sunnuntai 21. elokuuta 2011

Sunnuntai, viimeinkin!

Viikonlopusta kehkeytyikin oikestaan aika mielenkiintoinen. Tai no, en mene takuuseen siita mielenkiintoisesta, mutta jotain sellaista kuitenkin.

Aloitetaan hevosmiehesta. Se ei ollut paikalla eilen, mutta tanaan oli! Sydameni jatti puolikkaan lyonnin valiin, ja hieman krapulainen sunnuntai sai kovin paljon lisaa mielekkyytta, kun hevosmiehen tumma hahmo nakyi kaukaisuudessa. Hevosmies tervehti minua kovin kauniiseen savyyn "Alma, my love". Kyselin leikillani, etta onko silla ollut ikava, ja tottahan toki se oli kaivannut minua. Sen katseessa on jotain niin ihanaa. Sen silmiin on vaivaton katsoaa, ja en pysty edelleenkaan torjumaan sellaista hono-hymya mika puskee vakisinkin poskilihaksiin. Myohemmin vaihdoimme taas hieman kohteliaisuuksia. Tokaisin sille vaan ohittaessa, etta "hymya". Se naytti niin jotenkin ankealta tanaan. Juttu jatkui sitten niin, etta se ei kuulemma osaa hymyilla, eika se oli koskaan nahnyt minunkaan hymyilevan. Jotenkin juttu meni siihen pisteeseen, etta hevosmies sitten sanoi, etta me selvasti ymmarramme toisiamme, ja sopisimme yhteen, koska meilla on tama "deeper undestanding". Itse oli sitten ajan hermolla talla kertaa, ja paasin kayttamaan huolella paivia mietityn lauseen. Kysyi silta ihan suoraan, pilke silmakulmassa, ja pieni hymy paalla, etta koskas me sitten mennaan treffeille. "Koska vaan!" oli vastaus. Toki leikkiahan se oli, mutta kuitenkin jonkilainen pelinavaus. Kysyin sen minka asetin tavoitteeksi viikonlopulle.

En ma okein tieda edelleenkaan, etta onko se kaikille flirtti, vai voisiko meilla olla enemmankin sapinaa. Jotenkin kallistuisin enemman siihen suuntaan, etta se on vahan kiinnostunut. Hammaspeikko oli silloin joku viikko sitten nin mustiksen oloinen, ja tuli vahattelemaan hevosmiesta minulle juttutuokiomme jalkeen. Ehka hampi hevosmiehen paremmin tuntevana naki, etta jotain voisi olla ilmassa. Muistan yhden tapauksen monta, monta kuukautta sitten. Silloin oikeastaan ensi kertaa huomasin hevosmiehen olemassaolon. Hampi tuli luokseni hevosmies kintereillaan, ja sanoi, etta hevosmiehella on asiaa minulle. Hevosmies sitten kysyi minulta mun ulkonakoon liittyvan kysymyksen. Silloin pidin tyyppia vahan junttina, kun puuttuu toisen ulkonakoon niin suoraan. Vaikka rakastan spekulointia, ja teorioiden tekoa, niin uskallan kirjoittaa, etta meidan vaihtamissa pitkissa katseissa on jotain spesiaalia. Katseissa on kiinnostusta, sellaista fiilista, etta tahdon paljastaa itsestani kaiken hevosmiehelle. Mulla on myos vilkas mielikuvitus. Mutta onhan se kiva vahan leijailla omissa pilvilinnoissaan, vaikka ei mitaan oikeasti tapahtuisikaan.  Hevosmies on kylla niin mieleton pakkaus, komea, pitka, ja mun tyylisin huumorintajun omaava. Oikeasti mulla soi jo haakellot paassa, etta se siita kevyesta, ja harmittomasta flirtista. Kai ma olen ainakin puolitosissani. Kun joku kolahtaa oikeasti, niin sisallani heraa armoton metsastaja....grauh.

Sitten ihan toisiin asioihin. Kavin eilen parilla tuopilla tyopaivan jalkeen. Olin siis ihan yksin, ja ajattelin katsastaa lahimman ei-rakalan. Sainkohan ma istua yksin puolta tuntiakaan, kun joku tnki viereen lassyttamaan. En ollut mitenkaan iloinen pupu muutenkaan, eika olisi huvittanut jankata mitaan kenenkaan kanssa. Varsinkaan, kun en ollut edes "metsalla", kunhan vain kotimatkalla, ja pysahdyin parille tuopille. Enhan ma sitten mihinkaan karkuun paassyt, kun tyyppi tarjosi tuopin. Tuoppia vastaan vaihdoin muutaman sanan, kun en kehdannut jattaa juomatta tai karata kaljamukin kanssa omille teilleni. Aija ei ollut mitenkaan viehattavaa seuraa, vaan kannissa, ja todella tyrkky. Karkasin rookille ulos, ja tyyppi tunki perassa, kun jainkin sinne istumaan. Se tarjosi toidenkin tuopin, ja ol aivan vakuuttunut, etta olen sen elamansa raukkaus, ja se keta se on aina etsinyt. Mina jankkasin edestakaisin, etta en ole etsimassa seuraa, enka suhdetta, enka seksia. Tyypi kinusi numeroani, ja oli aivan varma, etta meista tulisi pari. Itse olin tosi jyrkka, ja vaikea, mutta jannu sai vain lisaa vetta myllyynsa. Lopulta suostuin antamaan numeron. Kavin vessassa, ja karkasin kotiin samalla reissulla. Kavelin pienessa paniikissa kohti kotia tarkistellen selustaani, ettei se vaan seuraa minua.
Aamulla huomasin, etta se oli soittanut yolla neljasti. Jo ennen yhdeksaa aamulla kerran, ja paivan aikana silta tuli kolme tekstaria. En vastannut yhteenkaan yritykseen. Miksi ihmeessa mun pitaisi lahtea illalliselle nelikymppisen ita-euroopan Vesku Jokis-lookaliken kanssa? En ole edes ikina pitanyt Veskua mitenkaan kuumana. Viesteissa ruinattiin treffeille ravintolaan, veneilemaan, ja ne olivat taynna allomakeaa lassytysta. Aija oli sellainen lihaksikas, ja kalju karpaasi, ja sitten se suoltaa tuollaista siirappisaastetta toisten puhelimiin. Hyi helvetti. Toivottavasti se ei tuu vastaan missaan, koska mulle jai vahan epavakaa kuva sen mielenterveydesta. Voin vain taputella itseani olkapaalle, etta torjuin varman panon tapahtumisen. Tyyppi oli oikeasti niin ruma, ja vastenmielinen, etten olisi voinut kuvitellakkaan seksia sen kanssa.

Vahan on morkkiksia, etta suostuin edes puhumaan tyypin kanssa. Myos numeron antaminen harmittaa. Mulla ei ole mitaan aikomusta ottaa siihen yhteytta.

Onneksi huomenna on maanantai, ja arki alkaa. Keskiviikkona menen yhdelle keikalla, yksin. Ja meinaan todellakin pitaa silmat auki, mutta jarjen paassa. Mulla on nyt hyva drive omassa elamassa, ja yritan pitaa sen ylla. tassa mitaan miesta varsinaisesti tarvita, vaikka valilla onkin vahan yksinaista.

Unta, kiitos :)