keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Tattadaa!

Blogissani ylittyi tanaan 50 000 vierailijan raja! Sen kunniaksi vedan suklaatia napaan, ja sulatan pakasteita kauppakassissa.  Pitaa aivan oikeasti tehda jotain muuta, kuin netissa roikkumista tana iltana. Ostin jopa kaikkia vihanneksia kaappiin, joten nyt olis pirun hyva aika taas laittaa elama raiteilleen. Vaikka meinaan nukahtaa istualteni...Pikku vikoja!

Mut hei! Kiitos kaikille vierailijoilla! Hienoa, etta nainkin monta vierailua saa tallainen pieni, ja tuntematon blogi. Ja ehka hieman pelottavaa myos, koska ei ole mitaan karya, etta kuinka moni minut tunteva naita alynvalayksia, ja sekavia tarinoita lukeekaan.

Jutustelin sen pikkupomon kanssa tupakalla, ja meilla on jopa yhteisia kiinnostuksen kohteita. Yksi pitka miinus tulee alyttoman onnettomasta parrasta.Ttai siis eihan se mikaan parta ole, vaikka tyyppi kai kuvitteleekin niin. Enemminkin sellaisia harvoja ituja siella taalla. Et jos me alamme styylata, niin meinaan kylla aivopesta sen siita kasvustosta eroon.... Se tervehti minua jotenkin veikeilla savylla, ja taas Almaa hymyilytti viisi minuuttia. Olen aivan kahden vailla, etta lisaan sen fb kaveriksi. Se kun ei ole mun pomo kuitenkaan. Enemmankin yhteistyokumppani.

Jouduin asioimaan talkkarin kanssa tanaan. Mun piti pyytaa silta yhta tosi aijamaista palvelusta, kun epailin, etten hentona, ja hupsuna naisena saisi muuta aikaiseksi, kuin vammoja itselleni. No se tekee sen perjantaina, ja se tarkoittaa sitten sita, etta mun pitaa antaa sille ohjeet, ja olla sen kanssa tekemisissa. Pitaa varmaan ottaa joku ratti mukaan, etta voi pyyhkia suupielista tirsuvia kuolatippoja sitten vaivihkaan. Tosimies auttaa neitoa hadassa, kylla Alma arvostaa!

Tuntuu, etta jengi ky jotenkin kuumana mun lahella. Ehka tahdet osoittaa oikein tai jotain, mutta on tullut ihan suoraa ulkonaon kehumista, ja mun elamasta ollaan selvasti kiinnostuneita, ja kysellaan vaikka mita. Asia mita en itse ehka nae, ja mita olen miettinyt, etta erotunko ma jotenkin joukosta, tai olen vahan sellainen varilaiska firman arjessa. Ainakin jengi aina hymyilee silleen isosti, kun menen sepustamaan jotain jollekkin, tai kaahaan paikasta toiseen, ja huutelen moikkaa mennessani. Jotenkin vaan tuntuu tosi hyvalta tyoyhteisossa, vaikka lahimpien tyokaverien kanssa onkin vahan vaikeaa, kun jengi ei tunnu kestavan uusia tiimilaisia. Enka ma nyt kenenkaan varpaita tallo, valilla vaan sanon melko suoraan, jos vituttaa. tai ainakin naytan vitutuksen kovin avoimesti. Yleensa vaan hymyilen, ja nyokkailen kun passittvat mut kaikkiin paskoihin nakkehin.

Sitten on taa Herra R. Lupauduin huomenna treffeille, ehka. Taa viikko on ollut tosi raskas, ja en kylla jaksaisi mitaan extraa ennen ensi maanantaita. Savy sen tekstareissa on kylla ollut niin nuoleskeleva, ja mielisteleva, etta ihan vahan puistattaa se mihin saatan sekaantua. Olen kirjoittanut sille, etta olen oikeasti tosi ronkeli, ja tiedan tasan tarkkaan, etta mita halua miehelta. Minkaan puolivillaisten kanssa en mene edes treffeille. R on juuri sellainen puolivillainen. Kun ei kiinnosta niin ei kiinnosta. Ma tassa nyt vartoon sellasta, joka oikeasti herattaa, joko ulkonaollaan, tai muulla charmilla jonkinlaisia tunnetiloja. Mulla ei ole mitaan tunnetiloja Herra R:aa kohtaan. Se oli vain yksi yo  yli vuosi sitten, puhdasta seksia. Mikaan ei muistaakseni tyypissa ollut sellaista mihin mina kiinnittaisin huomiota, kun olen tosissani liikkeella miehenpyydystyksessa. Miksi ma edes suostuin treffeille sen kanssa?

Mulla tuntuisi nyt olevan sellainen vaihe, etta kuka tahansa ei tosiaankaan kelpaa, ja koen jonkun rumien hyypioiden deittailun ajanhukkana. Mielummin rohnotan himassa, ja katson leffaa, ja raavin mahaani. En etsi seksiseuraa, koska sita loytyy ilman ahdistavaa deittailuakin. Olen yrittanyt tehda R:lle selvaksi, etta olen vaikea, ja itsenainen, ja en hae fuck buddya, vaan jotain aitoa.

Noi tyomiehet on sitten eri juttu, koska ne on tuttuja, ja tieda, etta millaisia ne on. Siksikin olen vahan nahkea lisaamaan ketaan uutta miesta tahan kuvioon koska haluan katsoa, etta mita naista olemassa olevista ihastuksenpoikasista voisi syntya.

Sit kun mulla tuntuisi olevan tama, etta kun en oikeasti ole jostain kammotuksesta kiinnostunut, ja olen oikeasti ilkea, ja veemainen, etta saisin tyypin kimpustani, niin ne vain saavat vetta myllyynsa, kun kuvittelevat mun esittavan vaikesti tavoiteltavaa. Sitten ihanian tyyppinen edessa olenkin aivan helppo, ja pehmo pallero, ja ne miehet eivat kiinnostu ollenkaan sellaisesta hattarasta. R:lle on pistanyt aivan suoraan sukupuolitaudista viime viikonlopun yhdenyonjuttuun, ja vaitan pokalla, etten hae seksia. Ja puhelimeni tukkeutuu R:n lahettamista viesteista, missa se yhtyy kaikkeen kirjoittamaani, ja muistelee yhteista yotamme. Mun naama taitaa seisoa synonyymina hyvalle seksille sen mielessa, ja ja jannittavalle persoonalle, vaikka oikeasti olen estynyt, ja vaikea.

Jos ma vaan menen niille treffeille, ja sitten laitan viestin, etta sori, ei nappaa? Niihan se olisi reiluinta. Tiedan aivan varmasti, etta se ei nappaa, mutta R ei tieda, tai tajua. Ja jos suostun treffeille, niin olen ainakin uhrautunut selvittaakseni mahdollisuuden parisuhteeseen. Sillehan ei sitten mitaan voi jos treffien jalkeen ilmoitan, etten ole kiinnostunut. Sitapaitsi musta tuntuu, etta se tyoskentelee jonain pitsakuskina. Eihan siina mitaan, tyotahan sekin on, mutta mulla on hieman erilaiset kriteerit talla hetkella. Sellaiset kriteerit on nyt saadettyna, etta pariutuminen tuskin on hetkeen kovinkaan todennakoista...Hohhohhoo. Hitto ma kuulostan pinnalliselta, ja suppeakatseiselta, mutta miksi mun pitaisi uhrata mun ainoa elama joillekkin sem hyville vaihtoehdoille, kun voin saada parempaakin?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti