herrasmies, ja vielä rehellinen sellainen. Sitten on yksi musta hevonen, jonka kanssa asioihin tulee selvyys ehkä parin kuukauden sisällä. Tää on vaikea keissi kirjoittaa... Hehe.

Niin joo, en tekstannutkaan kaverilleni, ja antanut lupaa antaa numeroani. Kyllä pitää edes jotain kipinää tuntea vatsanpohjassa, että kiinnostaisi mennä edes kahville sen kanssa. Ja pyrin pois epätoivoisesta käytöksestä, joten en suostu treffeille ties kenen kanssa. Varsinkaan, kun mitään tunnetta tyypistä ei syntynyt niissä bileissä viime viikolla.

Näin muuten hevosmiehen eilen pitkästä aikaa. Se tervehti nimelläni, ja sellainen kiva hymy naamalla. Mä tervehdin takaisin. Se pieni välähdys, ja hymy sen silmissä piristi päivää. Koska olin superkiireinen, niin en ehtinyt jäädä jutustelemaan ollenkaan. Se oli kasvanut sitten viimenäkemän! Eikös miehet vielä kasva parikymppisinä? Tai sitten se oli vain rotevoitunut, ja vaikutti suuremmalta. Jos näen sen taas joskus, niin yritän muistaa heittää sille, että "Oletpa kasvanut!", ja vähän kuittailla tuolla kommentilla sen iästä, kun se joskus kyseli, että monta vuotta on vielä mun viiskymppisiin...

En mene tänään hämmentämään mitään pakkaa minnekkään, vaan vietän glamourintäyteisen koti-illan klooritahraisissa verkkareissa. Parempi näin, ja mun päiväbudjetti kiittää! Ja maksa! Ja itsekunniotus! Jee!