sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

Sutinaa, ei vakavaa


Hei tyypit!

Olihan sitten sellainen loma, etta oksat pois...Tarkoitus oli ottaa ihan iisisti, mutta vikana iltana lipsahti vahan lapasesta. Yllaoleva kuva antaa osviittaa, etta miehiin tama lipsahdus liittyy. Kovin yllattavaa. Ja erityisesti Owen Wilsonin doppelgangeriin.

Tavattiin yokerhossa, tai no oikeastaan juttelimme jos hostellilla aikaisemmin. Paatin jo silloin, etta jos tekee mieli pokata joku illan aikana, niin tuo blondi, kaksimetrinen Down Under-surffari on se iskemiseni kohde. Se ei ollut helppo kohde Yritin harvakseltaan jutustella, muttei se lammennyt ollenkaan. Huomasin sen katselevan minua, ja yrittavan luoda katsekontaktia. Ymmarsin yskan varsin nopeasti, ja aloin vahitellen vastata vilkaisuilla sen luomiin silmayksiin. Jossain vaiheessa se lahti vessaan, ja kertoi palaavansa pian. Mennessaan se kosketti kadella kantiotani, you know, kun ohitetaan toista ahtaassa tilassa. Kosketus kertoi pelin hengen, ja jarkyttavaa kylla, olin taysin valmis pieneen seikkailuun. Kun tyyppi tuli takaisin, han asettautui taakseni seisomaan. Ja voin sen vaan sanoa, etta koskettelu ei ollut haveliasta enaa siina vaiheessa! Rivoa, junttia, julkeaa, rohkeaa...you can decide! Mutta toistemme genitaaleja siina hiplailimme, aivan julkisella paikalla. Niin, ja toki kielaroimme myos. Onneksi ei ollut tuttuja paikalla....Takit sitten ulos narikasta, ja kavelylle kohti hostelliamme.

Juttu ei lentanyt meidan valilla. Ihan selva homma. Kaksi yksinaista matkaajaa kohtasivat yossa, ja molemmilla on tarve tyydyttaa laheisyyden tarvetta, ja kiihkoa ilman sen ihmeellisempia sitoomuksia, tai tunne-elaman kolauksia. Ja hei, olihan se nyt aika kuuma pakkaus! Ja uusi sulka minun hattuuni, seka kansalaisuuslistalleni. Niin, ja sain sentaan rajahtavaa oraaliseksia itsekin.

Se mita tapahtui ahtauduttuamme hostellin respan vessaan oli jotain kohtalaisen katastrofaalista. Etsimme panopaikkaa hyvan tovin, ja olin jo ehdottamassa, etta eikohan painuta ulos. Kello oli jo kolme, joten ulkona olisi ollut sopivan hiljaista. Lopulta sullouduimme yhteistuumin sinne vessaan, ja paasimme eroon vaatteistamme. Kortsu tappoi seisokin, ja jouduimme yrittamaan usemman kerran. Kiihkea hetkea hieman varjosti myos jatkuva vessanponton vedosta johtuva aani. Vetosysteemi oli kuin suuri nappi suoraan ponton takana, ja kumppanini nojasi siihen vahingossa suhteellisen monta kertaa. Viimeinen yritys yhtya kiimaisesti tapahtui seinaa vasten. Otin kadella tukea lavuaarista, ja toisella jalalla hain itseani korkeammalle ponton kannesta, koska partnerini oli vahan turhan pitka. Ja sitten lavuaari vaan putosi seinasta! Kauheissa paineissa asettelimme laitosta takaisin seinaan. Tata seurasi suikkari puolin, sun toisin. Tassa kohdassa ei ole mitaan valittamista. Parasta tyoskentelya vuosikausiin, aih, ja oih. Siivosimme vessan, ja itsemme, ja huomasimme, etta tyypilta puuttui toinen avain hostellin avainnipusta. Tulimme ulos vessasta, ja totta munassa sen ainoan hereilla olleen hostellivieraan piti tulla vastaan rapuissa. Se oli aivan takuulla kuullut hallimaisessa tilassa sijaitsevassa vessassa tapahtuneen lemmentyon. Itse en ole aivan mykka lemmiskellessa, lisattyna pudonneesta lavuaarista lahtenyt aani, ja jatkuva vessanvetaminen, ei varmaan lahihuoneiden tyypeille jaanyt epaselvaa vessavierailun laadusta...hehe. Vessanrengas oli vaantynyt paikoiltaan, ja palatessani etsimaan kadonnutta avainta viela uudemman kerran, loysin yhden kaytetyn kortsun viela nurkasta.

Pakenin omaan huoneeseeni toivottamatta hyvia oita. Aamulla tein lahtoa, ja tokihan eilisillan vessapanoon piti tormata ennen lahtoa. Huomasin jotain isoa, ja vaaleaa oikeallani, ja katsahdin salaa. Joku tuijotti jo takaisin.Se sanoi "moi", ma sanoin "moi". Sain respasta avaintakuuni, ja lahdin kohti kotia. Mikakohan miehen nimi muuten oli?

Omatunto ei soimaa ollenkaan. Itseasiassa mokotan N:lle, koska en saa tarpeeksi huomiota, ja sen kaverit vievat aina voiton hengailusta kanssani ilman tarkkaa suunnitelmaa. Tuntuu, etta olen ainoastaan second best option, ja kuolettavan tylsaa seuraa. Toki muistin tanaan, etta en ole sekomassa, vaan PMS taas kiusaa. Mutta saan mina vahan leikkia prinsessaa, ja hyljeksittya raukkaa, ihan vain siksi, etta olen nainen. PMS tai ei, niin olen luokkaantunut kohtuullisen verisesti, etta N lahti juhlimaan jonkun eukon synttareita, vaikka se olisi voinut viettaa laatuaikaa kanssani, juhlien minun omia syntymapaiviani. Ei kai silla sitten ollutkaan ikava oikeasti, kun ei reissusta palaavaa tyttoystavaa huvita nahda. Katselen tossa pyodalla lojuvaa suklaarasiaa, jonka kiireessa valikoin tuomisiksi N:lle, koska ajattelin, ja ikavoin hanta ollessani poissa. Tekisi mieli ahtaa koko boksi napaan, ja piereskella koko huominen  paiva peiton alla vastaamatta N:n yhteydenottoihin. Miehet on paskoja, ja parisuhteet perseesta. Parisuhteessa saa vain sydamensa kipeaksi. Sinkkuna on helpompaa, koska ketaan ei tarvitse paastaa niin lahelle.

Ei oikeastaan edes yhtaan kaduta taman suhteen ulkopuolinen saato. Seksia voi sittenkin harrastaa ilman sitoutumuksia, ja suuria tunteita, ihan vain sen itsensa, eli seksin takia. Nama seikkailut tuskin tulevat jaamaan historiaan, vaan saatan jatkossakin matkustaa yksin, ja paatya panemaan ties kenen kanssa. Pitaa ostaa saastopossu, etta paasen lomille taas pian. Meilla tuskin N:n kanssa yhteisia lomia tulee koskaan olemaan, koska sille tuntuu olevan silkka mahdottomuus junailla meille yhteista aikaa. Itse olen yrittanyt parhaani, mutten pysty kilpailemaan hanen ystaviaan, ja "loistaaa" ja "bandiskenea" vastaan. Kylla minakin tunnen tiskijukkia, ja jengia. Ei mun tarvitse alleviivata sita, ja nayttaa joltain nololta hangaroundilta "skenen" ulkopuolisen silmin...

Onneksi loysin uuden suosikkiviinin lahikaupasta, ja rennosti nojailen tassa purkamattomaan rinkkaani mukavassa villapidassa, ja lokohousuissa. Niin, ja haaveilen uusista seikkailuista. Ei seepra raidoistaan paase. Olen yksinainen susi, ja miestennielija. Ehka vahan se lutkakin.

P.S Onks toi Owen edes hyvannakoinen? Ma en oikein osannut paattaa mun hoidosta, etta onko se komea vai ei. Tosi kolhot piirteet silla ainakin oli...Niin, ja se oli piiiiitka. Oih.

1 kommentti:

  1. Edelleen käyn lukemassa sinun loistavaa blogia. Ai vitsit, nyt nauti nainen elämästä ;)

    VastaaPoista