keskiviikko 13. lokakuuta 2010

Ei tätä voi otsikoida

Saattelin exän juuri kotiinsa. Siltä tuli viestiä pari tuntia sitten, että panettaisi, muttei kehdannut kysyä silloin, kun kävin rahaa sille viemässä aiemmin tänään.. No mikäs siinä, tänne vaan, niin saadaan moinen vaiva pois päiväjärjestyksestä;) Ainakin tiedetään, että mistä toinen tykkää, ja syttyy, eikä tarvitse hieroa tussu tulessa turhan pitkään, varsinkin kun on paljon muutakin tekemistä.

Mitäköhän tästäkin sutimisesta seuraa? Exän nainen taittelee joulukoristeeksi, kun saa tietää mitä sen selän takana puuhataan, ellei se puuhaa itsekin jotain minkä ex aavistaa, ja käyttää minua vaan hyväkseen kostaakseen alitajuisesti naiselleen. Tai sitten se on perääni ihan aidosti. Oli sitä kyllä kiva halata, ja tuntui jotenkin katkeran suloiselta, kun se haisteli hiuksiani. Minulta onnistuu seksi ilman tunteitakin, kai. Olen vaan niin hämmentynyt kun olen pitkään polkenut tunteitani häntä kohtaan maahan todella ahkerasti, ja nyt mietin, että voisivatko ne joskus vielä nousta sieltä..

Herra F oli ihana tänään, kuten aina. Ei mitään edistystä, paitsi yksi hiljainen hetki, milloin molemmat miettivät jotain, ja F ei edes uskaltanut katsoa silmiin ;) Sen elämään ei kuulu ilmeisen hyvää, ja parisuhde salettiin vetelee viimeisiään.. Nyt pitää vaan pitää pää kylmänä, ja parisuhdestatus sinkkuna. Jep.