maanantai 17. tammikuuta 2011

Some news

Sain lääkäriltä puhelun sitä ennen joulua koettua riivaavaa infektiota koskien. Kyseessä oli ykköstyypin herpes, eli 'tavallinen' huuliherpes, joka nyt vaan puski läpi alapäästä kostain syystä. Eli mulla ei olekaan seksitautia! Tai voi siis olla, muttei ainakaan genitaaliherpestä. On taas ihan vähän parempi fiilis, kun en olekaan kapinen eukon räähkä. Tai siis voin olla, mutta kuitenkin. Nyt pitää kartoittaa budjetti, ja käydä ottamassa loputkin tautitestit, niin voi kokea itsensä ihmiseksi jälleen :)

Kyllästyis K:n jahkailuun viesteihin vastaamisessa, ja kun se kyseli minua ulos, niin vastasin tympeästi että: 'riippuu vähän'. Se selvästi hätääntyi, ja sitten sieltä tuli kyselyä, että mikä mulla on, ja et ei tarvii vaivautua tapaamaan jos en halua, ja mitä tarkoitan sillä, kun vastasin että: 'Riippuu siis sinun motiiveistasi'. Sainpahan siihen vipinää, ja se kertoi nauttivansa eittämättä seurastani sängyssä, ja sen ulkopuolellakin. Vastasin, että sama täällä. Koska tavataan? Ja sitten siitä ole taas kuulunut mitään!!! Tämä tyyppi sentään lähettelee viestejä, jotkut deiti ovat niin kuolleen kylmiä tässä, koska niitä ei selvästi kiinnosta.

Y kyllä pitää yhteyttä niin reippaasti. Mä kerroin sille tänään chatissa, että mulla on vintti ihan sekaisin hormonien takia. Se kuunteli, ja ymmärtäväisesti vastaili. Ja jopa sieti kiukutteluani. Toisaalta olen aika onnellinen, etten nyt seurustele kenenkään kanssa. Kulunut viikko olisi johtanut jääväämättä eroon. Mulla ei ole ollut näin kaameita PMS oireita ikuisuuksiin. Mässään suklaata, ja itken vuoron perään, ja mieli on ihan räjähdysalttiina pienestäkin vastoinkäymisestä. Kelailen ihmisten motiiveja olla minusta kiinnostunut, ja äskn mietin, että näistä paranoideista ajatuksista voisi olla hyvä puhumassa jollekkin :D Nyt vaan on sellainen vaihe päällä, että kaikki vaan käyttää hyväkseen, ja kukaan ei oikeasti voi koskaan välittää minusta, ja olen pieni onneton mytty, joka rämpii päivästä toiseen räkä nenästä tippuen koiran paskaa kengässä, eikä kukaan halaa ilman taka-ajatusta mun alushousujen riisumisesta. Kliimaksiksi tähän sekavaan mieleen on iskenyt lievä vauvakuume. Mä en ees tykkää tenavista! Eilen kuikuilin pikkuvauvojen perään duunissa, ja hymyilin sellaisille leikki-ikäisille. Mä oikeesti luulen, et oon sekoamassa, koska mietin, että enhän mä mitään miestä tarvis, vaan voisin mainiosti panna alulle, ja kasvattaa rääpäleen itse. Mutta tuo käytös olisi niin epäilyttävää, ja surullista. Lähinnä siis siltä kannalta, että yrittäisin vaan täyttää jotain tyhjiötä elämässäni, ja olla tärkeä edes jollekkin toiselle ihmiselle. Eli ei vauvaa ennenkuin mieli on seestynyt, ja hyvätuloinen ukko löytyy kainalosta. Niin :)

2 kommenttia:

  1. hei hieno homma, että tauti olikin vaan 'normi'herpestä ! :)

    mä lähetän sulle vertaistukea hormonisekoiluun ! munkin on pari päivää tehnyt mieli vaan vollottaa peiton alla suklaakasan kanssa. naisen elämä osaa olla vituttavaa sanan varsinaisessa merkityksessä. :/

    VastaaPoista
  2. Olen aika helpottunut. Olis ollut tosi kiusallinen, ja 'markkina-arvoa' alentava vaiva :D

    Olen oppinut tässä sinkkuillessani tajuamaan näitä omia hormonisekoilujani. Parisuhteessa ollessa, ei aina nähnyt, että johtuuko se skitsoilu, ja sekoilu ihan niistä omista hormoneista, vai onko se mies ihan oikeasti niin ärsyttävä :D Itsetutkiskelua harrastaneena tiedän nyt, että räksytin ihan turhaan exälle, kun ärsytys johtui vaan niistä omassa kehossa tapahtuvista hormonaalisista muutoksista. No seuraavaa miestä osaan sitten varoittaa, ja antaa toimintaohjeet, että paljon haleja, palvelun pitää pelata, ja suklaakuriirina pitää pystyä toimimaan mutinoitta.

    Kun tarkemmin kuviota miettii, niin mulla ei ole oikein ollut aikaa tajuta omaa kehoani, ja mieltäni. Seukkailin ensin pari vuotta yhen tyypin kanssa. Sitten sinkkuilin reilun vuoden, mutta olin parikymppinen, ja teini-ikä painoi varmasti vielä päällä jossain muodossa, eikä omasta kehosta ottanut niin selvää. Sitten asuin neljä vuotta saman miehen kanssa, eikä siinäkään ollut oikein aikaa käsitellä oman kehonsa toimintoja, ja ymmärtää itseään, kun eli jatkuvassa vuorovaikutuksessa toisen kanssa. Ja helposti ajatteli hermoromahdusten johtuvan siitä toisesta osapuolesta eikä omasta itsestään.

    Hei vähänkö mä oon valaistunut, ja kypsä nyt! :D

    VastaaPoista