lauantai 30. heinäkuuta 2011

Samperin nykyaika

Ihan pakko on avautua nykyteknologian kiroista parisuhteelle. Sen jalkeen, kun Herra N hommasi Iphonen, napyttelysta ei ole tullut loppua. Jos ei silla ole puhelin kourassa, niin se hakkaa tietokonetta. Kadulla pysahdytaan tientukkeeksi lahettamaan kuvaa jostain pillipiiparista fb:n, ja selailusta ei tahdo tulla loppua illallisellakaan. Syomista ei saa aloitaa ennekuin sapuskat on kuvattu, ja lahetetty kavereiden pallisteltavaksi seinalle. Mitaan ei kohta voi ajatella omilla aivoilla, vaan kaikki mahdollinen ajattelu kaivetaan tuon kirotun kapineen syvyyksista. Spontanius katoaa, kun ollaan riippuvaisia tiedosta, ja itsekin olen satojen ihmisten tollisteltavana jossain joutavissa location tageissa.

Olen pitanyt itseani kovasti nettiaddiktina, mutta en  ma nyt sentaan noin kauhea ole. Minulle netti on lahinna seuran korvike. Jos on ihan oikeaa seuraa, ja ihmisia ymparilla, niin ei mulla tule mieleen alkaa kaipailla nettia, televisiota, tai mitaan muutakaan vimpainta (kaalimatoa ei lasketa vimpaimeksi...) Ei mulla ole tarvetta tarkistaa ihmisten touhuja news feedista kokoajan, jos mulla on oikeaakin tekemista, ja vuorovaikutusta.

Kylla, olen mustasukkainen palaselle metallia, lasia, ja virtapiireja. Se saa hillittoman paljon enemman huomiota, kuin mina. N:n maailma pyorii puhelimensa ymparilla, jatkuvassa sosiaalisten medioiden virrassa. Mina pidan tata jotenkin sairaana  patemisen tarpeena, epavarmuutena omasta statuksesta maailmassa. Vaikka olen melko kontrollifriikki, ja karsimaton, ja stressaantunut elain, niin voin kylla laskea irti sosiaalisesta mediasta, ja tehda asiat omalla tavallani, ilman tarvetta todistella kenellekkaan mitaan.

Huvittavaa on, etta N tekstailee, tai pitaa minuun yhteytta aniharvoin niina paivina, kun ei nahda. Muut poikaystavani ovat kylla olleet kiinnostuneita paivastani, ja ollaan jopa soiteltu. Enka oikein edes tieda, etta mita ma sille tekstaisin, kun sita ei tunnu kiinnostavan mita kirjoitan. Koen napyttelyyn kaytetyn ajan jotenkin hukattuna,  kun vastausta ei tulekaan viidenkaan tunnin odottelun jalkeen, ei edes hyvan yon toivotusta. Tietenkin omat kasitykseni parisuhde-yhteydenpidosta ovat jostain vuodelta 2002, ja ajalta ennen vahvaa sosiaalista mediaa.

Olen jotenkin omaksunut jo ajatuksen, etta kun ei olla yhdessa samassa tilassa, niin ei olla yhdessa, ja olen sinkku. Ei tama suhde mitaan vakavaa ole. Tuntuu, etta intressit menee jotenkin niin ristiin. Ma en jaksa kokoajan odotella jonkun uuden postauksen valmistumista. Mita mun kuuluu tehda, kun toineen napyttaa niin perkeleesti? Katselenko ma maisemia, kaynko paskalla, pistan tupakaksi? Arsyttaa, kun nappailyn paalle on turha puhua, kun ei se kuuntele kuitenkaan. Nappaily voi myos alkaa kesken selostamani asian, jolloin joudun jattamaan jutun kesken. Baarissa vertaillaan Iphone-kaverien kanssa aplikaatioita, lataillaan uusia, ja kaytetaan niita yhdessa. Ma istun siina vieressa mun rupuisen Nokiani kanssa, ja meitin, etta kaynko paskalla ennen, vaiko jalkeen tupakan.

Saanko ma arahtaa, etta se puhelin pois, jos mun seurassa mielii olla? Vai olenko ihan vanhanaikainen nipo jos alan rutkuttaa puhelimen hairitsevasta kaytosta? Ei tunnu kovin motivoivalta antaa mitaan kummempia parisuhteelle, jos mun seura on niin kyllastyttavaa, etta toisen pitaa kokoajan ropeltaa jotain lelua.

Onko kukaan muu kokenut samaa? Onko taa nykyaan mitenkin yleista miesten kesken?

perjantai 29. heinäkuuta 2011

Kuvitelmaa

On pakko kirjoittaa havaintoni taman paivan tyovuorosta. Keskiviikkona jutskailin taman yhden kiinnostavan miehen kanssa. Siis tama josta olen joskus aikaisemminkin tarinoinut, ei se talkkari kuitenkaan. Keskiviikkona puhuttiin siis toiden jalkeisista suunnitelmista sen kanssa. Tanaan kun tormattiin ensimmaista kertaa se katsoi tietenkin silmiin, moikkasi. Sitten se kysyi, etta miten mulla sujui loppupaiva. Se muisti siis mita me olimme puhuneet! Aika jannaa.

Vaihdettiin muutama sana tamankin jalkeen. Kun tuli aika lahtea kotiin, niin naytti uhkaavasti silta, etta olemme samassa bussissa, siis me kaksi, ei ketaan muita. Mies meni edelta tyhjaan bussiin, ja enhan ma tohtinut sen viereen menna, vaan jain pari rivia edemmaksi, ja tungin napit korviin. Onneksi yksi duunikaveri viela kiipesi bussiin, ja meni tyypin viereen, ettei minusta olisi tuntunut oudolta. Tuntui kuitenkin. Ujostutti, ja oli ihan pontto olo, kun en kayttanyt keskustelu mahdollisuutta hyvakseni. Toisaalta ma tiedan, etten pystyisi tuntemaan pelkkaa kaverillista fiilista sita kohtaan, koska se on mun mielesta kiinnostavan oloinen tyyppi. Ja kas, olen parisuhteessakin viela kaiken muun piinaavan lisaksi. Harva mies saa varsinaisesti kiinnostuksen heraamaan, ja monien kanssa pystyn pitamaan homman ihan vaan lapan heittona,ja jutusteluna. Toki olen miettinyt, etta kiinnostunko miehista kenelta saan huomiota, mutta ei se pade koska saan moneltakin mieskollegalta huomiota mutta sydan ei silti jata lyontia valiin, kun vastaanotan hymyn, tai tervehdyksen.

No murjotin napit korvissa edelleen, kun mies jai kyydista. Satuin vilkaisemaan sivulleni, ja se tuijotti minua mennessaan, ja sanoin heipat hymyillen. Ota tasta nyt selvaa. Maanantaina ollaan seuraavan kerran samaan aikaan duunissa. Kai mun pitaisi vaan olla rento itseni, ja yrittaa miettia tyyppia kaverina, ja jutella mukavia.

Ai kauheeta. Yritan olla tietoisesti pokailematta, jos jotain tapahtuu, niin sitten tapahtuu. En kehtaa pyyta sita fb kaveriksi, koska sitten se nakisi, etta olen varattu. Olen sika naiseksi. Tai no voihan sekin olla varattu, ja meista tulee Romeo ja Julia, ja the love story of our company.

Mista naita putkahtaa?

Onnistun ilmiomaisesti tormaamaan aina persaukisiin miehiin. Kuvittelin, etta N oli fiksu, ja kypsa, ja osaisi jotenkin hoitaa talouttaan. N ei sentaan ole tyoton, mutta silla on kuitenkin suht hyva tyo. Mita se tekee rahalla? Ei se ainakaan minuun sita tuhlaa, joten itseani en voi kovin vaativaksi tyttoystavaksi vaittaa. Ma alan kohta vakavasti suunnitella golf-kurssia, tai jollekkin astetta hienommalle salille liittymista siina toivossa, etta joku oikeasti toimeentuleva tahtoisi vieda minut jouluksi Karibialle.

Se on nyt kuitenkin ilmeisesti niin rahaton, ettei se voikaan ostaan festarilippua, jonka hommaamista olen itse stressannut. Mina raukka olen vaantanyt kaameat maarat tunteja toissa, luopunut asuntounelmista, ja shoppailusta, etta paasisin viettamaan ihanan viikonlopun liejussa, ja tihkusateessa N:n kanssa. Onneksi en ole viela itse ostanut lippua. Voin vaikka sijoittaa saman maaran rahaa pikalomaan Barcelonassa, tai jossain muualla valimerellisissa tunnelmissa. Olen muutenkin kasvanut vahan ulos festareista. Olen parhaimmillani yksin, kannissa, ja aamuyosta, koska kukaan ei arsyta, koska mun ei ole pakko hengailla kenekaan tietyn kanssa kokoajan. Voin harrastaa yksin kannissa olemista aamuyosta aivan kaupunkiymparistossakin, ettei mun ole mikaan pakko kieria viikonloppua liejussa saadakseni miesta. Parisuhteilu festivaalia en edes tohdi kuvitella. Voisin kuvitella, etta avoimuuteni, ja matala arsytyskynnykseni eivat ainakaan helpota poikaystavana olo.

Lisaksi N:lla on kokoajan ollut lippu keikalle toiseen kaupunkiin. Siis about kuukausitolkulla. Keikka on kahden viikon pasta, tottahan toki minun vapaa viikonloppunani, ja kuulin keikasta vasta pari paivaa sitten ensimmaista kertaa. Juuri tama piirre N:ssa saa minut vahan kouhumaan yli. Sitten se alkoi sekoilemaan, etta silla saattaa ollakkin kaksi lippua, ja se aikoo tarkistaa, etta onko vai ei. Ei se koskaan tarkistanut. En ma meinaa mukaan tunkea, todellakaan en. Lahden minilomalle vaikka tuoksi viikonlopuksi, yksin. Tuntuu jotenkin silta, ettei tasta meidan jutusta tule mitaan, vaikka hellyytta, ja jonkinlaisia tunteita riittaa. Minulla on ehdottomasti  tunteita, siksi N:n itsekeskeisyys satuttaakin vahan. Toki minun pitaa muistuttaa itseani, etta otetaan rauhassa, ja katsellaan. Ei saa ottaa liian vakavasti, kun tuntuisi kuitenkin, etta N on kovinkin sitoutunut exaansa.

Koska olen taas jalleen paattanyt olla ottamatta liian vakavasti, olen aukaissut silmani tyon kautta tutuiksi tulleille miehille. Talkkari on edelleen niin jarisyttava pakkaus, ja moikkaillaan edelleen. Mutta se on aivan takuulla varattu, koska ei tuollaiset sankiset pulipaat yleensa vapaita ole. Saan kuitenkin huokailla varjoissa kaihoisasti, ja moikata hymyillen. Sitten on se yksi mies, joka joskus aiheutti varistyksia vatsanpohjassa joskus. Se on alkanut ottaa enemman kontaktia minuun, ja se katsoo edelleenkin jotenkin tiiviisti silmiin, kun tulee vastaan. Pitaa varmaan alkaa viljelemaan sellaista pienta vinoa hymya taman kanssa. Olemme puhuneet enemman viikon aikana, kuin koskaan, ja han myos onnitteli minua toissa saavutetusta onnistumisesta. Ei mitaan hajua, etta onko tyyppi vapaa, mutta silla on parta. Sitten on viela yksi esimies, joka on alkanut jutella enemman, kuin ennen, ja sekin killittaa suoraan silmiin. Ja jos puhun jonkun kolmannen osapuolen kanssa, niin tama esimies jaa helposti kuuntelemaan sanomisiani.

Jos ihastuu, ja rakastuu, niin eihan sille mitaan voi. Toistaiseksi olen kuitenkin ihastunut N:aan, sen typeryyksista huolimatta.

Mista naita putkahtaa?

Onnistun ilmiomaisesti tormaamaan aina persaukisiin miehiin. Kuvittelin, etta N oli fiksu, ja kypsa, ja osaisi jotenkin hoitaa talouttaan. N ei sentaan ole tyoton, mutta silla on kuitenkin suht hyva tyo. Mita se tekee rahalla? Ei se ainakaan minuun sita tuhlaa, joten itseani en voi kovin vaativaksi tyttoystavaksi vaittaa. Ma alan kohta vakavasti suunnitella golf-kurssia, tai jollekkin astetta hienommalle salille liittymista siina toivossa, etta joku oikeasti toimeentuleva tahtoisi vieda minut jouluksi Karibialle.

Se on nyt kuitenkin ilmeisesti niin rahaton, ettei se voikaan ostaan festarilippua, jonka hommaamista olen itse stressannut. Mina raukka olen vaantanyt kaameat maarat tunteja toissa, luopunut asuntounelmista, ja shoppailusta, etta paasisin viettamaan ihanan viikonlopun liejussa, ja tihkusateessa N:n kanssa. Onneksi en ole viela itse ostanut lippua. Voin vaikka sijoittaa saman maaran rahaa pikalomaan Barcelonassa, tai jossain muualla valimerellisissa tunnelmissa. Olen muutenkin kasvanut vahan ulos festareista. Olen parhaimmillani yksin, kannissa, ja aamuyosta, koska kukaan ei arsyta, koska mun ei ole pakko hengailla kenekaan tietyn kanssa kokoajan. Voin harrastaa yksin kannissa olemista aamuyosta aivan kaupunkiymparistossakin, ettei mun ole mikaan pakko kieria viikonloppua liejussa saadakseni miesta. Parisuhteilu festivaalia en edes tohdi kuvitella. Voisin kuvitella, etta avoimuuteni, ja matala arsytyskynnykseni eivat ainakaan helpota poikaystavana olo.

Lisaksi N:lla on kokoajan ollut lippu keikalle toiseen kaupunkiin. Siis about kuukausitolkulla. Keikka on kahden viikon pasta, tottahan toki minun vapaa viikonloppunani, ja kuulin keikasta vasta pari paivaa sitten ensimmaista kertaa. Juuri tama piirre N:ssa saa minut vahan kouhumaan yli. Sitten se alkoi sekoilemaan, etta silla saattaa ollakkin kaksi lippua, ja se aikoo tarkistaa, etta onko vai ei. Ei se koskaan tarkistanut. En ma meinaa mukaan tunkea, todellakaan en. Lahden minilomalle vaikka tuoksi viikonlopuksi, yksin. Tuntuu jotenkin silta, ettei tasta meidan jutusta tule mitaan, vaikka hellyytta, ja jonkinlaisia tunteita riittaa. Minulla on ehdottomasti  tunteita, siksi N:n itsekeskeisyys satuttaakin vahan. Toki minun pitaa muistuttaa itseani, etta otetaan rauhassa, ja katsellaan. Ei saa ottaa liian vakavasti, kun tuntuisi kuitenkin, etta N on kovinkin sitoutunut exaansa.

Koska olen taas jalleen paattanyt olla ottamatta liian vakavasti, olen aukaissut silmani tyon kautta tutuiksi tulleille miehille. Talkkari on edelleen niin jarisyttava pakkaus, ja moikkaillaan edelleen. Mutta se on aivan takuulla varattu, koska ei tuollaiset sankiset pulipaat yleensa vapaita ole. Saan kuitenkin huokailla varjoissa kaihoisasti, ja moikata hymyillen. Sitten on se yksi mies, joka joskus aiheutti varistyksia vatsanpohjassa joskus. Se on alkanut ottaa enemman kontaktia minuun, ja se katsoo edelleenkin jotenkin tiiviisti silmiin, kun tulee vastaan. Pitaa varmaan alkaa viljelemaan sellaista pienta vinoa hymya taman kanssa. Olemme puhuneet enemman viikon aikana, kuin koskaan, ja han myos onnitteli minua toissa saavutetusta onnistumisesta. Ei mitaan hajua, etta onko tyyppi vapaa, mutta silla on parta. Sitten on viela yksi esimies, joka on alkanut jutella enemman, kuin ennen, ja sekin killittaa suoraan silmiin. Ja jos puhun jonkun kolmannen osapuolen kanssa, niin tama esimies jaa helposti kuuntelemaan sanomisiani.

Jos ihastuu, ja rakastuu, niin eihan sille mitaan voi. Toistaiseksi olen kuitenkin ihastunut N:aan, sen typeryyksista huolimatta.

tiistai 26. heinäkuuta 2011

Hektista

Viikonloppu oli aivan super kiireinen. Edustin N:n tyttoystavana, ja teoriassa kaikki meni tosi hyvin. Ihmiset kelle mun piti edustaa oli jotain N:n exan frendeja, ja mulla totta kai ihan kauheat paineet, etten anna naille fiksuille, hyvinkoulutetuille ihmisille ihan niin blondia kuvaa itsestani. Esittaminen unohtui kuitenkin melko akkia, koska tajusin, etta tammonenhan ma oon. Hiton vaikeaa olla jotain muuta, kuin on.

N kuitenkin kayttaytyi jotenkin dorkasti. Se jauhoi exastaan muutaman kerran liikaa. Myos exan aidista puhuttiin. Saahan sita ihmisista puhua, ja en koe exaa mitenkaan uhkana itselleni, koska tyyppi ei ole edes samassa maassa. Olen kuitenkin aikaisemmin jo haistellut, etta N taitaa olla aika tiiviisti yhteydessa entiseensa. Lisaksi entinen kommentoi N:n fb systeemeja kohtalaisen usein. Kiinnostaa vaan tietaa, etta mika stoori niiden eron takana on. Itse kuitenkin uskon, etta mies ei pysty olemaan exansa kaveri eron jalkeen, ilman etta kaveruudessa on niita romanttisiakin tunteita mukana. Taman tutkimuksen olen tehnyt ihan itse livemaailmassa. Kun mies sanoo, etta pysytaan kavereina, niin se ei tosiaakaan tarkoita sita kirjaimellisesti. Joko se tahtoo edelleen edes panna, tai sitten kaveruus meinaa vain sellaista moikkaus-astetta, ja ettei jauheta paskaa toisesta selantakana.

Takaisin N:aan. Viimeinen tippa minull oli, kun jengi kaiveli lompakosta vanhoja valokuvia. Ja kappas vaan, etta kenen kuva N:n lamiskasta loytyi. En jaanyt ihatselemaan, olin jo aikaisemmin vahan omissa maailmoissani, ja sattumalta kuulin exan nimen mainittavan jalleen, ja tajusin mita tapahtuu. Nousin tyylikkaasti penkista, nappasin tupakat matkaan, ja painuin sanaakaan sanomatta ulos, ja rookille. Pitaisi varmaan antaa sille kuva minusta, etta voi paivittaa lompakkonsa sisallon. Ma en kylla muuten kasita eukkoja, jotka viikon deittailun jalkeen tyrkyttavat kuvansa miehen lompakkoon. Mika hitto sen funktion on siella? Ei mulla ainakaan olis aikaa kenekaan valokuvaa ihailla paivan mittaan.

Viikonloppu N:n kanssa oli kylla muuten aivan upea, ja olen kylla  vahvasti ihastunut. Olen alkanut nahda painajaisia siita, siis ihan unia, etta mun kulissit kaatuu, ja lahettelen viesteja vaariin numeroihin, ja ihmettelen exan luokse jaaneita korviksia aaneen N:n seurassa. Lisaksi en muista, etta onko joku sanominen tapahtunut kannissa, vai unessa. Kevyesti vainoharhainen olo. Kai mun pitaa vaan relata, ja pysya erossa vaikeksista eli siis vieraista miehista, ja uusista salaisuuksista. Tahdon olla N:n kanssa. Kunhan se vaan lopettaa exastaan jankkaamisen.

Ainiin, Herra R muuten laittoi viestia. "Mita kuuluu?". En vastannut. Ihme takiainen. Tai sitten se rakastui minuun ikihyviksi sen yhden yon aikana. Lisaksi loysin erinomaisen paikan bongata miehia, jos satun sinkkuutumaan tulevaisuudessa. Jalkapallo-ottelun yleiso koostuu paa-asiassa miehista. Toki hajontaa on varmasti tohtorista junttiin, mutta eratauolla on aikaa kartoittaa, koska paita riittaa kalja-alueella kaverille kans. Jos ei lykasta puoliajalla, niin sitten voi nautiskella katsomon edustalla lammittelevista vaihtopelaajista, ja hedan lihaisista reisistaan, ja juuri sopivan kokoisista pepuista.

Tallaista tallakertaa :)

sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Nyt se sitten kavi

Ihan hetki sitten palasin N:n luota kotiin vaihtamaan vaatteita eilisten grillibileiden jalkeen. Astuin N:n talon portista ulos, ja otin suunnan kohti isompaa katua, ja vapaata taksia. Jouduin ohittamaan Herra A:n studion oven. Silla siunaaman sekuntilla, kun astuin oven eteen, niin se totta munassa aukesi. Mielessa kavi, etta ihan salettiin A, mutta en kehdannut vilkaista sivulle. Jatkoin harppomista, ja pysahdyin kadun kulmassa tahyilemaan taksia. Uskalsin vahan mulkaista tyyppia, joka takanani studiolta asti kaveli, ja tunnistin heti sen valtavan kiharapehkon. Se salettiin bongas mut, mutta ma en teoriassa huomannut sita. Ja katsekontaktilta valtyttiin. Ma sain taksin, ja se jatkoi matkaa. Se naytti tosi tyhmalta, ja lyhyelta, kun taksista sen kavelya seurasin. Huh, onneksi ei tarvi hengailla sellasen tapin kanssa.

torstai 21. heinäkuuta 2011

Oh dear...

Huomasin tassa sellaisen asian, etta George Clooney vain komistuu ikaantyessaan. Kuolaa tihkuu nappikselle, kun erehdyin googlaamaan tyypin kuvia. Nythan se on ilmeisesti sinkkukin, joen enkohan bookkaa lennot Italiaan, ja painu soutelemaan ympari Como-jarvea. Jos ei jaa Clooney haaviin, niin ainakin hartiat kasvavat yhta leveiksi perseen kanssa., ellen kokeile valilla polkuvenetta...hmm. Kai sita pitaa myontaa, etta mulla on joku fetissi vanhempiin miehiin. kai tasta voi vetaa psykologisen analyysin siihen suuntaan, etta isani ei ollut lasna, kun olin ipana, ja teinina suhde oli kovin tulehtunut. Ja vanhemmista ukoista haen jotain isahahmoa. Kukin tyylillaan, mut ma tahtoisin tuon Georgen nyt. Tuo pilke sen silmakulmassa, ja hopeankiilto sen hiuksissa. Grauh.


Mita luulette? Tykkaiskohan se jos sille pyorayttais lohisopan, ja itseleivottuja porkkanasampyloita? Tai voitais me leipoa yhdessakin, siis niita sampyloita...


Vai onko han kuitenkin enemman sisafilè-ihmisia?


Ehka se kaipaa kotiruokaa kun kuitenkin lemppasi sen italialaiskaunottaren.


Ihan sama, kunhan ei koiranpentuja friteeraa aamupalaksi! Huhuu George, tanne pain!


Pitaa varmaan kayda taydentamassa Mr Clooney dvd-osastoa.

keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Etta semmoinen kaveruus

Y on ahdistellut minua jo toista viikkoa, koska tahtoisi harrastaa kimppaseksia jonkun taysin randomin, netista ongitun naisen kanssa. Itse olen sanonut, ette ole kovinkaan kiinnostunut, koska olen kuitenkin suhteessa. Taman kokeilun aika olisi ollut kevaalla, mutta eipa herraa toisen parin oharien jalkeen kiinnostanut. En ole sanonut juuri mitaan, mutta enemman olen ollut silla kannalla, etten ole kiinnostunut kokeilemaan enaa.

Eilen Y:lta tuli viesti, etta nyt pitaisi ensi viikolla tavata joku naisihminen hanen asunnollaan keskella paivaa. En jaksanut vastata, koska oli niin myoha. Ja aamullakaan en ehtinyt. Y alkoi pommittaa puheluilla, joita en joku kuullut/en kiinnostanut vastata. Laitoin sitten viestia, etta sorge, ei kiinnosta, oikeesti. Puhelut jatkuivat. Olin asioilla kaupungilla, enka tosiaankaan ollut kiinnostunut keskustelemaan tasta aihepiirista kymmenien korvien ymparoimana. Iltapaivalla himassa sitten suostuin ottamaan puhelun vastaan, ja sanoin, etta mulla on kylla muutakin elamaa, ja tekemista, etten ehdi kauaa puhua. Y kiristi, ja muka ymmarsi vuoron peraan. Lisaksi se vaitti, etta kaikki mita puhun on valetta, ja en vaan tahdo menna mukaan tahan. No shit Sherlock. Kylla, minua hermostuttaa, ja idea kimppatreffien jarjestamisesta ei tunnu luonnolliselle, ja mukavalle. Sen lisaksi, etten tosiaankaan halua, niin sen ehdottamina paivina mulla on ihan oikeasti ollut jotain muuta, tarkeampaa tekemista. Y tietaa vain vahan elamastani, ja minulla sattuu aika menevan muuhuin kuin potentiaalisten seksikumppanien naaraamiseen netista, kuten han tuntuu aikansa kayttavan. Lisaksi sekin nykyaan seurustelee eksansa kanssa, ja ei tosiaankaan kiinnosta seota varattuu, ja antaa yhtaan tukea Y:n hairiintyneelle kaytokselle.

Puhelimessa se oli aivan hysteerinen, ja se ei antanut minun sanoa mitaan. Se oli tosin ihan hyva, koska mun piti ahtaa vaivalla kokattu lounas naamariin suht tiukassa aikakehyksessa. Mulla oli siis reilusti aikaa ahtaa currya naamariin, kun Y esitelmoi jostain turhasta. Lisaksi luin ht.nettia haarukoinnin ohessa. Sen mieli tuntui vaihtuvan kokoajan, ja valilla se syytteli, ja valilla yritti analysoida mun epatervetta kaytosta. Mutta ma olen nyt siis virallisesti "full of shit", ja en puhu mistaan totta. No tietenkaan en. Lisaksi sielta tuli arvioita mun mielenterveydesta, mika oli hassua sen suusta. En ole itseani ihan taysilla kayvaksi ikina vaittanytkaan, joku vamma paassa varmaankin on. Myontelin sitten siina, sen mita riisin pupeltamiselta sain aanta suusta ulos.

Taman yksipuolisen puhelinkeskustelun aikana muistelin aikaisempaa analyysiani Y:sta. Sanoin joskus, etta se on tottunut saamaan kaiken periksi, ja sen jankkaa, ja jankkaa, kunnes toinen antaa periksi. Han on iltatahdeksi syntynyt, ja koko elamantarinaansa peilaten naen niin tuon piirteen, etta sen pitaa saa kaikki periksi, ja sille ei saa sanoa ei. Se yritti viela suostutella, ja vedota mun omatuntoon, ja meidan kaveruuden pituuteen, ja luottamukseen. En siltikaan suostunut.

Lopulta jouduin lopettamaan puhelun, koska mulla oli oikeasti kiire, eika aikaa jauhaa jostain turhasta puhelimessa. Y:sta oli vaikea paasta eroon. Lopulta vaan sanoin, etta: "Hei. Mun pitaa nyt oikeasti menna tekemaan tarkeita asioita, moikka!".

Vartin paasta silta tuli sitten tosi dramaattinen viesti, ettei mun tarvitse ryhtya kimppakivaan, eika mihinkaan enaa sen kanssa koskaan ikina. Panin takaisin, etta "Silta nayttaa. Oletpa dramaattinen :D". En saanut tahan koskaan vastausta. Nyt vaan toivon varpaat ristissa, etta se ei suutuksissaan tee mitaan paskasta temppua minulle. No, jos tekee, niin opinpahan taas ihmisista enemman. Kunnian menetyksesta selviaa kuitenkin elossa, jos on tarpeeksi vahva, ja tottunut vastaavan paskaan.

Pankoot Y vaan naisystavaansa jatkossa, ja jattaa minut rauhaan. Vitun rasittavaa tuollainen kinuaminen, ja manipuloinnin yrittaminen. En ole edes sen kanssa pannut aikoihin. En edes muista milloin viimeksi. Tuntuu, etta olen K:n kanssa pelehtinyt sen jalkeen. Jotenkin tuntuu, etta olen viimeksi Y:n kanssa telminyt maaliskuussa. Joko se oli vahan ihastunut, tai sitten se bongasi minussa mahdollisen helpon manipuloitavan hempukan omiin seksitarpeisiinsa. Olen maaliskuun mielenterveydellisesta tilasta parantunut paljon, ei minua enaa niin helposti ohjailla tekemaan mitaan.

Toivoisin, etta chapter taman seksiaddiktin kanssa nyt paattyisi, ja se jattaisi minut rauhaan.

Mut hei, muuten menee hyvin, ja yritan pysya pois ongelmista, ja harmailta alueilta. Ei siis seikkailuja Almalle.

sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Mitas?

Sain tuossa aiemmin paivalla herra viime viikonlopun hoidolta viestin, etta mita teen tanaan. No enhan tassa tee juuri mitaan. N lahti juuri kotiinsa, ja nyt mulla ei oikeastaan olekaan mitaan tekemista. Hieman himottaisin sunnuntaikannien vetaminen, salassa tietenkin, siis N:lta. Seksia tekis mieli, mutta jotenkaan ei musta olis ihan selvinpain hassimaan parisuhteen ulkopuolella. Voishan sita tietenkin vaan heittaa tyypille viestin takaisin, etta oon duunissa. Toisaalta sita ois kiva koeajaa selvinpain, koska tyyppi oli niin retea, ja kuten mainitsin jo, niin mua panettaa.

Toisaalta meilla oli hurjan ihana viikonloppu, ja musta tuntuu, etta olen kuitenkin niin onnellinen, kun olen N:n seurassa. Ehka ma oon tanaan "toissa", ja koetan uskotella itselleni, etta selvinpain on ihan kivaa, ja etta pystyn olemaan uskollinen tasta eteenpain. Toisaalta mun tekis mieli hakea pullo valkkaria, ja imaista pari lasillista, ja katsella sitten uudestaan fiiliksia.

En ma ainakaan ihan vartavasten lahde ulos munan perassa. Tasta pidan muuten kiinni! Ja N:sta! Se on ihan mieleton tyyppi.

perjantai 15. heinäkuuta 2011

Lykastaa

Nyt nayttaa silta, etta opinnot saavat jaada taten unholaan, ja elama nayttaa ihan super valoisalta. Nyt pitaa vaan ottaa koululle yhteytta, etten ole tulossa takaisin, enka meinaa palauttaa puuttuvia tehtaviakaan. Tai ehka kannattais pistaa akettiin tama vuosi, niin vosi sitten joskus jatkaan puuttuvan vuoden, jos silta tuntuu? Kai pitaa meilia lahettaa, ja kysya paaopettajalta, etta miten kantsis. Olen aivan super onnellinen. Sain oman alan taysiaikaista tyota, voiko parempaa naina aikoina toivoa?!

Tuli mieleen, etta mita mun sunnuntainen pano sanoi mulle. Se kummasteli, kun mulla on niin isot, ja terhakat rinnat minun ikaisekseni. Niin, ja jotain se mainitsi myos kiinteasta takapuolesta, mutta se oli kylla vale, koska tuosta ei kylla saa kiinteaa millaan tieteella. Herra K:kin joskus antoi tunnustusta, etta tykkaa mun isosta ja lihaisasta perseesta, K puhui aina totta. Tyyppi oli kai sitten nuorempi, mutta en makaan mikaan ihan kalkkis nyt viela ole. Tajusin myos, ettei kukaan kysy papereita enaa missaan. Reissussakin sain paniikin, kun nakyivat ovella kysyvan kaikilta henkkarit, ja itse en kanna koskaan moisia mukana, kun ei kuitenkaan ole tarvetta. Eika kysytty sinnekkaan yokerhoon mennessa. Katsoin henkkareita tarkistanutta naista syvalle silmiin oman vuoroni tullessa, ja nainen vaan nyokkasi, ja paasti lapi. Silleen ihan siistia, ettei aina epailla alaikaiseksi, mutta kai naille juonteille naamassa pitaisi alkaa miettia jotain hoitokeinoja.

Mahtava paatos viikolle. Lauantaina pitaa varmaan vahan juhlia elamaa noin yleisesti!

keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

Mietintaa

Tapasin N:n eilen. Olin aivan mielettoman pahalla tuulella, ja suunnilleen heittelin kivia, ja potkin roskiksia, kun tamppasin kohti N:n majapaikkaa. Paha tuuli jatkui ehka nelja minuuttia sen jalkeen, kun paasin samaan tilaan N:n kanssa. Aivan uskomatonta. Se osasi juuri myotailla kiukkuani sen aikaa, etta sain laatikollisen nuudeliwokkia naaman eteen kiinalaisesta, ja elama alkoi taas hymyilla. Mieli parani jo N:n lasnaolosta, ja ruoka vei lopunkin raivon pois. Aika vau, kun huomasin, etta joku henkilo voi oikeasti parantaa mun synkkaa mielta.

Syy miksi olin vihainen johtui mun fillarista, ja tyhmasta exasta, joka laittoi siihen sellaiset venttiilit mitka eivat kesta mun kayttoa. Taki mieli huutaa, ja hakata pyorien pinnat sisaan, ja lopulta heittaa pumppu niin pitkalle, kuin kapalasta irtoaa. Kaikki osat ovat viela ehjia. Heti huomenna raahaan romun pyorakauppaan, ja saavat vaihtaa siihen blondin kasiteltavissa olevat osat. Jos se maksaa liikaa, niin heitan ton paskan jokeen kotimatkalla, ja ostan uuden tilalle netista, ja kunnollisen pumpun. Mulla tulee sita paitsi selka kipeaksi tuolla ajamisesta.

Jokseenkin siistia harrastaa N:n kanssa seksia. On ihan eri asia panna jonkun kanssa, joka oikeasti tuntuisi valittavan, ja nauttii aivan eri tavalla kosketuksesta, kuin kasvoton, ja taysin tunteeton baaripoka. Tajusin taman eilen, kun jokainen soluni vaati orgasmia, enka vaan tyytynyt jaamaan saamatta, kun N tuli. Pakotin sen jeesaamaan minutkin rajan yli, ja olo oli aivan mahdottoman hyva.

Ihan hyva fiilis. Miksi ihmeessa olen kuitenkin harastanut seksia vieraiden ihmisen kanssa viimeisen kahden viikon aikana? Olen pannut vierasta yhta paljon, kuin poikaystavaani. Erikoisia nama mielen kuviot.

maanantai 11. heinäkuuta 2011

Uhkapelia

Huomattavat ponnistukseni sen eteen, etten eksy tekemaan holmoyksia kuluneena viikonloppuna eivat sitten olleetkaan riittavia. Lauantaina sain pidettya itseni kotona, ja hallinnassa. Sunnuntaina kavin paikallisessa sporttibaarissa muutamalla. Muutama lahti sitten lisaantymaan, koska loysin hulvatonta seuraa. Alkuperainen seura alkoi humaltumaan hieman liikaa, ja seuraan liittyi heidan kaverinsa, mika sitten totisesti olikin kiinnostava tyyppi. Onneksi alkuperaiset tyypit katosivat, ja jain kahden taman kiinnostavan hemmon kanssa. En siis ollut muilla tavoin  kiinnostunut, vaan ainoastaan seksin osalta. Huvittavaa on, etta Y on ruinannut erittain ahkerasti tassa kuluneella viikolla. Olen yrittanyt torjua mahdollisimman selkeasti, mutta Y tietaa mun olevan heikko, ja huono pysymaan paatoksissani...Y siis yrittaa saada minua takaisin kimppakiva-hankkeeseen.  Jos ma vaan sanon "ei" sen viimeisen kerran, ja torjun jatkossa kaikki tuohon viittaavat ehdotukset..hmmm..

No, takaisin sunnuntai-rakastajaani. Niinhan siina sitten kavi, etta paadyimme minun luokseni, ja kutupuuhiin. Kasittaakseni saatonikin seurustelee, joten tilanne ei ole yhtaan niin paha. Eihan ole? Tyypissa oli jotenkin niin paljon karismaa, ja sellaista sahkoa, etta pakkohan se oli testata . Lisaksi se naytti silta F:n kaverilta, joka ruinasi minua deiteille kevaammalla. Tyyppi ei ollut ujo ollenkaan, mika on aina yhta miellyttava piirre sankykumppanilta. Itse olin harvinaisen hutsumaisella tuulella, enkai muuten olisi tilanteeseen edes paatynyt. Ehehee.

Omatunto soimaa nyt ankarammin, kuin viikko sitten. Tammoiset puuhat kotikaupungissa on aina riski. Joku N:n kaveri on saattanut olla baarissa, kun valutimme kuolaa toistemme suihin. Toisaalta, jos jaan kiinni, ja "parisuhteeni" N:n kanssa vanhenee, niin totaalisesti ansaitsen sen. Lisaksi kayttaydyin todella roisisti, ja mulla oli ihme rooli paalla eilen. Se nainen ei ollut se kiltti, ja herkka Alma, vaan raavasuinen narttu, joka haki vain huomiota, ei mitaan muuta. Jotenkin juttelu vieraiden miesten kanssa selkiytti ajatuksiani myos suhteestani. Kerroin naille tuntemattomille fiilikseni suhteesta, ja he kehoittivat kylla (tietenkin) miettimaan suhteemme maaritelmaa uudelleen, koska homma ei heidan korviinsa kuulostanu seurustelulta, vaan hengailulta. Y sanoi samaa tassa kuluneella viikolla. Enkai ma sitten ole niin vaarassa siina, etta mielestani N ei ole tarpeeksi sitoutunut. Toisaalta ei nama omatkaan puuhat mistaan ultimaalisesta valittamisesta kerro.

Eilisen mies tahto puhelinnmeroni, ja tahtoisi tavata seksin merkeissa uudelleen. Toki kokeilisin selvinpain uudestaan, koska tyyppi oli erittain lupaava. Kahdeksan tunnin juopottelun paatteeksi mikaan ei kylla tunnu oikein miltaan, ja se on aika sama, etta mita siella pillussa uittaa. Tuskin tyyppi kuitenkaan soittaa, koska se morkkistelee tyttoystavansa kainalossa. Olis oikeastaan ihan hyva, ettei se soittais. Toisaalta voin jattaa vastaamattakin. Ei se muuten soita, koska ihan reteesti pieraisin sen edessa, tosin vanhingossa. Sain sen ehka nayttamaan, etta piereminen on ihan cool. Mutta voisin kuvitella, ettei piereskely kylla ainakaan suurempia intohimoja jata kytemaan. Itse ajattelisin reippaasti seksin jalkeen pierevasta miehesta, etta: "vittu, mika juntti!". Etta nain.

Pelottaa jotenkin tama oma mielen kunto. Miksi ma hakeudun tallaisiin tilanteisiin, ja mita ma kuvittelen saavani ventovieraiden kanssa nakuna pelehtimisesta? Vetovoimaani ei kuitenkaan voi kiistaa, ja tiedan itsekin olevani nayttava paketti. Mutta miksi ma haen jatkuvasti sita hyvaksyntaa, vaikka tiedan kelpaavani. Kelpaanko itselleni? Mun tarvis kayda terapoimassa itseani ihan ammatilaisen kanssa. Viimeksi terapeutti vaan jankutti alkon kaytosta. Sen ma kylla tiedosta, etta se yleensa ajaa minut ongelmiin. Harvemmin sita tulee ruokakaupan jonosta ketaan vietya kotiin. Etta jos sita vaikka pysyttelin nyt vaan ihan selvnpain, tai jos tekee mieli juoda, niin pysya sitten kotona dokaamassa. Mutta en ma ihan terve kai ole.

Toivottavasti viikko tuo tellessaan paljon hyvaa, ja saan haudattua nama hieman ikavat asiat taas joksikin aikaa!

lauantai 9. heinäkuuta 2011

Niinkuin vain elavat voi

Nyt pitaa kylla reipastua. Olen jumittanut kotosalla eilis illasta lahtien. En siis tehnyt mitaan perjantai iltana. N on reissussa, ja mulla on semisti tylsaa. Mietin pari paivaa sitten, etta lahtisin minakin reissuun viikonlopuksi, mutta kotonakin on tekemista. Toki pieni seikkailu vieraassa kaupungissa tekisi teraa, vaikka vasta viikko sitten palasin edellisesta reissusta.

Olen paattanyt heittaytya snobiksi, ja ulkoistaa kotitoitani muille tahoille. Sain houkuttelevan pesulatarjouksen postissa, ja katseeni kiinnittyi siihen faktaan, etta ne silittaa minka vaatekappaleen tahansa aivan naurettavaan hintaan. Itse vihaan silittamista niin paljon, etta maksaisin siita iloista, etta joku kavisi lapi raudan kanssa lumppuni. Odottelen vastausta, etta peseeko ne myos mattoja, koska mun muutama matto kaipaisi kovasti jonkinlaista pesua. Naa kestaisi vesipesunkin, mutta koska mua ei huvita menna takapihalle mattopyykille, niin voisin maksaa jollekkin muulle siita, etta saa rystysensa verille.

Toisaalta nuo matot voisi odottaa siihen asti, kunnes varmistuu, etta saanko taysiaikaista hommaa omalta alalta. Lahelta liippaa. Ensi viikolla selviaa. On 50/50 mahdollisuus. Tottakai se homma on mun ;) Hakijoita oli 200, ja selvisin kahden parhaan joukkoon. Sinallaan olen jo voittaja.

Mulla on ikava N:aa. Jotenkin musta tuntuu, ettei me ikina pasta yhdessa reissuun, ja kaikki suunnitelmat jaa tekematta. Itse uskaltaisin tehda suunnitelmia tulevaisuuteen, mutta jotenkin se tuntuu olevan mahdotonta budjetoida meita molempia kiinnostaviin systeemeihin. Ja vaikka kiinnostaisikin, niin aikataulut menee sitten ristiin. Tata ongelmaa ole yrittanyt itse ratkaista olevalla joustava, mutta jotenkin tuntuu, etta N ei pista samaa vaivaa siihen. Parin kuukauden paasta on yksi festari, joka maksaa melkein kolme sataa. Olen selvasti ilmoittanut, etta minulla tuskin on varaa, koska toistaiseksi olen opiskelija, ja osa-aikaduunissa. N ei ole kommentoinut oikein mitaan, ja olen kasittanyt, etta se on menossa joka tapauksessa. En sitten tieda, etta ajattelenko vain mina nain, mutta tuntuu, etta monessakin tapauksessa pariskunta jattaisi menematta, ja tekisivat jotain tuona viikonloppuna yhdessa. Tokihan oma vapaus taytyy suhteessakin sailyttaa, mutta kylla mulla olisi paska fiilis remuta festareilla, kun tytti/poikaystava nokottaa kaupungissa, ja lukee jatkuvaa update-tulvaa fb:ssa.

Se missa mun mielesta kenka puristaa  N:n ja minun suhteessa on juuri se, etta N tuntuu olevan viela siina vaiheessa elamaa, etta on "pakko" luuhata kaikki kissanristiaiset lapi tyttoystavansa kanssa tai ilman, kunhan ilmestyy, ja ponkittaa sosiaalista statustaan. Tokihan siihen vierelle sopii nainen, joka on valehtelematta oikeasti nayttava, ja kelpaisi muillekkin. N tuntuu oleva ylpea, etta olen siina vieressa, ja kertoo aina ystaviensa kommentteja minusta tapaamisen jalkeen. Yleensa erittain positiivisia, ja ylistavia. Mina tajusin puolisen vuotta sitten sen, ettei mun tarvitse olla menossa kokoajan, koska mun ei tarvitse todistella kenellekkaan muulle mitaan, ja "nayttaytya" saannnolisin valiajoin. Hiljainen elama on just cool, ja tahtoisin jakaa sen just N:n kanssa.

Onko itsellani sitten jotenkin teinimaiset ajatukset parisuhteesta? Itse olen tottunut, etta asioita tehdaan yhdessa, eika niin, etta se on ihan sama jos ilmestyn, tai jatan ilmestymatta N:n kainaloon. Itse ajattelen myos, etta kaiksta tarjolla olevista henkiloista mieluisimmin viettaisin aikaa juuri sen seurustelukumppanin kanssa. Ja jos kumppani ehdottaa jotain muuta ajanviettetta, niin itse olisin ainakin valmis tekemaan kompromissin, etta voisimme viettaa aikaa yhdessa. Toivottavasti joku tajuaa, etta mita yritan sanoa. Jotenkin tata fiilista on tosi vaikea maaritella, ja purkaa tekstiksi. Jos haluan vain hengailla jonkun kanss, niin en kutsu sita parisuhteeksi, ja voin tehda sen K:n tai Y:n kanssa, ja avata nettideitti profiilini uudelleen. N ei ole yhtaan player, taydellinen vastakohta, enka usko, etta se pelkan seksinkaan takia minun kanssa pyorii. Ehka silla on vaan joku emotionaalinen lukko, ja se pelkaa omia fiiliksiaan. Taidan taas paatya ajatukseen, etta olen monessa suhteessa kokeneempi, kuin N. Mutta arvatkaa, etta uskallanko ottaa mitaan tallaista puheeksi N:n kanssa. Sehan saa hepulin ihan varmasti, ja alkaa syyttaa, etta ma yritan rajoittaa SEN elamaa. Kuten Malla kommetoi aikaisempaa postausta, ja mihin mina yhdyn 100 % , niin parisuhde on kompromisseja. Ja jos tykataan toisesta, niin silloin tullaan vastaan, ja tarkastetaan omia nakemyksia.

Katsellaan nyt joitain viikkoja viela, etta miten taa alkaa kaantymaan. Toki N on minulle viestitellyt reissusta, ja kyllahan sekin merkkaa jotain. Olisi vaan toi kiva olla siella reissussa yhdessa, mutta en kelvannut mukaan (toki olinhan juri itsekin matkoilla., yksin...mutta matkaa varatessa kylla mainitsin asiasta, ja N sanoi, ettei silla ole varaa...), koska tama on ns. poikien reissu. Han, ja kohdekaupungissa asuva ystavansa. Tieda vaikka biseksuaalikin sitten olisi...haha. Mutta en tahtoisi antaa periksi, koska N on oikeasti kovin normaali mies. Koska olen vakavin mielin, niin jotenkin pitaisi N saada tajuamaan se. En voi sanoa olevani rakastunut, tai ehka olenkin. Ikavoin, ja ajattelen hanta. Tokihan tama voi olla myos laheisriippuvaisuutta. Jos kertoisin olevani rakastunut, niin muuttuisiko sen asenne? Valehtelisinko itselleni silloin? Olisiko se epatoivoista?

Eikai tama voi olla muuta, kuin laheisriippuvaisuutta, koska siita on ainoastaan viikko, kun panin miesta pallon etelapuolelta. Ja olen viestitellyt Y:n kanssa seksiasioissa talla viikolla. Toisaalta N taytti kaikki toiveeni tiistai-iltana. Parisuhteessa ei ole kyse kuitenkaan vain seksista, vaan kumppanuudesta, henkisesta hyvasta olosta.

Ah, nyt liikkelle, kun viela henki pihisee, eika tarvitse miettia ketaan muuta tana viikonloppuna ;)

keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Outoja tuntemuksia


N:n kanssa saatiin homma skulaamaan lopulta. Pyysin anteeksi, ja sopertelin jotain PMS taipumuksista. Tieda sitten, etta uskoiko se. Vahan jotenkin havettaa, etta reagoin noin, ja heitin ihan ihme syyllistyksiakin. Otan meidan jutun ihan liian vakavasti. N ei selvastikaan ole ihan samalla tasolla sitoutumassa, koska se on jotenkin viela jamahtanyt teini-ikaan, ja kaveripiiri-vaiheeseen. Itsehan olen niin alyttoman kypsa ihminen, ja harrastan vaan suhteen ulkopuolista seksia ynna muuta asiaan liittyvaa kahmintaa, kun silma valttaa. Kirjoitin jo pari viikkoa sitten, etta mun pitaa rentoutua N:n kanssa. Ja lopettaa vauvojen katselu, ja Suomi-loman suunnittelu. Eilen meilla oli kuitenkin aivan mahtavaa seksia, ja tunne oli niin aito meidan valilla. Katsotaan nyt, etta onko N kypsa suhteeseen. Exaansa se tuntuu kuitenkin olevan yhteydessa. En ole viela urkkinut, etta miksi ovat eronneet...En ole mustis, mietin vaan, etta onko N:n sydan sarjetty, ja se viela elattelee toiveita exastaan. Jotenkin aavistelen, etta N on ollut erostaan lahtien sinkkuna. Joskun ekoja kertoja pannessa, se pyyteli anteeksi kompelyyttaan, ja mainitsi pitkan tauon. Mietin vaan, etta jos se on ollut nelja vuotta sinkkuna sydamen sarjennan jalkeen, niin jonkunhan taytyy olla se ensimmainen uuden elaman tyttoystava. Se joka ottaa vastaan kaihot exan peraan, epavarmuuden, sinkkuelaman tuoneen itsenaisyyden...

Tuo yllaoleva kuva liittyy ajatuksistani muuttaa takaisin Suomeen. Nyt se sitten iski. Olen odotellut jo pari vuotta, etta missa vaiheessa se iskee. Koti-ikava. Mietiskelin eilen toissa, etta entas jos tyokuviot ei natsaakaan taalla, niin miksen palaisi Suomeen. Taalla minulla ei toisaalta ole mitaan menetettavaa. Voisin oikeastaan lahtea koska vaan takaisin aidin soppapatojen aareen, suomalaisten ystavien lahelle, ja jatkaa elamaa koiran yksinhuoltajana Vantaalaisessa lahiossa. Tuki, ja turva olisi lahella, ja ilmainen terveydenhoito lammittaisi mielta, koska terveys tuntuu prakaavan koska vain. Toita saisin aika varmasti edellisesta firmastani. Toisaalta ei huvittaisi antaa periksi taalla, ja luikkia kotiin. Mun pitaisi nayttaa naille laahaaville opiskeluille, ja hommata se unelmieni tyopaikka, ja komea mies (tai no se mulla on jo...tavallaan...). Ah, eka taa menee ohi. Ma tahtoisin asua monessa maassa ennen Suomeen paluuta. Suomi kylla kuulostaa niin auvoisalta vaihtoehdolta tahan jokapaivaiseen rimpuiluun nahden. Toisaalta ei mun elamasta oikein puutu nytkaan mitaan.

Ma kuolen sen meidan talkkarin kanssa. Se tulee mua kokoajan vastaan! Se tervehtii aina. Eilen se jopa ryntasi auttamaan minua, kun satkin tavaravuoren, ja oven kanssa. Ja talkkari jopa nauroi mun kuivalle tilannehuumorille. Niin kuuma mies, etten ehka selvia  ilman koeajoa. Pitaa hieman flirttailla. Olen kovin huolissani, etten ole kuullut mitaan infoa meidan firman kesajuhlista viela. Siella olisi ainakin mahdollista tutustua kuumien uroiden kanssa, ja katsoa, etta loytyisiko sielta jotain vakavin mielin olevia sulhaskandidaatteja.

Mun pitaa vahan rentoutua, rauhoittua. Stressata vahemman, miettia olemattomasti. Pitaa vaan hymyilla, ja ottaa jatkossakin vastaan hymyillen kehut hyvinmuodostuneista saarista taysin randomilta mies kollegalta. Missakohan sekin on mun saaret nahnyt? En niita nyt kovin usein esittele.

maanantai 4. heinäkuuta 2011

Nothing more to say

Pari tuntia vaannettiin N:n kanssa ilta-auringon painuessa mailleen. Joinain hetkina vesisuihkun aani taytti hiljaisuuden. Hetki oli juuri sellainen kuin pelkasinkin. N oli vihainen yhdesta viestistani, missa ainoastaan ilmaisin, etta tunnen oloni hylatyksi, ja paiva meni pialle. Vahan turhan dramaattinen viesti ehka joo. N on riidellessa tuppisuu. Piirre jota miehessa vihaan, ja saa mut suunnilleen kiipeamaan verhoihin.

En tosiaan tieda, etta mita oikein kirjoittaisin. Ongelma on nyt erilaisissa nakemyksissa. Ja N pelkaa sita, etta meille tulee joskus konflikti uudestaan. Minun korvaani tuo kuulosti hyvin ankealta suhteemme tulevaisuuden kannalta. Eikai mikaan suhde ikina toimi, jos aina pelataan riidan syttymista, tai eriavia mielipiteita. Yritin kysella vahan, etta mita se oikein suhteelta haluaa, muttei se osannut oikein vastata. Se kutenkin selvisi, ettei silla ole mitaan aikomusta rauhoittaa juhlimista. Juuri se alkon kaytto on mietityttanyt. En ma tosiaan mitaan raivoraitista etsi, mutta itseani ei kiinnosta juhlia edes joka toinen viikonloppu. Kai tassa menee intressit ristiin tosi pahasti. Han haluaa viela elaa nuoruuttan, vaikka fyysinen ika raksuttaa korkealla Minusta taas tuntuu silta, etta tahtoisin asettua vahan aloilleni.

Itse olen sita mielta, etta joidenkin ihmisten kanssa ollessa tuntuu hyvalta. Ja silloin halua nahda vaivaa, etta saa osapuolten valilla olevat rypyt tasoitettua, ja tehtya kompromisseja. Ymmarsin N:n nakemysen olevan, ettei han usko kompromisseihin parisuhteessa. Eli siis pitaa loytaa joku, joka ajattelee taysin samalla tavalla, ilman yhtan eriavaa mielipidetta, niinko? Kappas, kun en ole loytanytkaan ketaan vakavaa suhdetta...

Kaikki kirjoittamani kuulostaa juuri niin katastrofaaliselta, etta mita jarkea edes jatkaa suhdetta? N vetaytyi miettimaan meidan tilannetta. Tokihan pyysi anteeksi kaytostaan. Han saattoi minut bussipysakille, ja sitten se vaan lahti. Halaamatta, tekematta mitaan. Tein selvaksi, etta olen todella kiireinen talla viikolla, ja meinaan lopettaa joustamisen siihen suuntaan, etta saataisiin aikaa yhdessa. Koska selvasti mina olen ollut enemman mukana kuin han, ja jopa tosissaan.

Naurettavaa jos suhde kaatuu ensimmaiseen ongelmaan. N ei tuntunut tekevan komromisseja taman asian tiimoilta. Toki koko riita levisi ihan liian suureksi, eika minua huvittaisi enaa riidella. Pitaisi varmaan antaa periksi, ja lahettaa ihan normaali viesti, etta "Mita kuuluu? Anna anteeksi". Toki ei viestilla ole mitaan virkaa, jos N on jo paattanyt, etta olemme liian erilaisia.

Kylla ma tahtoisin jatkaa viela suhdetta. Mulla on ollut  aina hyva olo N:n kanssa, turvallinen. Siis sellainen, etta tahtoo antaa itsestaan mahdolisimman paljon.

Eikai tassa mitan meneta, vaikka sellaisen positiivisen viestin heittaisinkin N:lle. Ma en kesta epasopua, se tappaa hymyn.

Tanaan meinaan kuitenkin nauttia aurinkoisesta kesapaivasta, ja yrittaa olla iloinen muista asioista mita mulla on. Niin ja rakastaa itseani!

sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

Menee jannaksi

Ongelmoin eilen N:lle tekstarien muodossa aika vittumaista settia. Olin oikeasti loukkaantunut, etta se ei tullut tapaamaan minua, ja ehka vahan juhlimaan omia synttareitani, vaan alitsi toisten seuran. Koko reissun ajan vaihdettiin lampimia viesteja, ja mulla oli aika ikava sita. Viestit mita sille lahetin olivat silkkaa myrttyrointia, ja pahaa oloa. Ja asiattomia tilanteen "vakavuuteen" nahden (mun puolustus on edelleen PMS...). Mutta itse olin itku kurkussa koko kotimatkan, kun selvisi, etta jain kakkoseksi lauantai-illan seurana, ja muutenkin aikataulujen sovittaminen yhteen ei tunnu toimivan, vaikka itse annan kaikkeni. Kuitenkin meidan piti nahda tanaan.

Tyypista ei nyt sitten kuulunutkaan mitaan, ja laitoin tekstaria, etta mitkas olikaan suunnitelmat. Mulla on niin paha fiilis tasta vastauksesta. Se laittoin takaisin, etta tavataanko kahdeksalta, ja mennaan kavelylle. Niin varmasti heilahtaa lapikas tana iltana. Tai sitten se haluaa vaan selvittaa nama erimielisyydet puolueettomalla maaperalla. Eikai kukaan nyt anna ensimmaisesta sanaharkasta lapikasta? No jos antaa, niin sittenhan paasen jatkamaan omaa polkuani ilman jotain itsetunnotonta dorkaa, joka kavahtaa vahan kiukuttelevaa naista. Sattuu tama silti, vaikka en viela kovin suuria tunteita itsestani tunnistanut. Tunteita kuitenkin, ja se on paljon tallaiselta rakkauden ramapauttamalta. Itse tahtoisin viela katsoa meidan juttua, ja antaa aikaa, koska viihdyn kovin hyvin N:n seurassa, eika siina varsinaisesti arsyta mikaan piirre.

Jos homma menee kuitenkin vaan taman solmun avaamiseen, niin pitaisi varmaan kirjoittaa joku check list, etta pysyn aiheessa, enka kiukuissani lipsauta mitaan aivan aiheeseen liittymatonta. Kuten vaikka mieshistoriaani, ja tuoreampia salaisuuksia. Ei mua toisaalta edes kiukuta enaa. Tahtoisin vaan ola niinkuin ennenkin, enka tehda tasta enaa yhtaan suurempaa numeroa..Kavelylle meno kahdeksalta on jo aivan karsean iso numero minulle. Toisaalta nyt olisi tiedossa avoin foorumi hyvassa hengesa, missa paasen jakamaan kokemiani vaaryyksia, ja jakamaan oivia kehitysideoita. Mutta olen enemman helposti syttyvaa tyyppia, joka saa suunsa puhtaaksi ainoastaan leimahtamalla. En ma pysty keraamaan rohkeutta varastoon, ja kaymaan lapi kaikkia kipeita aiheita kello kahdeksalta sunnuntai-iltana.

En ma kuitenkaan ole tehnyt mitaan, siis yleisesti tiedossa olevaa, jonka takia minut voitaisiin hyljata. Jos muutama kiukkuinen tekstari saa miehen pasmat sekaisin lopullisesti, niin tosiaan se mies ei voi olla minulle oikea.

Ansaitsen sen mahdollisen lapikkaan kuvan persiiseeni, jos totta puhutaan. Olen pelehtiny kahden miehen kanssa, salaillut herpesta, ja jaan saannollisesti kuulumia ex-vakipanon kanssa. Lisaksi itkeskelen exan peraan. Tasta lahtee unelmien tyttoystava omistautuneeseen, ja kokeneeseen kotiin! Minkas teet, olen tallainen, ja rakastan itseani taas enemman, kuin ennen. Luulen, etta mulla on alkamassa taas uusi ajanjakso elamassa. Tiedan enemman parin viikon kuluessa varmasti.

Pari tuntia aikaa stressata, etta mita tapahtuu myohemmin. Pitaa varmaan valjastaa kaalimato hommiin, ja muistella hekumaisia hetkia mita vietin australialaisen, ja sen kielen kanssa. Ehka ma pystyn rentoumaan...Mulla on myos puolikas pullo valkkaria kaapissa. Taidan kumota sen kurkusta alas ennen N:n tapaamista.

Itsehan karsin akuutista itseluottamuksen puutteesta tanaan..Kai tassa pitaa vaan luottaa omaan vetovoimaansa, ja uskoa parempaa huomiseen, mita sitten tapahtuukaan!

Sutinaa, ei vakavaa


Hei tyypit!

Olihan sitten sellainen loma, etta oksat pois...Tarkoitus oli ottaa ihan iisisti, mutta vikana iltana lipsahti vahan lapasesta. Yllaoleva kuva antaa osviittaa, etta miehiin tama lipsahdus liittyy. Kovin yllattavaa. Ja erityisesti Owen Wilsonin doppelgangeriin.

Tavattiin yokerhossa, tai no oikeastaan juttelimme jos hostellilla aikaisemmin. Paatin jo silloin, etta jos tekee mieli pokata joku illan aikana, niin tuo blondi, kaksimetrinen Down Under-surffari on se iskemiseni kohde. Se ei ollut helppo kohde Yritin harvakseltaan jutustella, muttei se lammennyt ollenkaan. Huomasin sen katselevan minua, ja yrittavan luoda katsekontaktia. Ymmarsin yskan varsin nopeasti, ja aloin vahitellen vastata vilkaisuilla sen luomiin silmayksiin. Jossain vaiheessa se lahti vessaan, ja kertoi palaavansa pian. Mennessaan se kosketti kadella kantiotani, you know, kun ohitetaan toista ahtaassa tilassa. Kosketus kertoi pelin hengen, ja jarkyttavaa kylla, olin taysin valmis pieneen seikkailuun. Kun tyyppi tuli takaisin, han asettautui taakseni seisomaan. Ja voin sen vaan sanoa, etta koskettelu ei ollut haveliasta enaa siina vaiheessa! Rivoa, junttia, julkeaa, rohkeaa...you can decide! Mutta toistemme genitaaleja siina hiplailimme, aivan julkisella paikalla. Niin, ja toki kielaroimme myos. Onneksi ei ollut tuttuja paikalla....Takit sitten ulos narikasta, ja kavelylle kohti hostelliamme.

Juttu ei lentanyt meidan valilla. Ihan selva homma. Kaksi yksinaista matkaajaa kohtasivat yossa, ja molemmilla on tarve tyydyttaa laheisyyden tarvetta, ja kiihkoa ilman sen ihmeellisempia sitoomuksia, tai tunne-elaman kolauksia. Ja hei, olihan se nyt aika kuuma pakkaus! Ja uusi sulka minun hattuuni, seka kansalaisuuslistalleni. Niin, ja sain sentaan rajahtavaa oraaliseksia itsekin.

Se mita tapahtui ahtauduttuamme hostellin respan vessaan oli jotain kohtalaisen katastrofaalista. Etsimme panopaikkaa hyvan tovin, ja olin jo ehdottamassa, etta eikohan painuta ulos. Kello oli jo kolme, joten ulkona olisi ollut sopivan hiljaista. Lopulta sullouduimme yhteistuumin sinne vessaan, ja paasimme eroon vaatteistamme. Kortsu tappoi seisokin, ja jouduimme yrittamaan usemman kerran. Kiihkea hetkea hieman varjosti myos jatkuva vessanponton vedosta johtuva aani. Vetosysteemi oli kuin suuri nappi suoraan ponton takana, ja kumppanini nojasi siihen vahingossa suhteellisen monta kertaa. Viimeinen yritys yhtya kiimaisesti tapahtui seinaa vasten. Otin kadella tukea lavuaarista, ja toisella jalalla hain itseani korkeammalle ponton kannesta, koska partnerini oli vahan turhan pitka. Ja sitten lavuaari vaan putosi seinasta! Kauheissa paineissa asettelimme laitosta takaisin seinaan. Tata seurasi suikkari puolin, sun toisin. Tassa kohdassa ei ole mitaan valittamista. Parasta tyoskentelya vuosikausiin, aih, ja oih. Siivosimme vessan, ja itsemme, ja huomasimme, etta tyypilta puuttui toinen avain hostellin avainnipusta. Tulimme ulos vessasta, ja totta munassa sen ainoan hereilla olleen hostellivieraan piti tulla vastaan rapuissa. Se oli aivan takuulla kuullut hallimaisessa tilassa sijaitsevassa vessassa tapahtuneen lemmentyon. Itse en ole aivan mykka lemmiskellessa, lisattyna pudonneesta lavuaarista lahtenyt aani, ja jatkuva vessanvetaminen, ei varmaan lahihuoneiden tyypeille jaanyt epaselvaa vessavierailun laadusta...hehe. Vessanrengas oli vaantynyt paikoiltaan, ja palatessani etsimaan kadonnutta avainta viela uudemman kerran, loysin yhden kaytetyn kortsun viela nurkasta.

Pakenin omaan huoneeseeni toivottamatta hyvia oita. Aamulla tein lahtoa, ja tokihan eilisillan vessapanoon piti tormata ennen lahtoa. Huomasin jotain isoa, ja vaaleaa oikeallani, ja katsahdin salaa. Joku tuijotti jo takaisin.Se sanoi "moi", ma sanoin "moi". Sain respasta avaintakuuni, ja lahdin kohti kotia. Mikakohan miehen nimi muuten oli?

Omatunto ei soimaa ollenkaan. Itseasiassa mokotan N:lle, koska en saa tarpeeksi huomiota, ja sen kaverit vievat aina voiton hengailusta kanssani ilman tarkkaa suunnitelmaa. Tuntuu, etta olen ainoastaan second best option, ja kuolettavan tylsaa seuraa. Toki muistin tanaan, etta en ole sekomassa, vaan PMS taas kiusaa. Mutta saan mina vahan leikkia prinsessaa, ja hyljeksittya raukkaa, ihan vain siksi, etta olen nainen. PMS tai ei, niin olen luokkaantunut kohtuullisen verisesti, etta N lahti juhlimaan jonkun eukon synttareita, vaikka se olisi voinut viettaa laatuaikaa kanssani, juhlien minun omia syntymapaiviani. Ei kai silla sitten ollutkaan ikava oikeasti, kun ei reissusta palaavaa tyttoystavaa huvita nahda. Katselen tossa pyodalla lojuvaa suklaarasiaa, jonka kiireessa valikoin tuomisiksi N:lle, koska ajattelin, ja ikavoin hanta ollessani poissa. Tekisi mieli ahtaa koko boksi napaan, ja piereskella koko huominen  paiva peiton alla vastaamatta N:n yhteydenottoihin. Miehet on paskoja, ja parisuhteet perseesta. Parisuhteessa saa vain sydamensa kipeaksi. Sinkkuna on helpompaa, koska ketaan ei tarvitse paastaa niin lahelle.

Ei oikeastaan edes yhtaan kaduta taman suhteen ulkopuolinen saato. Seksia voi sittenkin harrastaa ilman sitoutumuksia, ja suuria tunteita, ihan vain sen itsensa, eli seksin takia. Nama seikkailut tuskin tulevat jaamaan historiaan, vaan saatan jatkossakin matkustaa yksin, ja paatya panemaan ties kenen kanssa. Pitaa ostaa saastopossu, etta paasen lomille taas pian. Meilla tuskin N:n kanssa yhteisia lomia tulee koskaan olemaan, koska sille tuntuu olevan silkka mahdottomuus junailla meille yhteista aikaa. Itse olen yrittanyt parhaani, mutten pysty kilpailemaan hanen ystaviaan, ja "loistaaa" ja "bandiskenea" vastaan. Kylla minakin tunnen tiskijukkia, ja jengia. Ei mun tarvitse alleviivata sita, ja nayttaa joltain nololta hangaroundilta "skenen" ulkopuolisen silmin...

Onneksi loysin uuden suosikkiviinin lahikaupasta, ja rennosti nojailen tassa purkamattomaan rinkkaani mukavassa villapidassa, ja lokohousuissa. Niin, ja haaveilen uusista seikkailuista. Ei seepra raidoistaan paase. Olen yksinainen susi, ja miestennielija. Ehka vahan se lutkakin.

P.S Onks toi Owen edes hyvannakoinen? Ma en oikein osannut paattaa mun hoidosta, etta onko se komea vai ei. Tosi kolhot piirteet silla ainakin oli...Niin, ja se oli piiiiitka. Oih.