keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Elämää vaivatonta

Kulunut viikko oli aivan järkyttävän raskas. Oli joka paikassa juoksemista, ja viikonloppu oli aivan kaaos. Pieni lenssu iski päälle, ja nyt levon vähyyden vuoksi hörpin flunssalääkettä sohvalla filttiin kääriytyneenä. Ei mennyt ihan putkeen. Ja vielä olisi niin paljon tekemistä, että hirvittää. Ja uusi harrastuskin alkaa. Ehkä mun vain pitää tunnustaa, etten pysty kaikkeen ihan yksin, ja tekemistä on pakko rajoittaa, tai terveys kärsii. Plussaa on se, ettei tosiaankaan ole ollut tylsää.

Peruin juuri nettideittitilaukseni. Hommaan meni maku kokonaan, ja tarjonta on niin kehnoa. Itse en taas jaksa vastata viesteihin edes niiltä vähääkään kiinnostavilta. Ei minulla riitä aika, eikä kärsivällisyys rustailla viikkokaupalla jotain lyriikkaa joillekkin tursakkeille. Mä en ole niin ujo, että tavitsen eternaalisen esileikin nettiympäristössä ennen kahvikupin hörppäämistä yhdessä. Mä en todellakaan ole ujo. Kirsikaksi tämän muhjun päälle laskeutui vielä se, että joku italiaano lähetti jonkun kuvottavan limailun viestin, ja päädyin jopa kaikessa halipulassani jopa soittamaan palveluntarjoajalle, koska tahdoin tämän viestin luettuani kiihkeästi katkaista siteeni tähän nettisivuun. Ne eivät tietenkään vastanneet, ja löysin sitten nettisivuilta perumisnamiskan, joka noin viidettätoistä kertaa painettaessa suostui tuhoamaan automaattisen tilaukseni uusinnan. Luojalle kiitos!

En muistä, että mikä sen yhden tyypin kirjain oli. Se kenet tapasin joskus marraskuussa ex tempore eräänä lauantai-iltana nettideittien merkeissä. Sitten päädyttiin mun luokse panemaan, ja seuraavalla viikoilla se ilmoitti palanneensa tyttöystävänsä kanssa yhteen. No se kuitenkin tekstasi mulle sunnuntaiaamuna. Ja vonkasi pildeä. Hieno mies, joka onneksi ymmärsi mun olevan krapulainen, ja erittäin kiireinen siinä sohvalla makoilussa, etten mitenkään voi pilluksi muuttua. Käskin sen puhua naiselleen, ja onnistuin luomaan loukkaantuneen vaikutelman. Tyyppi nimittäin tekstasi anteeksi pyynnön ylistyssanoilla tänään. Ei pyydä kahville, mutta alleviivasi, että kuinka hieno tyyppi olen, ja vakuutti, ettei näe minua vain pilluna. Samapa tuo, mutta mulla inakin tuli sellainen realitys check-olo. Mun on pakko muuttua. Mä en kestä, että minua kohdellaan näin. En anna tällaista enää tapahtua. Ansaitsen parempaa. Ansaitsen saada olla rauhassa vonkaavilta viesteiltä

PP on siirtynyt toiselle puolelle maapalloa. Sekin vituttaa, vaikkei saisi, mutta toisaalta ei kun ei tarvitse jännittää, että koska se hyppää eteen, ja mistä. Ihmettelin, kun se oli fb:ssä niin omitusiin aikoihin, ja pienellä tutkimuksella sain selville, että se karvakasa on sitten lähtenyt matkailemaan. Onneksi ollaan tosiaan läheisiä toisillemme. Onneksi mä en meinaa puhua sille enää sitäkään vähää, kuin ennen. Siis jos se on tulossa takaisin. Olettaisin, koska sen kersa asuu oletettavasti edelleenkin täällä, ja eihän PP nyt niin perseestä oleva isukki voi olla, että jättaisi mukulansa toiselle puolelle maailmaan pidemmäksi pysyvästi.

Muuten tässä onkin sitten kuolettavan hiljaista näiden miesten kanssa. Ja oikeesti, ei vois vähempää kiinnostaa ykskään noista venkoilevista putkiaivoista. Olen niin kypsä, ja niin paljon onnellisempi ilman yhdenyönjuttuja, ilman vakipanoja, työpaikka sekoiluja. Vopin aivan vain keskittyä itseeni, ja siihen, että pidän oman sydämeni kasassa. Ironista, että minua on vaivannut halipula. Olishan se toisaalta kiva nukkua jonkun vieressä, halata jotain, pitää lähellä. Mutta kun samassa paketissa tulee vain ongelmia, niin ei kiitos. Romantiikannälkaa oli yrittää suitsia jollain romanttisilla hömpäleffoilla, ja usealla paksulla filtillä.

Näin meillä.