perjantai 6. toukokuuta 2011

Hieman hämmentää

Kutsuin Herra N:n luokseni illalliselle eilen. Kaduin tätä kutsua jo hyvin nopeasti, koska iski epävarmuus kokkaustaidoistani, ja kämpän siisteydestä. Jotenkin tuntui siltä, että N tulee arvioimaan kodinhoitotaitojani, ja hylkää minut, kun huomaa niiden olevan kauniisti sanottuna vähintäänkin boheemit. Silmät ristissä sitten tiirasin reseptejä hesarin nettisiuilta, ja löysinkin muutaman helpon, mutta herkullisen. Tätä tällä ja ihan perus vihreällä salaatilla, ja ruokajuomaksi valkoviiniä. Vaihdoin jopa lakanat jos homma menee peuhaamiseksi, ja keräilin enimmät sattumat lattioilta, ja asensin kortsupaketin sängyn läheisyyteen.

N lupautui kantamaan kauppakassit, ettei mun tarvitse rasittaa jo ennestään kipuilevaa selkääni. Herramies kiireestä kantapäähän. Itse kokkailu ei ollut mikään katastrofi, vaikka vähän jouduin soveltamaan oikeiden aineiden puutteessa, ja pyöryköistä tuli pihvejä. Olen sadatta kertaa tupakkalakossa, ja olin aika varma, että jossain vaiheessa tulen repeämään, ja kipitän kiskalle hakemaan uuden askin. En kuitenkaan sortunut, ja tänään ei edes tee pahemmin mieli tupakoida.

N:ssä on jotenkin tosi paljon mun ensimmäistä poikaystävää. Sellainen kiltteys, ja naisen kunnioitus, ja ehkä tietty nörttiys yhdistää heidän luonteitaan. Kuuntelutaito, ja kyky keskusteluun ovat myös hämmentävän yksyhteen. Ensimmäinen poikaystäväni oli aivan ihana ihminen, ja hänessä ei varsinaisesti ollut mitään vikaa. Tajusin vaan sen, että jos nyt jään hänen kanssaan suhteeseen, niin tulemme päätymään naimisiin, ja minulla jää seikkailut seikkailematta. Raskain mielin annoin lapikasta hänelle, ja hävettää edelleenkin tökerö käytökseni.

N kysyi, että onko meillä mun mielestä mitään yhteistä. Menin jotenkin lukkoon, ja en lopulta keksinyt mitään vaikuttavaa vastausta. Arvomaailma tuntuisi olevan samanlainen (jos jättää ahkeran miestennielennän mainitsematta..), ja meillä on joitain yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Kai meillä jotain on kun viihdymme toistemme seurassa..

Sitten mulle iski jonkilainen paniikki. Paniikki siitä, että olenko mä sittenkään niin kiinnostunut N:stä, kun se tuntuisi olevan minusta. Hänen kanssaan on helppo olla, hän kunnioittaa minua, meillä riittää puhuttavaa, ja ulkonäkökin kelpaa oikein hyvin. Ehkä nämä epäilyttävät fiilikseni ovat ihan puhdasta sitoutumiskammoa. Enkä ole sitäpaitsi ollut rakastunut keneenkään pitkiin aikoihin. En edes muista, että miltä se tuntuu. Onko se sitä, että miettii toista suurimman osan päivästä, ja tahtoisi viettää mahdollisimman paljon aikaa toisen  kanssa? Tai no ei nyt ihan rakkautta, mutta ihastumista? Minen enää tiedä, että miltä tuntuu edes ihastua, ja milloin mun tunteeni ovat aitoja, eikä vain pelailua. Taidan vaan miettiä vähän liikaa. Ehkä tässä pitäisi ottaa vaan rennosti, ja katsoa treffit kerrallaan, että minne polku voi meitä viedä. Mulla on vähän paha tapa yrittää saada tolkkua, ja selityksiä asioihin vähän turhan nopeasti. Mut kun ei oo kärsivällisyyttä, niin ei ole.


Haaveilen kuitenkin siitä, että kuinka ihana kesä meillä voisi olla yhdessä, ja mitä kaikkea kivaa voitaisiin yhdessä tehdä. Olen kärsimätön jälleen, mutta missä kohtaa tapailu muuttuu seurusteluksi? Kehtaanko muuttaa fb:stä parisuhdestatukseni? En siis laittaisi mitään suhdesoopaa, vaan ihan vaan poistaisin sen "sinkku"-maininnan sieltä, koska ei mulla tulis mieleenkään käydä kiksauttamassa Y:n (joka muuten vonkaa pillua parhaillaan fb:n chatin välityksellä...huoh) tai kenekään muunkaan kanssa. Mä en oo viritellyt uusi suhteita fb:n aikakautena, niin en tiedä, että miten homman skulaa. Onko se fb missä päätetään, et seukkaillaan, vai tehdäänkö se vielä kasvotusten?

Pyysin N:ää jäämään yöksi, vaikka mun sänky onkin vähän pieni kahdelle. Se selvästi odotti herrasmiehenä tätä kysymykstä, ja vasta ehdotukseni jälkeen alkoi suudella kiihkeästi. No, olin mä kuinka epävarma tunteistani vaan, niin kyllä se koskettelu, ja suutelu sai minut ihan hemmetin kuumaksi, ja se rempseä lutka heräsi eloon.  Näytti vähän siltä, että semmoinen pieni kiilto silmäkulmassani, ja muutama hyvin harkittu kosketus saivat parini melko pienellä villiksi. Sen ilme syttyi entisestään, kun pyysin sitä vaihtamaan asentoa ja ohjasin hänet alleni hartioista painaen. Itse olin vasta pääsemässä fiiliksiin, niin N jo tuli. No eipä haittaa. Onhan meillä aikaa harjoitella yhteistä säveltä. Sen ilme oli vaan semisti uskomaton, ja melkein tyrskähdin, mutta sain pidettyä itseni kurissa. Se sanoi, että sillä on vähän harjoituksen puutetta. Kommentoin vaan, että ei liian pitkäkään akti oo kivaa, vaan vähän tylsää, että no worries. Mulla ei kyllä ole harjoituksen puutetta, mikä on kyllä hyvä juttu, koska meidän seksi olis todella ujoa pingertämistä. Nyt meillä oli jopa valot päällä!

Minua mietityttää edelleen se sen meisseli, kun se on kova, mutta suunta on alaviisto. Sama kai se muuten on, että mihin suuntaa se on vino. Olen nähnyt muuhun suuntaan vinksallaan olevia kaluja, niin miksi tämä olisi jotenkin oudompi oman vinoutensa kanssa? En ole antanut poskihoitoa vielä, joten en tiedä, että miten vehje toimii siinä, ja joutuuko sitä jotenkin vääntelemään sopivampaan suuntaa, ja sattuuko vääntely. Ja sitten ei huvita tehdä siitä numeroakaan, vaan parempi esittää, että olen ihan cool, ja kaiken nähnyt petikaveri. Ehkä vaan väännän sen suotuisampaan asentoon, ja jos mies kiljuu, niin en tee sitä toiste. Hehe. No joo, mut kiva sen kanssa oli vehdata, koska sillä oli hanskassa se, että miten minua pitää koskettaa, ja ihan opettamatta.

Sen vieressä oli kiva nukkua, ja se aamulla töihin lähtiessään vaati minua jäädä sänkyyn nukkumaan, enkä saanut edes kahvia keittää sille. Sitten se tuli pussaamaan minua poskelle lähtiessään. Minä vaan kehräsin...

Onneksi ei ollut muumilakanat sängyssä. Onneksi muumit ei ole niin vieraita sille. En mä kyl meinaa muumilakanoita jättää käyttämättäkään...Mä oon höpsö, mä kerään höpsöä kamaa, ja höpsöilen höpsöjen juttujen kassa. Mutta hei, se kehui mun väsäämän illallisen ylitsevuotavin sanoin. No onnistuihan se oikein hyvin, ei voi valittaa itsekään. Toivottavasti tein vaikutuksen siihen. Eikös se mahan kautta miehen sydämeen yleensä mennä? ;) Ten points to Alma!

2 kommenttia:

  1. Go Alma!!

    Mä en valitettavasti osaa neuvoa tuossa fb:n status-asiassa. Itse olin eron jälkeen puolisen vuotta "kihloissa", kun en huomannut, että se status pitää muuttaa kahdesta eri kohdasta.. Hiukka noloa. Nyt en uskalla enää laittaa sinne mitään statusta!

    VastaaPoista
  2. En tosiaan vaihda statustani ihan helpolla, kun en tahdo antaa ihan teiniä vaikutelmaa. Ihan tarpeeksi kauheaa oli olla parisuhteessa noin kolme viikkoa viime kesänä, siis facebookissa, ja henkisesti en kyllä tuntenut seurustelevani lainkaan.

    VastaaPoista