maanantai 20. kesäkuuta 2011

Mietinko ma liikaa?

Mulla on todella karmiva fiilis, etta N antaa mulle lapikasta. Syita en kylla osaa nimeta. Ehka nama perus vaihtikset: "ollaan niin eri ikaisia", tai "en ma ole valmis sitoutumaan", tai ehka jopa "sori, ei vaan kiinnosta tarpeeksi". Tai sitten se alkaa ulista, koska olen pihdannut olosuhteiden pakosta pari viikkoa. Juuri paattyneena viikonloppuna se ei edes itse yrittanyt mitaan seksiin viittaavaa.

Sen tekstarit on olleet nyt pari paivaa tosi lyhyita, eika se oikein kommentoi mitenkaan, etta mita ma sille viestissa kerron. Jos kirjoitan vaikka, etta en oikein tieda, etta pitaisiko investoida uuteen puhelimeen vai hammaslaakariin ne se vastaa, etta se valitsi huonon ajan lahtea toista, koska satoi, ja se kastui. Viestini saavat edelleenkin odottaa vastausta tunteja, ainakin joskus.

Ma en vaan tahdo repia itseani rikki taas. Ma haluan N:n kanssa jotain vakavaa. Ma en tieda, etta mita se tarkalleen haluaa. Minua ei ikaero haittaa ollenkaan. Sita en edes useimmin muista. Olen juuri uskaltautumassa antaa tunteille valtaa, ja nyt N vaikuttaa minusta nihkealta. Se sanoi joskus, etta se tarvitsee hyvin omaa aikaa. Se sopii minulle, koska en ma itsekaan jaksa kenenkaan kyljessa kiehnata 24/7. Valilla tuntuu, kun ollaan oltu monta paivaa tiiviisti yhdessa, etta sita ahdistaa. Sit kun se ei sano mitaan, niin mista helvetista ma tiedan, etta olisko mun nyt hyva suksia kotiini, vai siirtya soffalla kauemmas, ja olla puol tuntia hiljaa. Vittu ma vihaan parisuhteita, ja kaikkea sita saatoa, ja vaantoa mita siihen liittyy.

Meinasin tanaan hajota palasiksi, kun juttelin perheenjasenen kanssa puhelimessa. Ma en tieda, etta pitaisiko mun nyt kirjoittaa tata, mutta menkoot. Mulla, ja exalla oli piski. Piski lahti perheeni luokse asumaan ennen eroa. Piski ei ole nahnyt exaani 1,5 vuoteen. Nyt hauva oli kuitenkin saanut slaagit julkisella paikalla, kun oli kaukaa nahnyt exaani muistuttavan miehen hahmon. Ma pystyn niin kuvittelemaan tilanteen, ja puhelimessa meinasi paasta poru. Jouduin tekemaan kaikkeni, etta sain aaneni pidettya vakaana, ja kommentoitua jotain neutraalia. En edes tieda, etta miksi tama tarina tokkasi minua herkkaan paikkaan. Piski ei tule exaa koskaan enaa nakemaan, mutta kai se raukka viela odottaa, etta mamma, ja pappa hakee sen joku paiva hoidosta, ja kaikki on niinkuin ennenkin. Ehka ma odotan salaa sita samaa? Etta tama paamaaraton santaily loppuu, ja me jatketaan kuitenkin yhdessa, ja elamasta enenmman oppineena. Aika sairasta. En ma taida olla edelleenkaan exasta yli aivan taysin. Tuntuu, etta jai niin paljon kesken, ja selvittamatta. Ja taytyy viela kerran repia koko arpi auki, kun mun taytyy kayda lapi meidan yhteinen Suomessa makaava fyysinen omaisuus. Tarvis vaan saada aikaa talle operaatiolle ainakin viisi paivaa, ja jonkinlainen pihakirppis pystyyn. Mulla on kaksi kertaa tata kappaletta kirjoittaessa tulvinut kyyneleet silmista niin, etta tuulilasin pyyhkijoillakin olisi ollut toita. Eikai kukaan taysissa voimissaan oleva, ja taysin erosta selvinnyt yksilo itke maanantai iltana, selvinpain haavekuvien, ja kultaisten muistojen peraan?

Hei oikeesti! Pitaisko tassa nyt kuitenkin lykata kaikenlaisia pariutumissuunnitelmia? Miehista saa vaan pahan mielen, ja tauteja, epatietoisuutta, ja salaa loukattuja tunteita.

Tai sitten mun, ja N:n olis vaan hyva vahan jutella, etta missa mennaan. Ma en jotenkaan osaa kasittaa, etta ma tosiaan seurustelen.  Ma taidan kayttaytya, kun edelleenkin vaan randomisti tapailisin jotain. Ehka kaikki epatietoisuus on minusta lahtevaa alunperin...grr..

Pitais varmaan menna nukkumaan.