keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Oivallus

Juu, juu, mun pitaisi olla tekemassa projektia mutta ymmarsin jotain ihan yksinkertaista.

Laitoin sitten pitkan kiemurtelun jalkeen A:lle viestin, kun siitakaan ei kuulunut mitaan. Kyselin kuulumiset, ja se kertoi ihan auliisti. Kysyin myos suunnitelmat loppuviikoksi, ja se vastasi, etta han ottaa yhteytta, kun tietaa. Joopa joo. Tan kuvion niin tiedan. Samanlainen vahan ymparipyorea vastaus kuin viimeksikin, ja sitten se katoaa, eika vastaa viesteihin. Vastasin olevani tosi joustava aikojen kanssa, ja mulle ei silleen ole mitaan suunnitelmia viela. Katsotaan nyt, etta mita tassa tapahtuu. Luulen vakaasti, ettei mitaan, koska vastaushan tilanteeseen on aivan edessani.


Se on hyvin kiinni exassaan. Luulen jopa, etta tekemisissa ihan laheisestikin. A:lla on koira, joka asuu sen kotikaupungissa. Kuka siita pitaa huolta? No aivan salettiin extyttoystava. Koira ei kasittaakseni ole kovinkaan vanha, joten tuskin on perheen yhteinen koira. Kuvitelkaa nyt rakastunut nuoripari maalta, pienesta kaupungista, ne on ollut yhdessa pari vuotta, ja ne ottavat suloisen koiranpennun, ja sitten tulee ero..A myos ravaa kotikaupungissaan usein. Onhan silla perhettakin siella juu, mutta olisiko se kuitenkin jonkun mimmin talutusnuorassa edelleenkin. Sen treffiprofiilissa olevassa testissa on kysymys, etta onko mahdollinen kumppani ollut koskaan niin rikki parisuhteen hajottua, ettei ole uskonut parantuvansa tai jotain sinne pain, got the point anyway. Se on omakohtainen kysymys, koska se on aivan varmasti masana, ollut, ja on edelleenkin. Se myoskin saikahti ensitreffiemme jalkeen, koska olin varmasti paljon enemman kuin mita se oli osottanut niin psyykkisella tasolla, kuin ulkonaollisestikin, ja taman se jopa tunnusti  viestittelyssamme kuukausia sitten. Se paatti ottaa etaisyytta, ja yrittaa korjailla itseaan hukuttamalla itsensa toihin. Se myos kirjoitti minulle, etta han ei halua kiirehtia tata meidan juttua, koska han "doesn't want to wreck this". Epailisin, etta erosta on reilu vuosi aikaa, koska noin vuosi sitten se muutti tahan kaupunkiin. Sen selvasti piti hakeutua uusiin maisemiin, koska ero sattui liikaa. Se tuntuu innostuvan minun nakemisestani, mutta kun se saa aikaa olla yksin, se muistaa jotain, exansa. Sekin kertoo jo paljon, etta se on ollut deittisivustolla jo ainakin sen vuoden, eika se ole loytanyt ketaan. Se ei ole ruma, eika tyhma, eika tylsa, vaan hyvannakoinen, ja mielettoman mielenkiintoinen, mutta se ei uskalla paastaa menneesta irti. En tieda, etta kayttaytyyko se vaan fiksusti tassa? Kun nyt ymmarsin, etta kaikki mita se on minulle kirjoittanut on suurella todennakoisyydella totta, ja vika ei tuskin ole minun viehattavyydessani, niin tunnen kieroa kunnioitusta sita kohtaan. Onko tosi itsevarmaa sanoa nain, mutta se naki minussa potentiaalisen kumppanin, mutta tajusi olevansa itse liian soseena mihinkaan vakavaa, eika halunnut kanssani mitaan puolivakavaa sekoiluakaan, koska olin niin hyva tyyppi? Ajatelkaa, eihan sitakaan tieda, etta jos sen ex on vaikka menehtynyt? No ehkei, mutta jotain traumaattista A poloiselle on kaynyt, mika on saanut sen rakkauden raajarikoksi.

Tama on erittain mielenkiintoinen palapeli ensimmaisen kulmansa perusteella, ja tahdon todella nahda sen muodostaman kuvan joskus. Sekin pointti viela, etta A ei tykkaa puhua itsestaan. No miksipa se haluaisi avautua itsestaan kovin uudellen treffikumppanille, jos sen elaman kulkua sanelee edelleen menneisyyden morot, jotka jokainen tietaa vaikuttavan uusiin parisuhteisiin halusi tai ei. Mina niin tiedan, etta milta siita tuntuu. Vaittaisin, etta olin aika paskana itsekin helmikuisen eroni jaljilta, ja olen ehka vielakin vaikka en kaipaakkaan exaani. Ero pitkaaikaisesta kumppanista vie aina palan mukanaan. Tuntuu, etta se kohta on minussa edelleen tyhjana, mutta pikkuhiljaa siihen alkaa muodostua arpea paalle. Vaikka itse tuska on poissa, niin se arpeutuva kolo tuntuu. Taisin kertoa A:lle pikaisen version, etta mita exan kanssa tapahtui tassa taannoin. Tai siis mainitsin vaan, etta ex tuli itkemaan minua takaisin, ja mina olin kauhuissani.

Tiedan, etta puhun hanesta ihan liikaa ihmisille, ja se saa aikaan vaikutelman, etta Alma roikkuu viela kiinni. Enhan ma edes ikina soita sille itse, tai ehka kaks kertaa kun on ollut oikeasti hata. En juurikaan ajattele hanta myoskaan, ja rakkaus on todellakin kuollut. Ei sita ole enaa, ma parjaan yksin nyt. Yritin kai taman kertomalla viestittaa A:lle, etta sekin voi kertoa minulle elamastaan, muttei oikein napannut tarppia. Mina kylla kestan ex tarinat, koska omakin tilanne on kuitenkin aika tuore viela. Sita en ymmarra, etta pidemman suhteen paatyttya, ja uuden suhteen loydyttya pitaisi hukata elaman aikajanasta sen edellisen suhteen vuodet jonnekkin. Ne vuodet juuri ihmisesta muokkasivat sen johon uusi kumppani rakastuu tai ihastuu. Historiahan on kiehtovaa, ja sita tutkien nakee nykyisyyden aivan toisenlaisena, ja ymmartaa syita, ja seurauksia. Ja historia on, ja pysyy, sita ei voi muuttaa, tai pyyhkia pois.

Toinen asia minka oivalsin on se, etta ainoa keino paasta eroon raastavista, epavarmoista ihastumisista on puhkaista sen pirun pinkki kupla missa kimpoilen edestakaisin epatietoisuuden, ja hattaraisten unelmien keskella. Mika minut pakottaa elamaan epatietoisuudessa joka vain kuluttaa voimavarojani. Reippaasti vaan ottamaan selvaa, suu auki, ja kysymaan, etta mita kullakin on mielessa minun suhteeni. F&A, molemmat haaskaavat aikaani, koska lillun siina kuplassani missa mikaan ei ole todellista, vaan ainoastaan omaa harhaani asioiden laadusta. Pelkaan, etta jengi laukkaa hanta koipien valissa lahimpaan ryteikkoon, kun alan laukomaan suoria kysymyksia mieltani askarruttavista asioista. Mutta eihan mikaan asia etene mihinkaan maailman tappiin asti jahkaamalla, ja arvailemalla. Tassa on minunkin hyvinvointini, ja elamani kyseessa. Tarpeeksi kauan siina pinkissa kuplassa, ja en tahdo enaa erottaa, etta mika on totta. Aika nousta ylos, ja uskaltaa kysya kysymyksia, niita suoria, ja hammentavia. Taidan aloittaa F:sta, koska A:n tilanteen ymmarran nyt, eika sita tarvitse ahdistella viela.

Onko pohdinnoissani mitaan jarkea? Varsinkin tuo oivallus A:n meiningeista? Menisiko se juuri noin, ja tarkalleen? Mulla on jotenkin valaistunut olo kaiken taman kirjoittamisen jalkeen. Vaikka kaikki nama palapelin palat ovat olleen edessani kokoajana A:n osalta, nyt vasta loysin jarjestyksen niille, ja alan hahmottaa sita isoa kuvaa. Hitto, etta olen ylpea itsestani.

3 kommenttia:

  1. En osaa A:n kuvioista sanoa, mutta musta toi pinkin kuplan poksauttaminen ja sen aloittaminen F:stä kuulostaa hyvälle. Sen kanssa olet kuitenkin paljon pidempään jo paininut ja A:lle voi tässä mielessä antaa vielä aikaa. Ja mikäli F kummittelee vielä epävarmana statuksena mielessä, mitkä ovat A:n mahdollisuudet?

    Olen monta kertaa miettinyt ja mielessäni uhkaillut, että vaadin tämän oman tapaukseni tilille asioista. Että haluaako se meistä vain kavereita, vai onko sillä muita ajatuksia. Tilaisuus tämmöiseen vaan tahtoo uupua, ja jos semmoinen edes tulee, onko mulla pokkaa? Tilaisuutta voin joutua odottamaan ties kuinka, ja tosiaan, kyllä se aika heikkoa tulee olemaan saada suu auki sittenkin...

    Ja mitä sitten jos tilanne tulee ja suunkin saa auki - mitä se vastaa? Entä mitä vastaamisen jälkeen. Tarviiko kaivautua maan alle häpeillen vai pitääkö sitä alkaa panikoimaan ja kihelmöimään, että miten tästä eteenpäin.

    Mun joululahjatoivelistalla voisi olla kristallipallo ja aikakone. Ja paljon hyvää suklaata.

    VastaaPoista
  2. Juu, F:sta pitaa aloittaa. Muuten se jaa varmasti vaivaamaan, vaikka A:n kanssa jotain muotoutuisikin. Silloin kuin hurmaaannuin A:sta olin jo paassyt vahan F:sta eteenpain, mutta koska juttu A:n kanssa ei edennyt mihinkaan, niin F vei sitten taas jalat alta.

    Hitto kun vaan tietaisi, etta miksi se asioiden suoraan kysyminen niin pelottaa. Kasvothan siina voi menettaa, mutta onko se nyt sitten niin kauheaa siihen vellovaan, ja piinavaan epatietoisuuteen verrattuna. Sen jalkeen pystyy jatkamaan elamaa vapaampana. Helppo homma ;)

    Olin tosi ylpea itsestani lauantaina, etta sain tarjouduttua A:n seuraksi ihan itse suoraan kysymalla. Saikahdin itsekin, kun kysymys tuli vaan suustani ulos, ja vastaanotto idealle oli erittain positiivinen. Ei kai se olisi alkanut soitella minulle, jos se ei olisi lainkaan kiinnostunut, eikos?

    Kristalipallo, ja aikakone olisi ihan napparia, kuten myos totuusseerumi jota voisi ujuttaa treffikaveriensa juomiin. Ja voisin myos ottaa pari paivaa lisaa viikkoon. Olisin edelleen onnellinen niista kynsisaksista, mutta ainahan saa haaveilla. Heh.

    VastaaPoista
  3. Jep ehdottomasti vaan kyselemään F:ltä niin ei tartte vetkutella enää hänen kanssaan, siis olettaen että siitä ei tulee mitään, jos taas tulee niin jee. ;)

    VastaaPoista