perjantai 29. heinäkuuta 2011

Mista naita putkahtaa?

Onnistun ilmiomaisesti tormaamaan aina persaukisiin miehiin. Kuvittelin, etta N oli fiksu, ja kypsa, ja osaisi jotenkin hoitaa talouttaan. N ei sentaan ole tyoton, mutta silla on kuitenkin suht hyva tyo. Mita se tekee rahalla? Ei se ainakaan minuun sita tuhlaa, joten itseani en voi kovin vaativaksi tyttoystavaksi vaittaa. Ma alan kohta vakavasti suunnitella golf-kurssia, tai jollekkin astetta hienommalle salille liittymista siina toivossa, etta joku oikeasti toimeentuleva tahtoisi vieda minut jouluksi Karibialle.

Se on nyt kuitenkin ilmeisesti niin rahaton, ettei se voikaan ostaan festarilippua, jonka hommaamista olen itse stressannut. Mina raukka olen vaantanyt kaameat maarat tunteja toissa, luopunut asuntounelmista, ja shoppailusta, etta paasisin viettamaan ihanan viikonlopun liejussa, ja tihkusateessa N:n kanssa. Onneksi en ole viela itse ostanut lippua. Voin vaikka sijoittaa saman maaran rahaa pikalomaan Barcelonassa, tai jossain muualla valimerellisissa tunnelmissa. Olen muutenkin kasvanut vahan ulos festareista. Olen parhaimmillani yksin, kannissa, ja aamuyosta, koska kukaan ei arsyta, koska mun ei ole pakko hengailla kenekaan tietyn kanssa kokoajan. Voin harrastaa yksin kannissa olemista aamuyosta aivan kaupunkiymparistossakin, ettei mun ole mikaan pakko kieria viikonloppua liejussa saadakseni miesta. Parisuhteilu festivaalia en edes tohdi kuvitella. Voisin kuvitella, etta avoimuuteni, ja matala arsytyskynnykseni eivat ainakaan helpota poikaystavana olo.

Lisaksi N:lla on kokoajan ollut lippu keikalle toiseen kaupunkiin. Siis about kuukausitolkulla. Keikka on kahden viikon pasta, tottahan toki minun vapaa viikonloppunani, ja kuulin keikasta vasta pari paivaa sitten ensimmaista kertaa. Juuri tama piirre N:ssa saa minut vahan kouhumaan yli. Sitten se alkoi sekoilemaan, etta silla saattaa ollakkin kaksi lippua, ja se aikoo tarkistaa, etta onko vai ei. Ei se koskaan tarkistanut. En ma meinaa mukaan tunkea, todellakaan en. Lahden minilomalle vaikka tuoksi viikonlopuksi, yksin. Tuntuu jotenkin silta, ettei tasta meidan jutusta tule mitaan, vaikka hellyytta, ja jonkinlaisia tunteita riittaa. Minulla on ehdottomasti  tunteita, siksi N:n itsekeskeisyys satuttaakin vahan. Toki minun pitaa muistuttaa itseani, etta otetaan rauhassa, ja katsellaan. Ei saa ottaa liian vakavasti, kun tuntuisi kuitenkin, etta N on kovinkin sitoutunut exaansa.

Koska olen taas jalleen paattanyt olla ottamatta liian vakavasti, olen aukaissut silmani tyon kautta tutuiksi tulleille miehille. Talkkari on edelleen niin jarisyttava pakkaus, ja moikkaillaan edelleen. Mutta se on aivan takuulla varattu, koska ei tuollaiset sankiset pulipaat yleensa vapaita ole. Saan kuitenkin huokailla varjoissa kaihoisasti, ja moikata hymyillen. Sitten on se yksi mies, joka joskus aiheutti varistyksia vatsanpohjassa joskus. Se on alkanut ottaa enemman kontaktia minuun, ja se katsoo edelleenkin jotenkin tiiviisti silmiin, kun tulee vastaan. Pitaa varmaan alkaa viljelemaan sellaista pienta vinoa hymya taman kanssa. Olemme puhuneet enemman viikon aikana, kuin koskaan, ja han myos onnitteli minua toissa saavutetusta onnistumisesta. Ei mitaan hajua, etta onko tyyppi vapaa, mutta silla on parta. Sitten on viela yksi esimies, joka on alkanut jutella enemman, kuin ennen, ja sekin killittaa suoraan silmiin. Ja jos puhun jonkun kolmannen osapuolen kanssa, niin tama esimies jaa helposti kuuntelemaan sanomisiani.

Jos ihastuu, ja rakastuu, niin eihan sille mitaan voi. Toistaiseksi olen kuitenkin ihastunut N:aan, sen typeryyksista huolimatta.