perjantai 12. marraskuuta 2010

Tavis torstai, eeeiii!

Kahvilla on nyt jotain mua vastaan, mikä ei ole ollenkaan hyvä juttu, koska yksi projektini liittyy juuri kahviin. Kohtalon ivaa. Aamukahvi jäi saamatta, koska unohdin keittää veden. Kylmä vesi, ja murukahvi ei oikein toiminut..Opintojen parissa sumppia ei saanut, koska suuri gurumme oli päättänyt, ettei hänen tunnillaan kahvia hörpitä, tai yhtään mitään muutakaan. Kumma kun muu jengi saa laukata vaikka millaisten eväiden kanssa studiossa samaan aikaan, mutta klemenetiinin syöminen hänen oppitunnillaan pitää hoitaa studion ulkopuolella. No jaa, sain kahvia sitten töissä, ja totta munassa se ensimmäinen muki kaatui pitkin poikin. Ehkä huomenna homma toimii taas.

Olin alaovella kaivelemassa laukustani avainkorttia. Yhtäkkiä joku tarrasi molemmista kyljistäni takaapäin kiinni. Mulla oli napit korvissa, ja siitä syystä en kuullut, että joku edes lähestyi minua. Mä rääkäisin, kuin järkeä vailla, ja latelin rimpsun kirosanoja suomeksi perään. Sitten näin, että kuka tämän paskaslaagin aiheutti. F:llä oli hyvin hauskaa, ja se kyseli, että kirosinko suomeksi. No ei se vissiin englantiakaan ollut...Jos olis ollut krapula niin olisin varmaan saanut sydärin, tai vetänyt F:lle mustan silmän. Olin ihan solmussa vielä hississäkin, ja sopertelin jotain käsittämättömyyksiä sille, kun se tiirasi silmiin, ja virnisteli. Voi perkeleen mies!

Osuttiin samoille tauoille aika nätisti, tosin itsehän ajoitin taukoni sen perusteella, miten olen F:n havainnut kanttiinissa viimeisen vuoden aikana. Aika reppanan touhua, eikös? Molemmilla kerroilla pöydässä oli sitten muitakin, mutta eipä tuo haitannut. Flirtti lensi katseiden, ja juttujen avulla, ja se jopa avautui minulle taas jostain sellaisesta, mikä ei tosiaan kuuluisi minulle. Se oli häslännyt jotain kaveripariskuntansa väleissä. Tai se tyttö oli siis kertonut luottamuksella jotain F:lle, joka uhkasi kertoa sen pariskunnan miehelle, jos mimmi ei kerro itse. Ja blaablaablaa...Mutta olen edelleen ihan otettu, että sä avautuu tämmöisistä mieltä painavista asioista. Tai jostain. Pöydässämme ollut henkilö, F:n pomo alkoi heittää läppää, että tekstaamme toisillemme samassa pöydässä istuen, kun molemmat naputtivat tekstaria, eikä todellakaan toisillemme:D Mutta luulisin sen pomon huomanneen meidän yhteyden, ja sen, että meidän välillä on ainakin vähän erilaista ystävyyttä...

Tänäänkin sain hommat pakettiin ennenaikojaan pienellä turbokiihdytyksellä, ja sain jopa kaiken tehtyä, siis ihan oikeasti. Ja taas oli samat mielessä, että meinaan ehtiä samalla bussilla F:n kanssa kotiin. Ryntäsin kohti leimauspistettä kun bussin lähtöön oli noin kaksi minuuttia, ja oikealta puoleltani kuului, että:" Et sä enää ehdi siihen bussiin!" No en sit vissiin, kun säkin olet vielä siinä, eikä vaatteetkaan ole vielä vaihtuneet! Teatraalisesti jatkoin kuitenkin matkaani leimaamaan, mutta kello oli juuri sen verran, että teoriassa olisi ehtinyt jos olisi juossut ihan sika kovaa. Mua janotti enemmän, kuin huvitti juosta, joten en leimannutkaan vielä, vaan kävin sitten juomassa. Mä olen tosi ovela, eikös? Ja kas, olimme sitten samassa bussissa myöhemmin. Mutta ihan turhaan tein hommat valmiiksi ajoissa, kun jouduin kutenkin mennä myöhemmällä bussilla. Mutta enemmän olis vituttanut, että olisin ehtinyt siihen aiempaan bussiin, ja F ei olisikaan ollut siellä! Samalla vuorolla lähti kotiin myös se toinen herkku mies, mitä olen vähän silmäillyt viime aikoina. Se istui vieressäni ensin, tai siis takapenkissä yhden , kahden penkin päässä. Ja F parkkeerasi ahterinsa minua vastapäätä. Tuli jotenkin huono fiilis, että kaikkien ihanien piti nyt matkustaa sitten samassa bussissa, kun yleensä ei näy kumpaakaan. Ja kun olisin halunnut jutella sille ihanalle kanssa, mutta nyt vaan tuijotin F:ään intensiivisesti silmiin, ja tunsin välillä Herkun katsovan minua, ja kuuntelevan keskusteluamme. Ja ihan varmasti sekin ymmärsi, että keskustelumme taso ei ole ihan vaan työkaveriläppää, vaan sen taso on syvempi. Ja varsinkin se intensiisivinen katsekontakti, ja minun eteenpäin nojautunut asentoni kertoi varmasti myös omaa kieltään..

F hätääntyi jotenkin, kun olin jäämässä. Se oli sitä mieltä, että eihän tämä ole sinun pysäkkisi, ja se jotenkin parkaisi tämän ulos suustaan. No on se, eilen kävin vaan hakemassa tupakkaa kiskalta, ja jäin siksi sen kanssa samalla. Toivotin sille hauskat viikonloppureissut, ja sanoin, että sen on hyvä päästä toiseen kaupunkiin tuulettumaan tästä kaikesta. Ja sitten, huih, uskaltauduin puristamaan sitä jalasta ohi mennessäni. Teki mieli heittää jotain kaksimielistä sille takaisin siihen väärä bussipysäkki läppään, mutten viitsinyt, kun herkku istui siinä vieressä kanssa. Enkä ees sanonut sille moi lähtiessäni, kun olin niin F:n pauloissa. Se oli jotenkin väsynyt, ja vittuuntunut, ja se sanoi, että en saa valittaa sille mistään tänään, että ihan minä muuna päivänä vaan. Lopetin sitten omasta elämästäni vonkumisen siihen paikkaan, ja aloin piristää sitä, ja kysellä miten se meinaa minilomansa viettaa jne. Uaaah. Tulee ikävä, kun sitä ei nää huomenna, eikä koko viikonloppuna..

Pitäskö jo vaihtaa lääkitystä? Alkaa mennä jutut niin teineiksi, iikääksitsekattomuajamäolinsilleenettähjasitsesanoettiäksä. Haha. Mut kun F ei ole huomenna paikalla, niin voisin keskittyä Herkkuun. Toivottavasti ees se on..Mut mul on silti huono omis, kun en jutellu sille mitään bussissa, ja tuntuisi jotenkin tyhmältä vampata sitä jotenkin korvikkeena. Sillä oli kyllä muutakin seuraa siellä bussissa, mutta ne selvästi kuunteli mun ja F:n vilkasta keskustelua. Herkku on muuten mun kanssa aina samaan aikaan tauolla. Mutta sillä istuu väkeä, kun pipoa ympärillä joten voisi tuntua vähän retardilta raahata perseensä siihen pöytään. Yleensä kun mättää sapuskaa naamariinsa ylhäisessä yksinäisyydessä, tai harvojen, ja valittujen kanssa, ja ei edes tunne ketään Herkun pöydästä, tai no voihan sitä aina tutustua. Ja sitten riittäisi puhuttavaa Almasta, että mikä sillä on, kun se jo puolentoista vuoden jälkeen päätti tutustua ihmisiin. Eh? Mites sitten ne pikkujoulut? Se voisi olla mahdollisuuteni käydä juttusille, tosin se vaatii tarkan suunnitelman, että kohtaaminen on ns. "sattuma", eikä sellainen, että tuijotan ensin maanisesti huoneen toiselta puolelta koko illan, ja sitten yhtäkkiä saa päähäni mennä juttelemaan, ja ryysään autopilotti päällä, korot kipinöiden sen luo, ja sanon jotain älytöntä. Ehkä ruokajonossa alkuillasta? Eli olen siinä vaiheessa vielä siinä kunnossa, että voin ujuttaa itseni sulavasti sen taakse jonoon, ja jutustella vaikka sapuskoista. Sitten on luotevampaa palata keskustelun pariin myöhemmin illasta, kun ollaan jo tultu sinuiksi. Kaikki tämä siis vaan, jos F ei ole paikalla...

Että näin. Mieli on ainakin positiivinen. Kun vertaa viime viikon synkkiin hetkiin, niin olo on ehkä 200 % parempi. Jei.

Ah, stalkkerini, Herra R laittoi taas viestiä. Vittu, kun jotkut ei vaan tajua, että ei kiinnosta. Kuinkahan moni ajatelee samoin meikäläisestä :D No mä sentään luovutan, jos toisesta ei kuulu mitään. Ja mä sentään sanoin R:lle aivan suoraan, ettei kiinnosta pätkääkään. Ei mulle vaan kukaan ole niin sanonut. Niin. Pyh.