lauantai 2. lokakuuta 2010

Krapula ( x ) mies ( )

Tänäään tuntuu tosi vaikealta aloittaa kirjoittamaan. Olen tuijottanut tätä tyhjää laatikkoa pitkään, ja ajatukset vaan risteileilevät, kimpoilevat aivolohkojen välillä, kuin kumpikaan puoli ei haluaisi ottaa vastuuta niistä. Kyllä, on darra, muttei lainkaan hullua morkkista. Omituista.

Mistä sitä nyt aloittaisi? Näin F:n töissä. Juteltiin paljon kuten yleensä tapaamme tehdä, ja molemmat olivat todella menossa samaan paikkaa viettämään iltaa. Viimeisen keran näin sen töissä vartti ennen vuoron loppua. Se pääsikin lähtemään aikaisemmin. Eli emme siis taittaneet matka yhdessä. Minulla tuli kevyt paniikki, että joudun tekemään entreen yksin sinne, ja niitä tilanteita vihaan, varsinkin jos on riski, että paikalla on tuttuja ihmisiä. Mainitsin F:lle tästä tunteesta, että minua pelottaa, ja vähän ahdistaa tulla sinne, kun paikalla voi olla ketä vaan. Se yritti piristää, ja sanoi, ettei minulla ole mitään hätää, että reippaasti vaan mukaan pitämään hauskaa. Se tuntui tarkoittavan mitä se sanoi, ja lopuksi vielä iski silmää minulle, vinon hymyn kera. What can I do after that? Hautasin siis panikoivat ajatukseni, ja mielikuvan itsestäni kotona halaamassa rosé-pulloa, ja piehtaroimassa itsesäälissä.

Ensimmäinen henkilö kenet näin suoraan ulko-ovelta maksaessani pääsymaksua oli tottakai Herra D. Second thoughts, olikohan tämä sittenkään ihan fiksu idea, ja meinasin luikkia pakoon. No se ehti nähdä minut, joten se olisi ollut aika turhaa. Jatkoin matkaa sisemmälle, moikkasin D:tä, ja sen vieressä pörräävää Herra M:ää. Ihanaa, meinasin yksyä, että joko ovat vaihtaneet panokokemukset...Ajattelin, ettei tämä nyt oikein suju, kun en nähnyt ketään niistä tyypeistä ketä facebookissa oli ilmoittanu tulevansa, ja luotin, että pystyn välttämään oudot tilanteet hengaamalla heidän kanssaan. No mutta, ei auta itku. Kurvasin exän viereen istumaan, ja sen nainen ilmestyi paikalle kanssa. Teki mieli jälleen satuttaa itseäni jollain terävällä, tai no melkein millä vaan. Loihdin kuitenkin aurinkoisen hymyn naamalleni, ja yritin olla tosi iloinen, ja ystävällinen. Ja onnistuin oikeasti melko hyvin. Juttelin exän naiselle ihan tavallisia, ja kyselin kysymyksiä. Se oli tosi vaikean oloinen, ja exäkin vähän vihjasi, että se on vähän vaikeana. Yritin vaan osoittaa, ettei minulla ole mitään häntä vastaan, ja olisi helpompaa jos voisimme olla edes puheväleissä, koska piirit on niin pienet. En ole hänelle tehnyt mitään pahaa, enkä minä kanna hänelle kaunaa. Onneksi olin aika perusiloisella tuulella.

Vaihdoin seuraa, kun bongasin F:n, ja M:n ja D:n tuijoitus huoneen toiselta puolelta kävi vituttamaan. Tiesin kyllä, että mistä ne puhuivat, meistä kolmesta, minusta, ja suhteestani exään, ja sen naiseen, ja kaikkeen mitä on ehtinyt tapahtua, ja siitä, että pystyttiin istumaan samassa pöydässä nyt. Tosin nämä kaksi, D ja M, eivät usko aikuismaiseen keskusteluun, ja välien korjaamiseen, vaan eternaaliseen vihanpitoon. Ja ne ajattelivat varmasti myös, että ole nyt niin yksinäinen, että tungin väkisin exän seuraan, kun muut ovet ovat menneet kiinni. On siinä totuuden siemen, mutta entäs sitten. Helpompaa olla ihmisten kanssa väleissä. Mutta minua hauskutti ajatus, että "sit mä oon pannu tuon kanssa, ja sitte tuon, ja tuon, ja tuon..." Exäkin oli lähettänyt mulle viestin juuri ennekuin saavuin, että täällä on exiä sitten rivissä. En tiedä, että oliko se varoitusviesti, vai vinkki, ettei tarvis tulla :D Myöhäistä se oli kuitenkin, kun luin viestin vasta, kun istuin sen vieressä.

Loppuillan hengailin sitten F:n, ja sen kaverien kanssa. Tai no tuttuja tyyppejähän ne kaikki oli minulle. Juteltiin aika paljon F:n kanssa, ja kyllä se vetovoima on ja pysyy. Näin ensikertaa F:n uuden kämppiksen, ja se kysyi aika pian, että onko meillä F:n kanssa jotain säpinää. Mitäpä siihen vastata? Hämmennyin täysin, ja vastasin varmasti jotain tosi erikoista, ja noloa. Ehkä tunnustinkin. Joko kaveri oli kovin tarkkanäköinen, tai sitten käytökseni oli ilmiselvää. Jessus.

Lähdin samaan aikaa kotiin F:n, ja sen kämppiksien kanssa. Jättäydyttiin kävelemään F:n kanssa hieman muiden taakse. Hyvin lyhyeksi aikaa, mutta minun mitta-asteikolla "paljon" ehti tapahtua muutamassa hetkessä. Kävelin aika lähellä häntä, ja käteni hipaisi häntä. Päähäni nousi sarvet, ja hipaisin tahallani uudestaan. Se otti minua kädestä kiinni, ja puristi, ja päästi irti. Sanoin hänelle, että pidän hänestä, ja hän kuulemma tietää sen. Olen siis hyvin piilottanut ihastukseni :D Sitten...*tättärätää* ...se kumartui minua kohti, ja suuteli minua nopeasti suulle. Kaikki tämä siis tapahtui todella nopeasti, ja yritimme pitää sen piilossa kahdelta muulta. Ei varmaan onnistunut kovinkaan kaksisesti, mutta eihän siinä mitään..haha. Hän sanoi, että meidän pitää keskustella asiasta myöhemmin. Totta munassa, vihdoinkin. Olen vaan odottanut, että se saa sen sanottua ulos, etten minä ole ainoa kiinnostunut tässä kuviossa. En sinänsä ole niin kiinnostunut keskustelun tuloksesta, vaan ihan vaan siitä faktasta, että asialle tehdään jotain, ja saan jonkinlaisen sielunrauhan, ilman kalvavaa epätietoisuutta. Olin kyllä ilmeisen epätoivoisen oloinen, kun F sanoi, etten voi tänään tulla hänen kanssaan. No ei kyllä oikeasti kuulunut suunnitelmiinkaan, kunhan vaan hengailin niin kauan kunnes pojat saivat taksin alleen, ja kipitin kotiin nukkumaan.

Eilen puhuttua varjostaa kuningas alkoholi, mutta kyllähän me molemmat tiedetään, että puhua täytyy. Se asia selvisi, että uuden kämppiksen syystä se ei muutakaan toiseen kaupunkiin! Huraa! Ai niin, sillähän on se tyttöystäväkin...Olen varmaan juuri sellainen nainen mitä muut naiset vihaa. Tunteettomasti vaan isken toisten miehiä, enkä edes muista näitä tyttöystäviä. Tässä tapauksessa tosin tiedän, ettei suhde ole kovinkaan terve, eikä F ole onnellinen. Ihan itse se sen sanoi. Kertoohan tämä miehestäkin kyllä, ettei se lopeta suhdettaan, vaan pelaa muiden naisten kanssa. Tässä voi tulla itsekin kohdelluksi samalla tavalla, jos meistä ikinä tulee meitä. Tiedän kuitenkin hänet aika flirtiksi, ja se tulee naisten kanssa juttuun. Se on osa hänen persoonallisuuttaan. Joskus se feromonien vetovoima on vaan liikaa. En ole ihastunut sitten ex-avomieheni keneenkään näin paljon, ja aidosti sydämellä.

Kohta pitää lähteä töihin, ja näen hänet siellä. Saas nähdä, että kuinka vaikeaksi menemme kohdatessa. Kehtaanko kysyä jo tänään, että koska, ja missä puhumme asiat selviksi? Vai annanko asian vielä olla tänään, ja otan yhteyttä vaikka FB:ssä alkuviikosta?

Yäääh, kohta alkaa morkkistelut. Olin kännissä, käyttäydyin tyrkysti, olin kännissä, olin tyrkky, poltin taas muuta kuin normitupkakkaa, join liikaa, mokailin, olin säälittävä, niin ja olin kännissä. Miten morkkiksesta, ja mokailusta pääsee eroon...Olemalla JUOMATTA! Mutta eihän näitä kuviota selvinpäin kukaan kestä. Selkeä dilemma, joka vaatii kiihkeää aivotyöskentelyä.

Kivampi lopettaa teksti kuvaan, vähänkuin jälkiruoka. Tollasen vierestä voisi itse kukin aamulla heräillä. Mikä noissa artistinrentuissa oikein viehättää. Nehän on ihan mahdottomia moniongelmaisia villipetoja, joiden kanssa vaan polttaa sormensa, hermonsa, ja sydämensä. Ah, on ne niin seksikkäitä ;)
panisipanisipanisin
P.S. Väänsin tätä tekstiä pari tuntia, ihan uskomattomn hankalaa tuottaa tekstiä. Pahoitteluni, jos tekstin laatu ei vastaa aiempaa. Aivot on niin solmussa, ja tilanne vähän käsittelemättä itsellänikin. Nytkun vaan välttäis morkkiksen. Ei pidä miettiä liikaa..