sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Out and about

Huomenna meitsi lähtee lomille "etelän" lämpöön. Pakkaukset eivät ole vielä edes alkaneet, ja multa puuttuu vielä kaikki tärkeät jutut, kuten uusi luonnoslehtiö, ja ipodi. Olis niinkuin pakko lähteä liikenteeseen, muttei huvittas liikkua yhtään minnekään. Tosin pesen tässä pyykkiä, ja teen vähän kotitöitä, ja yritän ignoorata kohti vyöryvän matkustusstressin. Mä stressaan reissaamista ihan hirveesti. Mitään ongelmaa ei ole, kun istun lähtöportilla oikeaan aikaan kahvikupin kanssa, mutta kentälle ehtiminen ajoissa, ja lähtöselvitys, ja turvatarkastus aiheuttaa kylmää hikeä, ja kiristyviä hermoja.

Kai mä stressaan vähän kaikkea, just niinkuin kaikki aina mulle sanoo. En sitten tiedä, että onko asioiden ääneen miettiminen sitä stressaamista. Mietiskelen kauheskenaariot etukäteen, ja koska yleensä mun elämässä joku menee kuitenkin mönkään, niin olen ainakin miettinyt riskit valmiiksi, ja osaan sitten toimia oikein. Mua stressaa ihmiset jotka sano, et mä stressaan. Tekis mieli karjua, että "haistakaa vittu kaikki, ja se on kumma kun ei asioita saa miettiä!" Oikeesti, oon ollut ihan niiteissä kanssa eläjille pari päivää. Jotenkin muut ihmiset ärsyttää ihan ultimaalisesti. Juuri siksi mä en jaksais yhtään lähtee keskustaan tungeksimaan puuttuvien itemien perään. Varsinkin, kun mulla ei ole edes rauhoittavaa musiikkia kuunneltavaksi, kun mun ipodit näkyvät lomailevan, ja lakkoilevan, ja siks pitäs ostaa uusi. En mä stressaa, jokainen joka niin väitää, saa tulla kokeilemaan mun elämää pariksi päiväksi (tää elo onkin niin vaikeaa, ja kauheeta, kun vertaa luonnonkatastrofien kourissa painiviin raukkoihin. Kaikki ongelmani ovat omaa, tai exän syytä..). Tämmöiseksi muuttaa ihan helposti, kun aikansa viettää mun nahoissa. Sitä paitsi mä luin just jutun jostain Iltiksen nettisivuilta, että neuroottiset naiset on haluttuja kumppaneita, koska tietty neuroottisuus kertoo miehelle taidosta pitää jälkikasvusta huolta.

 En mä stressaa, mä oon sopivasti neuroottinen. Tätä tukee myös toinen asialähteessä suoritettu tutkimus. Tein persoonallisuustestin, joka kertoi mun luonteen pääpiirteen olevan neuroottisuus. Yritä siinä sitten leikkiä coolia, ja rentoa, kun mut on jo valmiiksi tuomittu ikuiseen hermoiluun. Se on osa mun persoonaa, ja jos joku vielä tästä alkaa jauhamaan, niin mun huumortintaju saattaa loppua, ja sen jälkeen voivat kutsua mua vaikka psykopaatiksi. Olis ainakin vaihtelua. Onneksi en ole suhteessa nyt. Tänään, ja eilen olis tappelu syntynyt mistä vaan about kahdessa sekunnissa. Mulla on ihan vittupää olo, ja helposti syttyvä. Pitää varmaa pistää teipillä rintaan lappu, että "Ärsyttävä, ja helposti syttyvä", niin popula kaupungilla tietää vähän varoa.

Anteeksi, mun kirjoitustaidot ei tänään oikein pulppua, ja tekstinmuodostaminen on hankalaa, että anteeksi, jos tätä on vaikea lukea, ja hankalaa ymmärtää.

Ex tosiaan pisti viestiä pari päivää sitten, ja kertoili havainnoistaan talosta missä asuttiin yhdessä joskus. Mä en osannut oikein vastata mitään. Kuuden tunnin mietinnän jälkeen lähetin sille viestin, että mistä se vanhoja miettii. Ei kuulemma mieti, kunhan vaan kulki talon ohi, ja huomasi. No kyllähän se mietti meidän yhteistä mennyttä elämää, kun se tekstasi mulle havainnoistaan talon pihapiirissä. Mä kuitenkin asuin siinä talossa sen kanssa, se oli meidän yhteistä elämää. Se mietti aivan varmasti ohikiitävän, jollei pidemmänkin hetken mitä talossa tapahtui, kun me sitä asutimme. Luulin, että se olisi vihdoin löytänyt rauhan, ja keskittyisi nyt täysillä uuteen suhteeseensa, eikä miettisi menneitä. Se kyseli multa kuulumisia, ja sillä on kuulemma rankkaa, kun on vieraita kylässä. Heitin takaisin, että "Vai on rankkaa. Sitä tuntuu olevan ilmassa. Aloitin terapiassa." Se ei vastannut mitään. Toivottavasti ei ikinä vastaakaan. Voi raukkaa, kun sillä on varmasti rankkaa, kun on vieraita kylassa, ja rakkaus kukoistaa uudessa yhteisessä asunnossaan. Juuri on palattu romanttiselta lomalta, aurinko paistaa, ja vakituinen työpaikka alla. En ole kateellinen, mutta meillä on selviä eroja perspektiivissä. Muistan ne ajat, kun hän oli työttömänä, ja käytin opiskelun lisäksi voimavarani hänen raiteilla pitoon, ja tsemppaamiseen. Hän kahlasi syvissä vesissä, ja itki rintaani vasten, kuin pieni lapsi, itkimme yhdessä, kun piti saada olemattomat rahat riittämään kahden viikon ruokiin, ja yllättävä lasku tippui postilaatikkoon. Vaikka varallisuus puuttui, meillä oli kuitenkin rakkaus.. Minä olin paikalla noina tuskaisina hetkinä. Uusi nainen tuli, ja käveli ylitseni. Minua ei enää tarvittu, kun olin antanut tuen, ja kumppanuuden vaikeina aikoina. Hiljalleen ymmärrän, että ero rikkoi minut niin pahasti. Yritin väittää itselleni muuta, mutta määrittelemätön tuska jysähti joskus syksyn aikana, ja nyt vasta ymmärsin, että mistä kenkä puristaa. Mun sydän on oikeasti aivan rikki. Miten mä en tuntenut juuri mitään eron aikoihin viime vuonna? Tilanne oli niin likainen, ja törkeä minua kohtaan. Kai mieli yritti suojella minua, ettei aivan kaikki sorru kerralla. Olin uskomattoman tyyni kuukausia, annoin jopa anteeksi ihmisille, en kantanut mitään kaunaa. Nyt olen aivan karrella. Eksä on täysi idiootti, ja toivon hänelle kulkutauteja, ja torakoita. Mitään hän ei tule enää minulta saamaan. Yhteinen omaisuus pysyy minun hallussani, yhtään palaa en anna itsestäni hänelle enää koskaan. Minä en ansainnut sellaista kohtelua, olin rakastunut, ja tahdoin saada suhteen korjattua parhain päin.

No niin, se siitä ex jauhannasta. Parempi kai käsitellä kipu myöhään, kun jättää käsittelemättä.

Epäilen, että Y yrittää vältellä. Eilen yönä se kyllä laittoi fb:ssä viestiä, mutta jotenkin se vaikutti etäiseltä. Lähetin sille aikaisemmin eilen tekstarin, ja se ei vastannut. Samapa tuo. Ehkä se on itse sotkenut tunteitaan peliin, tai stten se on busy jonkun toisen daamin kanssa. Kukapa epäkuntoista Almaa jaksaisi. Ottakoot yhteyttä jos siltä tuntuu. Pärjään mä ilman häntäkin. Sitäpaitsi varsinainen seksikin on jäänyt sen kanssa viimeaikoina aika vähiin. Ehkä se lopulta tajusi, että ihmiset määrittelee seksuaalisuuden niin eri tavoin. Olen seksuaalinen ihminen, mutta en ole silti kiinnostunut ilmaisemaan omaa seksuaalisuuttani kaikin mahdollisin tavoin. Ihmiset ovat haluineen niin erilaisia, ollen silti seksuaalisia.

K:sta mulla on vähän sellainen fiilis, että voisin jättää pelin tähän sen kanssa. Tai sitten kysyä suoraan, että jos ei tapailtaskaan muita, ja oliskos sillä intressejä olla mun kumppani. Kumpi vaan, mutta tuntuu nyt siltä, että meidän suhteen on aika mennä johonkin suuntaan. Mä viihdyn sen seurassa. Se tietty mystisyyden verho meidän välillä koskien muista viristyksiä vaan vituttaa, ja haluaisin hankkiutua siitä eroon tavalla tai toisella. Se tuntuu tykkäävän mun seurasta, ja meillä on oikeesti tosi hauskaa. Kuin myös, vaikka se onkin tosi ärsyttävä :P

Toisaalta tuntuu, että mun pitää palata nettideittailuun. Samalle sivustolle ei tee mieli palata, kun siellä pöyrivät tyypit tulivat puolen vuoden aikana jo hyvin tutuiksi. Uusia naamoja oli ihan minimaalisen vähän, ja vain murto-osa tuntui olevan liikenteessä tositarkoituksella. Pitää nyt katsoa, että mihin tää tilanne kehittyy...Haleja olis kiva saada. Ehkä mä alan hengailemaan mun kavereiden kanssa enemmän, ja halailen niitä. Mut joo,  nyt meinaan löytää laadukkaan miehen, ja se tarkoittaa sitä, että Alman likainen menneisyys pitää piilottaa, ja on ryhdistäydyttävä ajanhermolla olevaksi, viisaaksi ja kunnialliseksi naiseksi. Pitää alkaa lukea uutisia, ja keksiä muutama kiinnostava harrastus.

Ja taas tajusin, että mistä mun itkeskely, ja sekoilu on johtunut. PMS. Eilen märysin himassa ihan asenteella, ja olin niin väsynyt, että järki ei toiminut. Tänään ulisin lisää, kun mietin eksää, ja maailman epäreiluutta. Onneksi en edelleenkään ole tulossa hulluksi, vaan tämähän olikin taas aivan normaalia. Ei siis ole tarvetta valkotakkisille taaskaan. Hip hei!

Hauskaa viikkoa! Jos jotain extremeä tapahtuu reissussa, niin yritän raportoida asap. Konetta en jaksa raahata mukaan, vaikka dhkä ihan järkevää olisi opiskelujen kannalta. Paskat niistä. Kyllä tästä vielä noustaan! Again.

6 kommenttia:

  1. Kaija Koo - Vapaa, soi juuri taustalla ja tää on vaan niin passeli. <3

    Olen itsekin taas yrittänyt haudata tämän (olemattoman) juttuseni. Mutta ei se vaan ole helppoa. Vaikka kuinka toteaa, että ei ole mitään järkeä haaveilla ja kuvitella yhtään mitään. Pah. Olen heikko. Heitän kirveen yhä uudelleen kaivoon, ja palaan sen sieltä nostamaan. Ja taas mennään.

    Loput voimat vie opiskelut ja työt, joten tavallaan ei jää liikaa aikaa haaveiluihin tai itsetutkiskeluun. Odotan ilon ja pelon sekaisin tuntein sitä aikaa, kun opiskelu+työt helpottaa, mitä sitten? Mitä alan tuntemaan ja kaipaamaan yhä enemmän.. Pilaanko kaiken? Tuntuu niin "helpolta" nyt vaan antaa asioiden olla niin kuin ne ovat ja vaikka kärsiäkin siitä. Ratkaisut olisivat vielä pelottavampia...

    VastaaPoista
  2. Neiti P,

    Mun oli pakko käydä kuuntelemassa tuo Kaijan biisi. Uskomatonta, että tuo veisu sopii tähän omaankin tilanteeseen niin täydellisesti. Varsinkin nyt lomani jälkeen, kun olen tarmokas junailemaan itselleni valoisan tulevaisuuden. Nimenomaan tuo kaiken taakse jättäminen, ja paon loppuun juokseminen..Nyt on aika muutokselle :)

    VastaaPoista
  3. Mukava kuulla, että biisi sopi. Ajattelinkin että se voisi ;)

    VastaaPoista
  4. Joo, innostuin sitten luukuttelemaan Kaija Koo:ta enemmänkin. Ei alkoholia, lauantai-ilta, ja minä popitan Kaijaa. Voi asiat huonomminkin olla. Olin muuten suuri fani ikävuosien 7-10 välillä. Glory days :)

    VastaaPoista
  5. Ei mielestäni mitään vikaa ;) Mut mä oonkin tämmönen tylsä kyllä yleensä...

    Minäkin olin vielä kasettien aikakautena, varmaan jotain samaa ikäluokkaa, fani :) Ja myöhemmin taas lämmennyt, kyllä niissä lauluissa on vaan jotain. :)

    Huomasin myös Apocalyptican Not Strong Enoughin lyriikoiden olevan kuin nyrkki silmään, huh..

    VastaaPoista