keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Jännittää

Huomenna aamusta menen puhumaan psykologille, ja jännittää aivan hitosti, ja toisaalta ei jännitä. Tahtoisin vaan, että vyyhti lähtisi aukeamaan, ja löytäisin syitä ahdistukseen, ja työkaluja elämäni kontrollointiin. Että oppisin välttämään kuopat, ja notkahdukset, tai jos niitä tulee, niin tietäisin keinon päästä takaisin jaloilleni.

Tiedän pääsyyn kaikkiin mokailuihini olevan siinä, etten ole tarpeeksi vahva huolehtimaan itsestäni, ja elämästäni. Nyt on tullut seinä vastaan, en edes jaksa teeskennellä vahvaa enää. Melkein vuoden jaksoin eron jälkeen esittää, että kaikki on hyvin, ja super, ja hyper. Mutta ei ole. Kyllä se ero vahingoitti minua enemmän kuin tajunsinkaan. Nyt olen päässyt tarpeeksi kauas tapahtumista, ja tilanteesta, ja näen hyvin selvästi, että minua kohdeltiin helvetin törkeästi. Mitään intressejä mulla ei ole exän kanssa yhteenpalaamiseen, eikä muutenkaan kiinnosta pitää yhteyttä ollenkaan. Olen sen asian kanssa aivan sinut. Olen vaan sen luonteinen ihminen, että tarvitsen seuraa, huomiota, rakkautta, että jaksan tehdä mitään. Saan energiaa muista ihmisistä, muut inspiroivat minua tekemään päivittäiset rutiinit. Tykkään pitää huolta toisesta, ja tehdä pieniä palveluksia hymyssä suin iloisena siitä, että voin tehdä jonkun toisen iloiseksi. En mä jaksa päivästä toiseen miellyttää vaan itseäni. Mulla ei ole mitään syytä tehdä mitään, koska en pysty jakamaan kokemuksiani kellekkään muulle. Mitä järkeä käydä yksin taidenäyttelyssä jos ei fiiliksiä pysty jakamaan heti tuoreeltaan kenenkään kanssa ? Mitä järkeä kokata itselleen taivaallista herkkuruokaa, jos se pitää syödä yksin? Mitä muutakaan mä tekisin iltaisin kotona, kun surffaan netissä, ja koen olevani edes osa jotain, ja että pystyn edes netin kautta kommunikoimaan jonkun kanssa, ja kertoa fiiliksiäni?

Mä haluiaisin vaan nukkua, vaikka nukun jo nyt liikaakin. Mä en jaksa tätä yksinäisyyttä, ja fiilistä, että ketään ei kiinnosta, että mitä mulle kuuluu. No ok, Y:stä saattaakin kiinnostaa, mutten kehtaa vaivata sitä enkä ketään muutakaan ainaisilla ulinoillani. Kun sitten puhun jollekkin, niin tosi moni aina käsittää minut kauhean negatiivisena. Ihmisten keskellä mä olen iloinen, ja nauravainen, mutta jengiltä menee vissiin se sarkasmi mun jutuissa ohi. En mä halua kuulostaa valittavalta, kunhan nyt kerron, että kuinka mun elämässä taas tapahtuu, eikä ne tapahtumat yleensä ole sateenkaaria, vaaleanpunaisia poneja, ja suklaata virtaavia vesiputouksia. Mulle aina tapahtuu kaikkea, ja mun elämä on harvoin alituista happy happy-tunnelmointia.

Mä haluiaisin kunnon miehen, tavallisen arjen, joka päiväisen tsempparin, ja tuntea, että olen edes yhdelle ihmiselle tärkeä. En ole tarpeeksi vahva ihminen elämään yksin. Tarvitsen jonkun katsomaan vähän perääni, ja pitämään huolta. Kuulostaa tosi säälittävältä, I know. Toisaalta sitten taas rakastan jollain tapaa tätä vapautta, ja ettei ole varsinaisesti pakko tehdä mitään, jos ei tahdo...Mä oon kyllä ihan sekaisin nyt.

K kiristää hermoja oikeesti. Se vastailee tosi harvakseen viesteihin. Tai siis vastaus saattaa saapua 6-12 tunnin sisään. Ja silloinkin jutut pyörii navan alapuolella, ja viestin pituus on maksimissaan kaksi lausetta. Raastavaa, ja mua sattuu sydämeen. Ihan yhtä paljon, kuin silloin viime sunnuntaiaamuna, kun K käski mun olla hiljaa, ja nukkua, eikä se koskettanut, eikä edes kääntynyt minua kohti, ja mietin, että puen päälleni, ja lähden, enkä palaa enää koskaan. Mä niin tykkään siitä jollain tasolla, ja K niin satuttaa mun sydäntä, jo nyt. Sen viimeinen viesti tänä iltana oli, että miksi olen niin aggressiivinen tänään? Enhän mä mitään aggressiivinen ole ollut viesteissäni. Olen yrittänyt pitää omia puoliani huulenheitossa. K:kin sanoi viikko sitten, että mun pitäisi olla kovempia, eikä olla niin kiltti, ja antaa jengin talloa mun yli. No semmonenhan mä oon, kiltti, enkä halua yleensä pahaa kellekkään, niin ja suostun mihin vaan pienellä suostuttelulla. Mutta niin, aattelin, että jos tähän tilanteeseen K:n kanssa ei tule selvyyttä ihan pian, niin annan olla. Niin kauan, kun en ole selvillä, että mitä toinen etsii en pysty heittäitymään, ja näyttämään, että välitän itse. Jään kylmäksi., ja etäiseksi, ja siitä se toinenkaan ei oikein innostu.

Oh well. Huomenna saan puhua ammattilaiselle ihan kaikesta. Y pyytää mua soittamaan sille...Ehkä äkki vaan. En mä halua vaivata sitä. Öitä :)