maanantai 14. helmikuuta 2011

Selvä keissi

Saatan nyt hätiköidä vähän, ja olla vainoharhainen, mutta voi tässä jotain perääkin olla. Sekä Herra K, että O ovat pitäneet täyttä puhelinhiljaisuutta tämän päivän. Lähetin molemmille viestin eilen, ja vaihdeltiin muutama viesti, ja se jäi heidän vastausvuoroonsa. Ja ta-dam, ei mitään tänään. Joukkueemme arvaa, että molemmat hiffasivat, että tänään on se hiivatin ystävänpäivä, ja ne kuvittelevat, että jos ne vastaa, ne joutuu joko toivottamamaan hyvää sellaista hapatuspäivää, tai mä meinaan toivottaa, ja sit ne on niinkuin awkward. Sitähän ne ei tiedä, että mä en ole mikään hullu romantikko, ja satun vihaamaan kaikkia kaupallisia pakkohapatuksia. En tullut maininneeksi kummallekkaan, että olen tälläinen ilonpilaaja, ja en kykene heittäytymään mihinkään karnevaalimeininkiin, ja syytämään rahoja johonkin, vaan siksi, että media yrittää usuttaa toimimaan tietyllä tavalla.

Tämä hiljaisuus myös kertoo ehkä siitä, että kumpikaan ei ole romanttisin mielin tässä jutussa, vaan meikäläistä käsitellään vaan panona. En kyllä itsekään tiedä, että olenko mä millä mielillä. Ja "pojilla" voi olla ihan samat ajatuksen, kuin minulla siitä että katsellaan tässä nyt rauhassa, että syttyykö jotain. Aika masentavaa, mutta eikai tässä muutakaan tekemistä ole.

Oonko mä paranoidi? Mä näen ihan selvän kuvion, että ukot yrittää välttää epämiellyttävää tilannetta, koska eivät voi olla varmoja, että jos mä vaikka meinaan kipata jotain vaaleanpunaista siirappia niiden niskaan, ja vannoa ikuista rakkautta. Ja koska kumpikaan ei ole kanssani tosissaan liikenteessä, niin he kokevat oudoksi lähetyä rakastavaisten päivänä. K:ltakin kysyin vaan, että jäikö mun kaulahuivi sen luokse. Se vastasi jotain tosi kryptistä, mutta humoristista, mutten se kyllä siihen huiviin liittynyt. Olis nyt voinut kertoa, että onko siellä vai ei, ja luovunko jo toivosta sen löytämiseksi.

Kävin pitkällä kävelyllä kameran kanssa, ja jätin kännykän kotiin, koska koko aamu meni luuria vahtiessa, ja totesin touhun olevan mielipuolen hommaa. Palatessani sitten energiaa pursuten kotiin, niin tietenkin loikkasin heti luurin kimppuun, ja huomasin viestin saapuneen. Kädet täristen sitten painelin tarvittavat napit läpi, ja arvuuttelin mielessäni, että kumpi uroista on uskaltanut lähestyä. Operaattori. Kiitos tästä. Mut hei, Y sentään toivotti hyvää ystävänpäivää chatissä. Sitä ei ainakaan pelottanut, että tunnustaisin jotain kauheeta, ja dorkaa sille.

Jotenkin surkuhupaisa päivä, ihan historiallisestikin. Tää on yleensä tupannut olemaan erityisen vaikea päivä parisuhteessa jostain syystä. Nyt ei ole enää sitä parisuhdetta, ja silti on outo fiilis, ja miehet aiheuttaa kipua. Tosin ei tää mitään hc-kipua ole, pientä kramppia pakarassa vaan.

Mutta joo, Alma toivottaa mustan sydämensä sopukoista oikein ihkuu ystävänpäivää kaikille. Ehkä mäkin joskus opin nauttimaan. Suuresti epäilen. Ellei joku prinssi uljas karauta jostain, ja se on sitten rakkautta ensi silmäyksellä, molemminpuolista siis. Hehe.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti