maanantai 18. lokakuuta 2010

Mä en jaksa maanantaita

Koko viikko menee aina ihan muruiksi maanataiaamuisin, tai siis saan sellaisen stressin, että se varjostaa koko loppuviikkoa. Äh, tämä johtuu opiskeluasioista, ja fiiliksestä, että haukkasin liian ison palan laiskuuteeni, ja motivaatiooni nähden. Lisäksi vielä bongasin eilen, että työvuorojani olikin vaihdeltu tällä viikolla. Saavuin eilen töihin myöhässä tietämättäni olevani myöhässä. Mulla on himassa toinen versio vuorolistasta. Olishan se ihan reilua, että muistettaisiin kertoa, että vuoroja on muutettu, vaikka tässä olikin kyse nyt vaan 15 minuutista, mutta myös toinen päivä tällä viikolla oli muuttunut kokonaan toiseksi päiväksi, hyvä kun älysin tarkistaa loputkin vuorot...Tuntuu myös, että minua pissittiin linssiin tuntimäärän kanssa. Tein extraa yhtenä päivänä, ja olin ymmärtävinäni, että tätä tuntimäärää ei ollut toteutuneissa tunneissa kuitenkaan..Pitää käydä kovistelemassa, muttei liikaa koska tarvitsen töitä :D

Herra S heitti minua jo viestillä eilen illalla, ja pyysi kahville tänään. Olen ihan vitun törkeä, mutten vastannut sille vielä(kään) mitään. En uskalla kertoa, että en ole minkään vakavan perässä nyt, ainakaan hänen kanssaan. Tuntuu niin vaikealta kertoa tuo, kun en halua loukata. Olen jo varmaan loukannut, kun jätin vastaamatta. Tosi nihkeää, kun yhdenyön systeemiksi kaavailtu tyyppi tuntuu jo ihastuneen. Hän on tosi mukavan oloinen kaveri, mutta kaduttaa, että menin jakamaan sille, ja varsinkin, kun se on F:n kämppis. Ja miehet juoruaa ihan yhtä paljon, kuin naisetkin. Tuskanhiki nousee pitkin selkää ajatuksesta, että voin olla paksuna. Voi, että voin olla idiootti! Kohta alkaa olla jo koomisia elementtejä tilanteessa, kun eksyy bileisiin, ja alkaa bongailla, että ketä on pannut, ja niitä löytyy yhden käden sormia enemmän. Ja nämä piirit eivät ole edelleenkään kovin isot..Maine on varmasti jo melko lutkahtava, mutta näillä mennään. Koko totuutta kaikesta ei onneksi tiedä muut, kuin minä. Ne voivat vaan arvailla oikeita puuhiani. Olenkin vähän hillinnyt miesasioista puhumista muualla kuin täällä blogissa. En kerro mitään itse, ellei joku kysy miesvirityksistäni.

Joten nyt olisi aika lakata käyttäytymästä, kuin aivoton kana, ja lopettaa lutkailu. Tai ainakin hieman hillitä sekoiluja. En ole tyhmä, ja sen huomaa siitä, että ymmärrän sentään hieman hävetä ympäriinsä nussintaa. Heti kun on raha-asiat edes jonkinlaisella tolalla meinaan käydä lääkärissä ottamassa sp-tauti testit, ja hommaamassa jonkulaisen vakituisen ehkäisyn, ettei ainakaan ole kännipanojen jälkeen aina raskauden mahdollisuutta, jos minut kiristetään antamaan(tai siis en itse osaa sanoa ei) ilman kumia. Nyt alkoi ahdistaa mahdollisuus hiv:istä, kun en tunne yhtään S:n historiaa, paitsi sen, että se on eronnut pitkäaikaisesta tyttöystävästään lähiaikoina, ja se on ollut vuoden vankilassa, ja jotain jengi-taustaa veikkailisin, koska on seisoo ideologiansa takana aika jämäkästi...

Kuulostaa mahdottoman upealta, mutta on hänessä oma charminsa. Ja ihmettelen, että miksi nämä "pahat pojat" tuntuvat aina ihastuvan minuun? Herra M, Herra D...esimerkiksi. En näe itseäni nuoremman miehen kanssa, ja tässä tilanteessa, ja kaupungissa muutenkaan hänen kanssaan. Onneksi ei ole rahaa, tai juuri aikaakaan, niin voin piileskellä taas kotona, kunnes pöly laskeutuu. Ja olisi noita kouluhommiakin väännettäväksi yli oman tarpeen, ja sit vois urheilla kans, koska olenkin läskimpi, kuin luulinkaan.

Ja niin, jos nyt aloitan vaikka olemalla selkärangallinen, ja kieltäydyn kahvikutsusta. Selitän sille, että en ole nyt suhteen perässä, enkä tahdo sotkea tilannetta enempää. Näen jo kristallipallostani tulevaisuuteen. S ottaa itseensä, koska annan sille pakit, ja kertoo F:lle, että se pani Alman kanssa, ja että se tietää minun, ja F:n panneen myös, ja kertoo sitten kertoo kaiken exälleni, ja F:n naiselle. Sitten on piru merrassa, ja kaikki vihaa kaikkia hetken. Paitsi exä ei ehkä minua, koska petti itsekin minua sinä samana iltana. Hah. Toisaalta, sitten ei olisi enää synkeitä salaisuuksia ihmisten välillä, ja ehkä ilma vähän raikastuisi. Mitä mä teen? Kevyt dilemma, joka on vain, ja ainoastaan itse aiheutettua.

En olisi kilttinä, juuri lukion aloittaneena heppatyttönä melkein kymmenen vuotta sitten uskonut, että elämäni tulisi olemaan näin armotonta sekoilua tulevaisuudessa. Nämä sekoilut olisi kuulunut varmaan kokea jo teininä, mutta minähän luuhasin aina tallilla, ja märehdin illat, ja viikonloput yksin kotona masennuksen partaalla tauluja satumaasta maalaten, ja angstisia runoja luoden. No, toisaalta hyvä, etten vienyt itseltäni nirriä, kuten vakaasti pitkään suunnittelin. Onhan tässä nimittäin oma elämänmakunsa, ja ainakin tuntee olevansa elossa. Ja on sitten vanhempana jotain mitä muistella. Jotain eväitä tästä olen saanut ehkä elämääni myös. Että, jos tästä vaihdan kaupunkia jossain vaiheessa, en enää meinaa toistaa kaikkia täällä tekemiäni virheitä. Jonkinlainen sosiaalinen älykkyys on siis ainakin kehittynyt. Muu älykkyys onkin sitten taantunut teinin tasolle. Haha. Kyllä, kaiken tämän veivaamisen, ja ahdistavien raha-ja opiskeluongelmien rinnalla kasvojani kaunistaa hymy. En itsekään tiedä, että miksi vielä hymyilen. Jotenkin vaan luotan, että kaikki järjestyy

2 kommenttia:

  1. Jahas, täällä on puitu vähän saman aihepiirin asioita mitä itekin omassa blogissani tänään... Kummasti tuntuu kohtaavan nää elämäntavat meillä.. :D

    Terveisin: "entinen heppatyttö joka myöskin luuhas kaikki teinivuotensa tallilla ja mieskokemukset rajottu johonki kesyyn pussailuun ja kähmintään"

    VastaaPoista
  2. Haha, huomasin myös, että aihepiirit olivat maanantain kunniaksi melkein samat sinunkin blogissa. Näissä maanantaissa on jotain vikaa, pakko olla :D

    Heppatyttö-syndrooma ehkä?

    VastaaPoista