tiistai 16. elokuuta 2011

Miksi en kelpaa kellekkaan?

Ihan tyhmaa itkua, ja marinaa luvassa. Kai muillakin on naita kohtauksia? Ihan varmasti on normaalia tuntea itsensa riittamattomaksi toisinaan.

Eilen mulla oli tosi loistava paiva, ja hyrailin paivan lapi hymy huulillani. Jopa talkkari oli toissa, ja tervehdittiin tietenkin toisiamme asiaankuuluvin sanakaantein, ja hymyin. Se on ihana. Eilen tuntui, etta raskas pilvi olisi kadonnut ympariltani, ja pystyin taas hengittamaan.

Yolla nain unta exasta. Koko uni oli todella raskas, ja haikea. Koko unen ajan olimme exan kanssa muka kahden, mutta oikeasti sen uusi nainen piileskeli exan takana. Kieltaydyin nakemasta hanta, vaikka oikeastaan istuimme kauniilla hiekkarannalla kolmisin katselemassa maailman kauneinta auringonlaskua. Unesta jai todella inhottava olo.

Kavin taas terapiaostoksilla, ja tuntui, etta koko kaupunki oli taynna halailevia, ja suutelevia pareja. Miksi kaikki muut kelpaavat jollekkin? Miksi minut aina hylataan? Mun ei periaatteessa pitaisi enaa ottaa itseeni hylatyksi tulemisesta, koska sita on sattunut niin usein. Kuitenkin tama riittamattomyyden tunne alkoi raastaa tanaan. Parisuhteessa en osaa olla mitaan muuta kuin itseni, ja treffien kanssa sama juttu. Mika on se piirre mika karkoittaa ihmiset ympariltani? En ole ilkea, osaan hymyilla, ihmiset jopa nauravat seurassani. Mika on se piirre mika saa miehelta kiinnostuksen katoamaan, ja naispuoliset ystavat kaikkoamaan?

 On kai minulla silti viela ystavia, mutta tuntuu jotenkin hankalalta ottaa yhteytta keneenkaan eron jalkeen. Tuntuu, etta tassa on taas yksi epaonnistuminen miessuhteissa, ja joku alkaa jo kohta miettimaan, etta mikahan siina Almassa mattaa. Ja vaikka ottaisinkin yhteytta johonkin, niin pitaako mun olla taysi murtunut erosta, vai saanko olla pirtea itseni ilman sellaista leimaa, etta muhun sattuu enemman, ja vain teeskentelen iloista. Tokihan kenenkaan ei itaisi miettia, etta mita muut ajattelee, ja yrittaa miellyttaa muita liikaa.

Miksi ma kelpaisin hevosmiehellekkaan? Se on nuori, ja komea, ja silla on satoja kavereita. Ihan tyhmaa edes haaveilla, etta joku hevosmies voisi olla kiinnostunut minusta, koska ollaan niin eri maailmoista.Miksi ma kelpaisin enaa kenellekkaan tositarkoituksella? Jotain vikaahan minussa taytyy olla, kun kerta toisensa jalkeen vain satutan itseni. Oli kyseessa sitten pelimies, tai nortti, niin aina on sama lopputulos. Olenko ma oikeasti jotenkin sekaisin paastani, kun kuulen ihmisilta kommetteja, kuten arvailuja mielenterveydestani, naurua, ja tiedon siita, etta olen outo? Onko mun jutut sitten niin kummia? En edelleenkaan osaa olla mitaan muuta, kuin mina outoine juttuineni. Olen myos saanut kommenttia, etta olen kaikkea muuta, kuin tylsa ihminen.

Olen melkein tekstannut exalle, ja itkenyt sita takaisin. Tuntuu, etta en vaan paase hanesta yli mitenkaan. Jotenkin koko meidan suhde jai niin vaiheeseen. Olin kuoleman tosissani vain viikkoa ennenkuin exani jatti minut sahkopostilla. Minulla ei ollut mitaan mahdollisuutta vaikuttaa paatokseen, ei keskusteluja, ei pientakaan oljenkortta. Kun palasin kotiin sina paivana, niin tavaroita oli siirrelty huoneesta toiseen, ja exa oli muuttanut olohuoneeseen. Muistan sen kivun, kun istuin yksin kotona pohtimassa, ja exa luuhasi uuden naisensa luona vain viikko eron jalkeen. Jokainen arkipaiva, kun tulin koulusta, ja aloin laittaa ruokaa vanhasta tottumuksesta kahdelle niin, etta se oli valmis varttia yli viisi, kun ex tuli toista. Paitsi eihan se tullut kotiin, kun se meni uuden naisensa luokse.

 En kylla usko, etta meidan suhde tulisi enaa toimimaan, tai sitten se toimisi upeasti. Ehka molemmat olisivat oppineet jotain elamasta erossa ollessaan. Oikeastaan on tosi vaikea kuvitella, etta pystyisin jakamaan kokemani seikkailut kenekaan muun kanssa. Siis parisuhteessa. Jos mietin itseani exan kanssa parisuhteessa, niin olin kovin erilainen. Uskalsin rakastaa. Taa kuulostaa tosi sokeritahmalta, mutta en ole oikeasti pystynyt heittaytymaan kenekaan vietavaksi, ja rakastaa ketaan exan jalkeen. Edes miettimaan mitaan rakkauteen viittaavaan, koska kaikki tallainen toiminta on mielestani noloa, tai liian sinisilmaista, Miksi antautua tunteen vietavaksi, kun kukaan ei kuitenkaan puhu totta? Ex vei jonkun palan minusta mukanaan. Ja itse on kadottanut kyvyn luottaa ihmisiin, niin, etta mulla olisi jotain tunteita toisen ihmisen vastuulla.

Ex ruikutti minua jo takaisin kerran. Olisko nyt minun vuoroni? Se on eri asia, etta haluanko takaisin, laskia, toisen naisen manipuloimaa miesta. Vitut exasta, vaikka tekisi mieli kokeilla vahan kepilla jaata, ja aiheuttaa hamminkia niiden parisuhteeseen. Mulla on liikaa aikaa, eika mitaan menetettavaa. Saisin ainakin viihdetta.

Olen siis itkea tuhertanut suurimman osan iltaa, ja huudattanut Kaija Koota, ja muutamaa sellaista artistia, etta en kehtaa edes nimea mainita. Kylla tama alkaa tasta taas helpottaa. Pitaisi menna kohta nukkumaan. Ostin yhden keikkalipun ensi keskiviikoksi. Yksin menen. En edes vaivaudu kyselemaan ketaan kaveriksi. Kaikilla on kuitenkin kiireita poikakaveriensa, ja aviomiestensa kanssa. Meinaan juoda muutaman siiderin, vaikka torstaiaamuna on aikainen heratys, ja uusi rooli. Mutta ensin pitaisi selvita taman viikonlopun yli jotenkin.

Melkein jo tein nettideittiprofiilin, kun tuntui niin yksinaiselta, ja heikolta. Mulla on siis ikava N:aakin. Toisaalta ei ole. Kaipaan henkiloa noin niinkuin puoliksi. Se seurustelu mita meilla oli  ei ollut edes mitaan seurustelua. N ei osannut seurustella myoskaan, tai elaa tyttoystava elamassaan. N sanoi, etta han tuntee kutistuvansa paiva paivalta minun kanssani. En oikein tahdo ymmartaa tuota lausetta. Joko se tarkoittaa, etta mina olen kauhea kotka, tai silla on jotain mielentervysongelmia. N ei ollutkaan yhtaan tasapainoinen tai normaali, kuten aluksi kuvittelin. Menkoot. Silla on yksi mun leffaboksi, mutta en ala kyselemaan takaisin. En tieda, etta miten tasta eteenpain, etta jos vaikka eksyn taman kaveripiirin kanssa samaanpaikkaan, ja N eksyy omasta naurettavasta "skenestaan" myos seuraan. Voidaanko me puhua, vai pitaako liueta paikalta. Vittu ma en jaksa naita ihmissuhdevaantoja!

Toivottavasti huomenna on parempi paiva. Oikeesti.

2 kommenttia:

  1. Tsemppiä Alma ♥ Joillakin meistä on onnea rakkaudessa, jotkut ehkä tyytyvät vähempään (ainakin edelliset ikäluokat), ja joillakin on vaan epäonnea toisensa perään.
    Exät vie aina jotain palasia mennessään... Mutta ei silti kannata lähteä itkemään niitä takaisin :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos <3 Kylla tanaan taas tuntuu paremmalta, enka luoja kiitos lahettanyt mitaan super noloa exalla. Aina kannattaa nakojaan antaa asioiden hautua yon yli. Kai mun pitaa yrittaa miettia, etta millaisiin miehiin sita jatkossa sekaantuu, ja jos alussa tuntuu pahalta, niin jakelee vain lapikkaita.

    VastaaPoista