keskiviikko 22. syyskuuta 2010

Onneks on niin helppoa

Lopulta Hera E vastasi viestiini. Ei mitenkään järin positiiviseen sävyyn, kertoi olevansa masentunut, eikä sillä ole mitään järkevää sanottavaa. Jouduin ihan tosissani miettimään, että mitä kirjoitan sille takaisin. Päätin yrittää saada sääliä tällä viheliäisellä taudilla. Hyi minua. Mutta se toimi! Juteltiin pitkään puhelimessa yöllä, eikä aihe sivunnut päiväistä tapaamista ollenkaan. Ja E jopa nauroi puhelun aikana, joten ei se ehkä kanna kaunaa, tai ole ainakaan niin masentunut enää. Ja meillä on treffit tänään!! Nyt vaan olen skeptinen, että peruuko se ne viime tipassa, kun minäkin tein sille oharit perjantaina. Kostohaluinen? En tiedä. Alustavasti sovittiin kans perjantaina näkemisestä, mutta muistinkin työvuoroni väärin...Ex:kin kyseli  yöllä vointiani, kun maanataina sen luona käydessä kerroin tästä sairaudesta. Kaikki säälipisteet tänne vaan! Huomiota! Iiik! Apua!

Nyt pitäisi ihan oikeasti lähteä metsästämään vapaata lääkäriä jostain. Ihan puistattaa, kun en ikinä käy lääkärissä, ja vähän alitajuisesti pelottaa, että ties mikä syöpä sisuksissa muhii. Jos vaikka aloittaa tämän uuden vähäviinaisen elämän ihan kunnon lääkärikäynnillä, kunhan tämä riesa helpottaa ensin. Löysin yksityisen klinikan, missä on walk-in meininki. Se kyllä aukes jo tunti sitten, ja mun piti olla siellä jo silloin, mutta nukutti. Ja nyt pelottaa et siel joutuu odottamaan maailman tappiin  asti, kun iltapäivällä pitäs ehtiä luennolle. Tai sitten eivät ota mua ollenkaan tänään, ja huomenna on munaiset sössönä...Mutta hei, sain sentään siivottua kylppärin ennen aamupalaa! Miksi mä aina alan väsäämään kaikkea epäolennaista, kun olis muuta, tärkeetä, oikeesta tekemistä?

Mä en oikeastaan tiedä, että kumpi pelottaa enemmän nyt, ne treffit, vai se, *glup* että joudun menemään lääkäriin. Yäääh.