maanantai 1. elokuuta 2011

Olipas taas

Ihan hillittoman raskas viikonloppu takataskussa. Henkisesti viimeiset pari paivaa olivat tosi kauheita. PMS kavi paalle, ja vedin kauheita mokotys sessioita ilman, etta N edes huomasi. Jotenkin meni vaan halut niin ristiin.

Eilen Eilen aamuna panetti kuin pupua, ja sainkin seksia. Paivan mittaan himot kasvoivat jalleen, ja menimmekin makkariin "torkuille", tai nain siis luulin. Siella kammarissa sitten nukuttiikin ihan oikeasti! Herasin puolen tunnin paasta, ja aloin silitella N:aa.  Se herasi, ja vikisi siita, kun heratin sen. Jatkoin kuitenkin koskettelua, ja tyhmankin olisi pitanyt kasittaa, etta mita olen vailla. Kouraisin, tai no kosketin sitten lopulta haaroista, ja se oikeasti ihan raakaisi jarkytyksesta. En sitten uskaltanut enaa kosketella sen genitaaleja. Kuluikin vain hetki, ja se siirsi kateni pois ja lukitsi sen oman katensa alle sangylle. Mulle meni kuppi ihan nurin, ja kaansin vaan selkani sille. En puhunut mitaan seuraavaan pariin tuntiin, ja tuntui, etta N:lle olisi ollut ihan sama, etta olenko ma siella sen kanssa vai en. Panetti niin, etta sattui, ja iho tahtoi kosketusta. Tunsn ihan fyysista kipua, ja pahaa mielta, koska en kelpaa. Tosi rationaalista kaytosta isolta ihmiselta, mutta mita talle hormoni myrskylle mahtaa. N alkoi jossain vaiheessa pelaamaan tietokoneelle, ja samalla se vastaili saapuviin tekstareihin melkoisessa tahdissa. Itse oli lapsellinen, kun en ottanut halujani puheeksi, mutta torjunta oli kylla niin loukkaava, ettei siina paljoa jaanyt puhuttavaa. Huvittavaa, etta se vastasi ystaviensa viesteihin reippaalla tahdilla, mutta minullehan se ei vastaa. Toisaalta ymmarran, koska en minakaan ole puhelimen vieressa aivan jatkuvasti.

Jotenkin mielentila koheni, ja ajattelin etta saan sitten aamulla seksia viimeistaan. Lahdimme juhlimaan jotain kaverin kaverien kissaristiaisia. Ennen lahtoa, N kuitenkin kysyi, etta haluanko varmasti lahtea sinne, kun han oli unohtanut kysya koko asiaa minulta.. Eikai mulla ollut vaihtoehtoja, jos halusin iltaa N:n kanssa viettaa. Bileet oli just niin tympeat, kuin kuvittelinkin. En tuntenut ketaan, ja en ollut kovin sosiaalisella tuulella muutenkaan.N veti itsensa ihan ihme hilpeys-kanniin, ja jossain vaiheessa huomasin istuvani vahintaankin puoli tuntia ihan yksin. Mielessa kavi, etta otan taksin himaan. N oli jotenkin tosi rasittava. En nyt tarkoita, etta minua pitaisi viihdyttaa 24/7, mutta oli jotenkin vaikea loytaa paikkaansa bileissa, missa kaikki muut jo tuntee toisensa. Jossain vaiheessa N spottasi, etta olen ehka vahan turhautunut, ja vei minut kotiinsa. Jotenkin oli niin nuppi sekaisin, etta oli tosia vaikeaa edes yrittaa olla ihmisiksi. Tai no istuin hiljaa, ja naama ei kylla hymyillyt.

Seksi jai saamatta aamullakin. En edes tehnyt aloitetta. Jos ei hyvassa terassa oleva, alle 30-vuotias nainen kelpaa niin omapahan on hapeansa. Mina saan munaa muualtakin. Kerroin N:lle illalla, etta karsin todella pahoista pms oireista, ja ajoittainen sekoiluni on ihan selitettavissa. N taisi kasittaa vaarin, ja kuvitteli, etta mulla on menkat. Tai siis, etta menkat ja pms on synonyymeja. Siksi jain ilman seksia aamullakin.. Oma moka siis.

Minusta tuntuu, etta meilla menee kasitykset seurustelusta jotenkin ristiin, ja tama taas aiheuttaa minussa artymysta. Luule, etta N tahtoisi viettaa kanssani vahemman aikaa, ja lyhyempia tapaamisia. Itse taas mielellani hengailen tyypin kenen kanssa olen parisuhteessa seurassa niin paljon, kuin mahdollista. Taidan ottaa puheeksi, kun seuraavan kerran nahdaan. Ei sinallaan minua haittaa vaikkei niin usein nahtaisikaan, koska sitten jaisi aikaa muuhunkin elamiseen, ja omiin juttuihin. Ehka tama on kasvun paikka minullekkin, ja pitaisi yrittaa kommunikoida paremmin, etta mista diggaan ja mita olen etsimassa. Nautin kuitenkin N:n seurasta, silloin kun en ole pms kiertoradalla. Ensi viikonloppuna mulla on muutama ihan oma meno, ja nautin ajatuksesta, etta voidaankin vaikka nahda N:n kanssa vain par tuntia jonain paivana, ja sitten voin jatkaa omiin menoihini. Mun kamppa on ihan pommin jaljilta, koska kaikki vapaa-aika menee N:n kanssa nuhjatessa. Mun taytyy oppia tasapanoittamaan elamani, ja edelleenkin olla ottamatta seurustelua niin vakavasti. Jos tasta yrittaisi keskustella rakentavasti N:n kanssa, ja katselee, etta kuinka tama lahtisi sujumaan. Jos koen siltikin olevani kakkonen sosiaalisen median, ja omituisin hang around-kulttuurin rinnalla, niin ehkei me olla se "match" kuitenkaan.

Olin kuitenkin sen verran suutuksissa, etta tekstasin K:lle. Se tahtoisi nahda minua lauantaina. Rakastin jokaista silta saatu nokkelaa viestia, ja niihin keksittyna yhta nohevia vastauksia. Huumorintaju silla on ainakin kohdallaan, ja uppoaa minuun edelleenkin! Jos ei seksia parisuhteessa irtoa, niin pitaa kayda muualla sitten. Viikonloppu tulee olemaan kiireinen, mutta teoriassa voisin ehtia treffata K:ta muutaman juoman parissa, ja ehka yokylan.

Toissa tapasin mielenkiintoisen miehen. Tai pojan. Kauhean vaikea arvioida ikaa, mutta se olis aika unelma nain muutaman juttelun perusteella. Veikkaisin sita itseani about 4 vuotta nuoremmaksi. Mutta silla on kilpahevosia, se asuu maalla, ja se on pitka, ja tumma. Ja lisaksi se puhuu paljon, ja silla on oudot jutut. Ja hammaspeikko oli mustasukkainen, kun puhuin taman uuden tuttavuuden kanssa. Aika hauskaa. Ehka mun ei kuuluisi seurustella, tai seurustelen vaaran tyypin kanssa. Jos lemppaan N:n niin yksi ovi sulkeutuu sosiaalisten ympyroiden osalta. Ja jotenkin tuntuu, etta kaikilla muilla on kovat odotukset meista kahdesta. Minullakin oli odotuksia, mutta ne katosivat, koska en osaa yhtaan tulkita N:aa.

Jotenkin tosi random postaus. Olen jotenkin herkkana nyt, ja mun pitaisi keksia keino paasta tilanteen ylapuolelle. Kai sita pitaisi vaan avata keskustelu N:n kanssa perjantaina. Sita odotellessa haaveilen vahan uista miehista, enka ota parisuhdetta liian vakavasti :)

2 kommenttia:

  1. hei ei oo reilua!! tänne se komea (rikas??) hevosmies!! =(

    VastaaPoista
  2. En sita kylla rikkaaksi luonnehtisi meidan palkkataulukon tuntien, mutta ehka silla on suvussa rahaa. Heitettiin tanaan lappaa lisaa, ja sain urkittua sen sukunimen, ja etunimen selville. Saatetaan osallistua samaan tapahtumaan viikonloppuna. Ai kauheeta. Ja se on salettiin minua ainakin nelja vuotta nuorempi.

    VastaaPoista