sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Hiiohoi

En valehtele, mun maha oli tänään töihin mennessä niin kuralla, että luulin laskevan alleni bussissa. Tämä vaihtui kuitenkin hillitömään vapinaan, mikä oli paljon miellyttävämpää lopulta. Jaa miksi? Tänään oli ensi mahis nähdä F:ää sen omituisen aamuvierailun, ja herpeskohun jälkeen. Ihan syystä pelotti. Niin.

Ja niin, meni muutama hetki työn äärellä, kunnes siihen törmäsin. Se hymyili, ja oli ystävällinen, ja jutteli ihan tavallisesti. Minä vaan sheikkailin edelleen, ja ääni täristen kertoilin sekavia joulustani, menemättä kuitenkaan siihen julmetun tautiin. Sillä oli ollut ihan samat fiilikset omasta perheestään, kuin minunlla, ja ajauduimme purnaamaan perhejoulujen kauheudesta ihan paatoksella. Salaa vähän myhäilin, että sekin oli ollut sairaana, ja mähinyt punkan pohjalla suurimman osan lomastaan, menihän meikäläiselläkin pari päivää vaakatasossa, ja koivet levällään. Kaikki tuntui olevan ok meidän välillä, ja rauhoituin hieman. Uskalsin jopa kysyä sen lounassuunnitelmat, ja sovimme lounastreffit.

Saavuin aterioimaan hieman hänen jälkeensä. Rinnassani sykähti jokin, kun se tuli sanomaan minulle, että se oli ostanut minullekin lounaan, koska oli vaan ollut kaksi kasvispöperöä jäljellä. Oikein ajattelevaista. Mä en ehkä olisi hoksannut tehdä samaa...

Hyvässä hengessä nautitun sapuskan jälkeen siirryimme tervaamaan keuhkojamme. Meinasin pyllähtää persiilleni, kun SE tarjosi MULLE tupakan. Se on lokittanut multa niin paljon röökiä, että jo oli aikakin. Istuttiin persiit kiinni toisissamme kessuttelemassa, ja hukuttiin edelleen toistemme silmiin, se asia ei ole ainakaan muuttunut pienen näkemistauon aikana. Pieniä hassuja hymyjä, ja F:n ääni oli jotenkin niin pehmeä, ja hellä taas, ja lähdettiin kävelemään yhtämatkaa takaisin sisälle, kun kääryleet saatiin tumpattua.

Sitten taas tähän ikuisuuskysymykseen. Mitäs nyt? Mitä tapahtuu seuraavaksi? Karttaako se minua tämän jälkeen, kun huomasi, etten ole vihainen mistään? Nyt se olisi helppo häipyä takavasuriin, ja pysyä poissa mun tieltä jatkossa. Kraah. Ehkä se vieläkin tykkää minusta, mutta kuten se selvällä broken englishillä kertoi, niin maailma ei ole vielä valmis meille kahdelle. Se sanoi sen suoraan, ja teoillaan osoittaa, että välittää minusta kuitenkin. Kuulostaako älyttömältä?

Mulla saattaa olla kahdet treffit tiedossa tällä viikolla. Kaksi hyvin mielenkiintoisenoloista miestä, toinen pari vuotta vanhempi, ja toinen about 15 vuotta vanhempi. Molemmat fiksunoloisia, urheilullisia, ihan tavallisia (ja hyvin toimeentulevia) uroksia. Katsotaan, että meneekö mun boheemi sekoilu yli niiden hilseen, vai voisiko näissä olla potentiaalia kestämään tämmöistä tapausta.

Ihanaa olla taas kotona sekoilemassa. F:ää oli jo ikävä. En ole raaskinut vielä vaihtaa sitä tyynyliinaa, joka tuoksuu häneltä. Pitäkää sekona vaan, mutta olen imppaillut sitä joka päivä pariin otteeseen katkeransuloisissa fiiliksissä piehtaroiden. Kyllä, se pitää pistää pesuun jo, mutta sit mä joudun menemään haistelemaan partavesia jonnekkin kauppaan, että löydän sen saman aromin. Ja siihen menis ihan törkeesti aikaa...Tyynyliina jää, vaikka tuoksu on jo laimentunut hieman. :D

2 kommenttia:

  1. Todella hyvä blogi sinulla! NIIN tuttuja fiiliksiä, tuo tyynyliina-juttu ja muut.. :D

    VastaaPoista
  2. Kiitos :) Ihana huomata, ettei olekaan yksin epäilyttävine fiiliksineen pallolla. Meitä on monta, ja me liikutaan ihmisjoukoissa kenenkään arvaamatta, että millaista elämää me eletään. Aika jännää :D

    VastaaPoista