sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Hei

Mua jännittää, koska mitä suurimmalla todennäköisyydellä mulla on treffit sen perjantain tyypin kanssa tänään. Olen ihan paiseissa. Mä olen niin erilainen päissäni, ja toivon hartaasti, ettei ole antanut mitään aivan älyvapaita statementteja mun elämästä silloin perjantaina. En mä siis niin humalassa ollut, hyvin puhelias ainoastaan. En kai mä mitään ihan karmeaa vaikutelmaa voinut antaa, jos se tahtoo nähdä minut tänään. Tänään pitääkin muistaa ottaa mukaan se kunnollinen, ja hillitty puoli, ja yrittää olla vakavastiotettava. Jotenkin niin ujostuttaa, kun mies on mua reippaasti vanhempi, ja pitkä, ja komea, ja kaikkea. Kammottaa, että sekin tunnistaa minusta ainoastaan poteantiaalisen petikaverin eikä muuta, ja itse innostuin turhaan, taas.

Y sai suostuteltua tapaamaan itsensä maanantaina. Oikeesti mua ei kiinnostaisi paskan vertaa, mutten löytänyt sanoja sanomaan ei. Yksi tärkeä taito opiskeltavaksi. Olen oikeasti tosi huono antamaan kieltäviä vastauksia. Voisin ilomielen tavata Y:n jossain galleriassa, tai kahvin merkeissä, mutta jotenkin tää fuck buddy-juttu tuntuis olevan menneen talven lumia. Itseasiassa mua kiinnosta panna oikeastaan yhtää kenenkään kanssa nyt. Uskon enemmän keskusteluihin, ja henkiseen yhteyteen. Kuulostaa tosi naurettavalta, I know.

Tuntuu siltä, että mulle ei ole mitään uutta annettavaa seksisuhteelle, ja vaikka olen vouhkannut siitä, että voin harrastaa seksiä ilman tunteita, niin nyt minusta tuntuu, että olen käynyt sen polun loppuun. Se mikä saa kaksi henkilöä harrastamaan seksiä keskenään pitää sisällään jonkinlaista kiinnostusta toista henkilöä kohtaan. Kiinnostus voi olla romanttista, tai sitten romanttisuuden esiastetta, mikä on ihan vaan sellaista yleistä kiinnostusta, ja jännitystä. Mitä Y:hyn tulee, niin tunnen hänet omasta mielestäni jo niin hyvin, ettei ole enää edes jännittävää harrastaa seksiä sen kanssa. Ja ihan rehellisesti sanottuna, sillä on ne pornoleffa-maneerit, mistä en itse jaksa innostua, vaikka pornon suurkuluttaja olenkin. Tuntuu, että seksi oikeassa elämässä on kahden ihmisen kauppa, ja seksielämän tulisi muotoutua molempia tyydyttävään muotoon näiden kahden ihmisen välillä, toisiaan kunnioittaen. Toki ideoita voi pornosta napsia, mutta ne pitäisi sulauttaa sen kahden ihmisen väliseen kemiaan, ilman, että kumpikaan tuntee painostusta kokeilla jotain pokeleffojen vinkeita. Henkilökohtaisesti en voi sietää leffojen yms ilmiöiden kopioimista elävään elämään. Tunnen itseni kiusaantuneeksi, kun joku matkii jotain ilmiötä täysin suoraan. Porno ei kuitenkaan ole opetusmateriaalia. Itse katson sitä ainoastaan kaalimadon kaverina, kun se ei uskalla katsoa yksin. Tosi vaikea selittää selvästi, että mitä tarkoitan, mutta koska porno on minulle kuitenkin hyvin tuttua, niin on jotenkin tosi turn off , jos random kumppanin koko repertuaari on ilman tunnetta, ja mielikuvitusta suoritettu pornoleffa imitaatio. Tunnen tällaisessa tapauksessa myötähäpeää, ja kiusaantumista. Uskalla olla oma itsesi!

Mut hei, mä meen takaisin panikoimaan treffejä, ja miettimään, että miten mä perun mun huomiset iltapäiväkahvit tyylikkäästi. Toisaalta me ollaan Y:n kanssa kavereita, ja voisin olla ihan vaan suora, ja sanoa, että juna meni jo. Eikähän keskitytä fyysisyyden sijaan henkiseen yhteyteen. Se tuskin käy hänelle, koska hän on järjettömän lapsellinen, ja äkkipikainen. But hey, that's life.

2 kommenttia:

  1. Tsemppiä treffeille! Toivottavasti osoittautuu hyväksi tyypiksi :)

    VastaaPoista
  2. Treffit peruuntui sairastapauksen vuoksi. Huomenna uudestaan. Nyt vaan pitää perua Y:n tapaaminen jotenkin tyylikkäästi, tai sitten vähemmän tyylikkäästi...

    Toivon myös, että tyyppi olisi sopivan hauska, sopivan tosissaan, sopivasti fiksu, eikä mikään hyypiö. Positivistä on, että se on kaverin kaveri, ettei se nyt mikään ihan idari voi olla :D

    VastaaPoista