lauantai 26. maaliskuuta 2011

Here we go again

Täällä taas, ja mulla ei oikeestaan ole mitään uutta kerrottavaa mistään. How fecking boring I am? Loma meni ihan nappiin, lukuunottamatta kotibileitä, missä eräs veteli viineja sekaisin, että Alma oli lopulta niin sekaisin, että hukkasi hameensa (ok, ei päällä ollutta, vaan varalla mukana olleen...haha), ja matkaporukkamme toinen mies, kaksimetrinen gay-mies talutti minut nukkamaan, josta överi kiltti, aasialainen huonekaverini löysi minut nukkumasta vaatteet päällä asennossa : "Istu sängynreunalle, pidä rintamasuunta suorassa, ja taivuta pää tyynylle pitäen lantio istuma-asennossa". Semisti seuraavana päivänä hävettin, kun tämä ei-ryyppäävä aasialainen mimmi demonstroi asentoni, ja naureskeli. Seuraava aamu oli saatanasta, ja olin aivan epätoivoisessa kondiksessa kun piti seisoskella tapaamisessa, ja yrittää poimia tärkeitä asioita puheesta. Virallisten osuuksien jällkeen sitten päädyinkin yhden mielenkiintoisen ihmisen kanssa vetelemään sushia, valkkaria, ja aurinkoa erittäin ylelliseen rantabaariin. Olo parani aika plajon kun pääsi eroon 30 hengen ryhmästä, ja pääsi liikkumaan pienessä porukassa minne tahtoi. Lopulta istuttiin viiden aikaan iltapäivällä biitsillä imemässä bisseä, ja parantamassa maailmaa. Päädyttiin siihen tulokseen, että juuri tälläisiä hetkiä varten olemme onnistuneet pitämään itsemme hengissä, vaikka itsariajatuksia on päässä pyörinytkin. Ja lisää tällaisia hetkiä tulee olemaa, joten kannattaa yrittää pysyä elossa.

Tää Kiinan-neito kiristi hermojani koko viikon muutenkin. En suunnilleen päässyt sitä karkuun edes vessaan. Ihana persoona, mutta erittäin pieninä annoksina. Meidän maailmat on niin erilaiset. Jossain vaiheessa olin valmis kuristamaan sen, ja toisaalta me istuttiin vikana iltana  kahdestaan syömässä hedelmiä, ja mansikoita, ja juttelemassa.

Mies rintamalla ei tapahtunut juuri mitään. Ellei lasketa sitä, että hukkasin matkaseurani perjantai aamuna, ja puhelimen patteri kuoli. Vietin aivan ihanan päivän yksin vaeltaen. Istuin puistossa lukemassa kirjaa, ja mies joka oli istunut vieressänia about puoli tuntia alkoi vihdoin puhumaan. Mut ei se ees pyytänyt kahville...Tää oli ainoa kontaktini paikallisiin miehiin. Pääasiassa baarit oli paskoja matkaseuran valintojen takia, ja mun focus oli vähän isosiskona toimimisessa, kun nuoremmat alkoi dokaamaan.

Mun on pakko palata reissuun pian, ja yksin. Isot ryhmät ei ole mua varten, ja mä tarvitsen omat seikkailuni, mitkä eivät tarvitse todistajia. Mä olen vähän erakko, yksinäinen susi.

Elämä kotona tuntuisi olevan sitä samaa. Totta puhuen mulla vipattaa varpaat siihen malliin, että taidan alkaa opiskella laajempaa kielirepertuaaria, ja luulen vaihtavani maata parin vuoden päästä, kun opiskelu täällä loppuu. Sen jälkeen who knows. Ehkä mä vaihdan alaa, tai löydän sen isoimman jahdin hyvännäköisen omistajan jonkun purjevene marinan rantabaarista.

Y:n kanssa vaihdettiin kuulumisia eilen nopeasti, ja se vaikutti jotenkin etäiseltä taas. Silla on "kiire", niin ettei kerkee tänä viikonloppuna tavata. Juujuu. Kiirekiire. En mä jaksa edes välittää enää. Jotenkin tuntuu, että mä en tarvii tätä paskaa miesten kanssa enää. Tai ainakaan näiden samojen miesten. Mietin hetken nettideittailuun paluuta, mutta toisaalta haluaisin keskittyä nyt oikeesti vaan itseeni, matkustella yksin, ja miettiä, että mitä teen elämälläni, ja mikä on se juttu mitä mä oikeesti tahdon tehdä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti