tiistai 3. tammikuuta 2012

Why, Oh why?

G kirjoitti jo pari paivaa sitten, etta meinaa antaa mulle hieronnan. Informoin, jo silloin, etta hieronta ei sitten tule johtamaan minnekkaan, koska on pahat ajat kaynnissa. Aika jannaa, etta vaikka sille tuli talle illalle muuta ohjelmaa (kokkauskurssi joka oli aivan pakko kayttaa viimeistaan tanaan, nain sen lahjakortin aivan itse..), niin se kuitenkin haki minut duunista, ja hieroi ihan oljyn kanssa mun selkaa puoli tuntia, ja otti hatkat. Tietenkin se yritti paasta poksyihin, mutta Alma pysyi napakkana, ja ehdotti uusia treffeja viikonlopusta. Tokihan se on kovin kiireinen, ja en olisi yhtaan yllattynyt, ettei siita enaa mitaan kuuluisikaan...Se tuntui harmittelevan, kun meilla ei ollut enempaa aikaa yhdessa. Ja sanoi, etta kun ollaan nahty viimeksi viikko sitten, niin lyhytkin aika mun kanssa on kiva viettaa. Sitten se alkoi kayda lapi aaneen loppuviikkonsa ohjelmaa, ja kylla silla kiiretta pitaa! Ja se tuntuisi olevan kiinni arki-iltaisin, ja viikonloppuisin, kun mulla on taas illat, ja viikonloput sita aikaa sosiaaliselle kanssakymiselle. Miksi se tuli mun luokse tanaan puoleksi tunniksi, vaikka oli aika varmaa, ettei pildea ainakaan lohkea, ja jopa hieroo mun selkaa? Miksimiksimiksi mitah?

Mut hei, taa on oikeasti todella hammentavaa touhua! Olen niin huono kyselemaan sen Aasia-suunnitelmia, ja urkkimaan asiasta. Ehka siksi, etta jarkytyin muuttoaikeista, ja jotenkin otin sen tilanteeseen nahden aivan liian raskaasti. Eihan tassa viela mikaan pariskunta olla, ja tuskin tullaan olemaankaan. Enka toisaalta halua vaikuttaa turhan kiinnostuneelta, tai jopa mustikselta. Ehka mun pitaisi olla innostuneemman oloinen? Sitten se istuisi jo koneessa matkalla kauas pois, ja tajuaisi, etta ma olen se mita se on aina etsinyt, ja ryntaisi viime hetkilla ulos lentskarista, ja soittaisi mun ovikelloa ruusupuskan (tummanpunaisia) kanssa. Sitten me hyokkaisimme toistemme kaulaan, ja se kosisi minua, ja elettaisiin onnellisina maailman tappiin asti. Tosi realistista. Miksi kaikista asioista tulee aina niin vaikeita?

Ignoorasin Herra PP:n lahes taydellisesti tanaan. Seisoskelin kaytavalla, ja nain sivusilmalla PP:n lahestyvan. En kaantanyt paatani, enka tervehtinyt, ja PP ohitti minut metrin paasta. Osuimme tupakalle samaan aikaan. Ainaostaan sen vieressa oli tilaa, ja istuin siihen. En kuitenkaan edes yrittanyt avata keskustelua, ja raplasin vain puhelintani. Muut lahtivat heti mun istuttua alas, eli jaimme kaksin. PP lopulta alkoi kysella, etta mita sapuskaa oli tarjolla, ja luettelin muutaman vaihtoehdon. Sitten vaan naurahdin kuivasti, etten paase tata tenttia nyt lapi, kun en muistanut kaikkia. Keskustelun loppui siihen, ja mentiin omin reittejamme. Nyt vaan jatkan samaa kylmaa linjaa, niin eikohan tamakin ihastus siita katoa. Tyyppihan on aivan selva kusipaa, kun ei ole heittelemiini tarppeihin tarttunut. Toisaalta miksi pitaisi heti alkaa kuvitella jotain ihmeellisia, jos paatyy kahdesti (saman) tyokaverinsa kanssa sankyyn? Eikai se pano nyt mikaan naimalupaus ole? Miksi ma olen tallainen romantisoiva tosikko?